Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkoinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkoinen. Näytä kaikki tekstit

5. toukokuuta 2017

Auringonpaisteessa tietenkin holoa

Ihanan lämmin kevätpäivä, vuoden ensimmäinen bikinihetki takapihalla ja hologrammin kimallus kynsillä - näistä tekijöistä syntyi loistava vapaapäivä! Näiden lisäksi tuli myös tehtyä lopultakin vuoden ensimmäinen hölkkälenkki; hyvin rento sellainen kylläkin, mutta toki otin pieniä spurttejakin niin että tuli hiki pintaan.


Kynsillä on mielestäni vallan toimiva yhdistelmä valkoista ja turkoosia leimauksin. KBShimmerin sinisenturkoosi Tropic Like It's Hot on vaivattoman ihana holo-kaunotar, jolla pystyi hyvin myös leimata. Valkoisiksi lakatut kynnet ovat Essien Blanc'ia. Valkoiset leimaukset sen sijaan on tehty Rican Whiteout lakalla. Rica olikin mulle nyt ihan uusi merkkituttavuus ja tuo Whiteout nimenomaan leimaukseen tarkoitettu lakka. Voin todeta että kokemus merkistä oli tässä tapauksessa kaikin puolin onnistunut. :)


Tämän päivän hienouksiin on kaiken muun lisäksi kuulunut myös Vesalan uusi kappale Muitaki Ihmisii, joka ei ihan ensimmäisellä kuulemalla lähtenyt avautumaan meikäläiselle mutta nyt noin kymmenen kuuntelun jälkeen todellakin uppoaa. 🎵🎶

3. marraskuuta 2016

Ensilumikynnet

Eilen satoi ensilumi etelä-Suomeen ja maa sai pysyvän valkoisen peitteen ainakin toistaiseksi. Ensilumi toi tullessaan lähestyvän talven tuntua ja myös inspiraatiota kynsikoristeluihini. Mulla löytyy lumihiutaleita kahdesta eri leimauslaatasta, joista tämänkertainen valintani osui Pet'la Plate Ho-ho-ho -laatan hiutalekuvioon. Arvelin saavani intensiivisestä hiutalekuviosta hieman pitsimäisen lopputuloksen ranskalaisen lakkauksen päälle - niin taisi käydäkin: 


Vaaleansininen ranskis on sudittu vapaalla kädellä Picture Polish Bluebirdillä. En ollut tainnut Bluebird -lakkaa aiemmin käyttää, mutta nyt se oli sävyltään juurikin sopiva lumeentuloon ja pikkupakkasia kunnioittaviin kynsiini. Mundo De Unas White toimi jälleen kerran loistavasti leimauspuuhissa. Uskon että joku "lirumpi" leimalakka ei olisi toiminut tässä Pet'la Plate Ho-ho-hon hyvin pikkutarkkaan kaiverretussa kuviossa yhtään näin hyvin kuin MdU. 


Tein lakkaukseen vielä lopuksi kyseenalaisen glitter-lisäyksen KBShimmerin Happily Ever Asterilla. Mulla on vähän tapana tehdä näitä 'just add glitter' -ratkaisuja. Lakkaus ei mielestäni mennyt pilalle tästä mutta olisi pärjännyt hyvin myös ilman glitteriä. =D

Miten ensilumi inspiroi teitä?

16. toukokuuta 2016

Valkoiset limusiinikynnet

Olin viikonloppuna elämäni ensimmäisen kerran limusiiniajelulla. Kyseinen kyyti oli osaltani hyvinkin odotettu ja se tapahtui päivävisiitillä Tallinnassa työkavereiden kanssa. Kuten itse limusiinikin, niin myös kynteni olivat valkoiset. Kynsillä oli valkoisen lisäksi myös shimmeriä, auton maalipinnalla ei. :) 


Olisin halunnut tehdä reissuun jotain näyttävämpää, mutta lakkailuaikaa ei ollut paljon ja siinä ajassa inspiraation kukka ei päässyt puhkeamaan. Tietämättä vielä minkäväristä vaatetta puen päälle päiväristeilylle ajattelin että valkoinen sopii joka tapauksessa kaiken kanssa ja lakkasin uudehkolla Seppälän The Must Have Nail Polish Gel Effect -lakalla Snow. Oon muuten vähän hämilläni noista Seppälän kynsilakoista että onko niiden merkki nyt siis 'Seppälä' vai tuo 'The Must Have Nail Polish' tai mitä nyt minkäkin putelin kyljessä sattuu aina lukemaan..? Parempikin lakka kärsii tällaisesta "brändiepäselvyydestä" mun silmissäni, vaikkakin tämä valkoinen oli hyvin peittävä ja toimiva lumenvalkoinen lakka noin muuten.


Jottei kynnet jääneet aivan pelkästään puhtaan valkoisiksi lakkasin päälle vielä kerroksen Deborah Lippmannin True Blood -lakkaduon Fairy Dustia. Tämän postauksen jokaisessa kynsikuvassa on Fairy Dustia, mutta näköjään se ei tahtonut osua kuviin niissä valokulmissa että punainen shimmer näyttäytyisi... Mutta siellä se on!



Meitä ajelutti Tallinassa 3 limusiinia, joista yhteen mahtui hyvin 7 henkilöä. Autossa meitä odotti kuohuviinipullot, villit discovalot ja musiikkia. Auton pienet sivuikkunat eivät olleet otollisimmat maisemien tähyilyyn, mutta näki niistä vähän sentään ulos. Näiden limusiinien penkit yllättivät mataluudellaan, mutta kaikkinensa ajelu oli kuitenkin ihan hauska elämys. :)

16. maaliskuuta 2016

Huomaamatonta, hentoa, läpikuultavaa

Hempeät kynnet säväyttävät minua tällä hetkellä. Oon muun muassa ihastellut paljon lähiaikojen uusia julkaisuun tulevia vaaleita pastellilakkoja, ja samalla koittanut muistella kaikkia jo omistamiani hempeily-lakkoja - ettei mun tarvitsisi ostaa itselleni niitä kaikkia uutuksia... ;)


Yksi jo omistamani hemppis-lakka on OPI:n Don't Touch My Tutu!, joka kuuluu 2012 julkaistuun 'NYC Ballet Soft Shades' kokoelmaan. Mulla on ollut 'Tutu' lakkalaatikossani jo kolmisen vuotta, mutta muiden lakkojen oltua kiinnostavampia se on jäänyt testaamatta näinkin pitkään. Nyt itseäni edes pakottamatta halusin kyseisen kuultavan valkoisen jelly-lakan kynsilleni. Sen päälle lakkasin somisteeksi kerroksen KBShimmerin glitter-lakkaa I Only Have Ice For You.


Tällainen lakkaus on sopiva hetkiin, jolloin ei oikeastaan kaipaa mitään kynsille mutta kuitenkin haluaa lakata (- koska lakkaaminen on mukavaa!). Omaa ihonväriäni vasten lopputulema näytti tietynlaisessa valaistuksessa aavistuksen kellertävältä, mitä olisin voinut lakatessa ehkäistä esimerkiksi Zoyan Naked Manicure Perfector sävyllä Lavender - mutta eipä tullut lakatessa mieleeni...


Postauksen loppuun vielä kuva (yllä) pelkästä Don't Touch My Tutu!:sta joka on siis koostumukseltaan sheer jelly, eli lakan tarkoituksena ole saavuttaa peittävyyttä vimmaisella kerrostelulla. Mulla on kynsillä 3 ohutta kerrosta, ja kynsi kuultaa asianmukaisesti läpi. :)

23. marraskuuta 2015

Lumikuningattaren jäiset kynnet ja asu

Viikonloppuna vietettiin työkaverini naamiaissynttäreitä. Itse olin hieman flunssassa mutta pakko oli päästä (pienen lääkityksen voimalla) mukaan kinkereihin, kun asuunkin oli jo tullut panostettua. Enpä ollut pukeutunut naamiasasuihin sitten peruskoulun Vappu-juhlien, joten tällaiset teemabileet toivat hyvinkin hauskaa vaihtelua arkeen. Mun oli vain alkuun hankala keksiä mikä olisi itselleni se kutsussa mainittu "lempihahmo" joksi haluaisin pukeutua... Yhden työkaverin kanssa kierrettiin kierrätyskeskuksia ja kirppareita haeskellen inspiraatiota, ja silloin sitten keksin vastaantulleesta joulukoristeesta: hopeisesta jääpuikkonauhasta että mähän voisin olla valkoisiin pukeutuva Lumikuningatar! ❅


Lakkauksena mulla oli asuuni sopiva valkoinen glitter-ranskis. Valkoisina lakkoina kynsillä olivat Zoyan Ginessa ja Essien White. Lumisade-efektiä kynnellä loivat lisäksi glitter-lakat Picture Polishin Storm sekä Essien Set In Stones. Mielestäni lakkaus onnistui kivasti mätsäämään kustom-asuuni, joten nämä kynnet sopivat myös Haastetrio2015:n Asu & Kynnet -osioon.


Sydämellinen työkaverini auttoi minua asussani ompelemalla mulle valkoiset säärystimät peittämään mustia kenkiäni sekä sen lisäksi hän surautti vielä juhlapäivänä vanhasta verhostaan hameen, josta tulikin niin pitkä että nostin sen kainaloihin asti mekoksi. :) Tuon valkoisen karvaliivin ostin itselleni varta vasten asuun mukaan, ja kiinnitin siihen muutamalla hakaneulalla tuon kynsikuvien rekvisiittanakin näkyvän "jääpuikkonauhan" roikkumaan.

Peruukin ostin myös varta vasten näihin naamiaisiin, ja tykästyin kovasti tuohon tuuheaan ja kiiltävään tekotukkaani. Meikissä suosikkimomenttini olivat ehdottomasti siniset huulet, jotka onnistuivat yli odotusten pelkillä rajauskynillä väritettynä!


Kivat oli mahtavat, ja oon edelleen tyytyväinen keksintööni pukeutua Lumikuningattareksi. Hahmoni sopi niin täydellisesti ajankohtaankin, nyt kun ensilumiakin on lähiaikoina sadellut ympäri Suomea. :)

Mikä olisi teidän asuvalintanne, jos nyt tulisi kutsu naamiaisiin ja pitäisi pukeutua "lempihahmoksi"?

28. maaliskuuta 2015

Valkeanhopea leimailukeimailu

Toissapäivänä koristelin kynnet hopeanharmaan ja valkoisen välimaastoon sijoittuvalla värimaailmalla, ja onnistuin tekeleissäni niin hyvin että ihmettelin oikein. Kuva kertoo varmasti parhaiten millainen lakkaus oli:


Alin värilakka on Powder Perfectin Secret Passageway (jonka esittelin blogissa jo toissapäivänä, koska tässä lakkauksessa se ei pääse erityisemmin esille). Passagewayn kärkiin töpöttelin hopeista OPI DS Radiancea, joka on bytheway yksi vanhimpia OPI-lakkojani - aplodit sille!! B-)

Hopeoituani ensin harmaiden kynsieni kärjet aloin leimauspuuhiin. MoYou Pro xl 03 laatasta löytyi passeli kuvio sikäli että siinä oli juuri sopiva paikka I Snow You Love Me glitter-pyöryläisille. Leimasin kuviot Konadin valkoisella lakalla.


Näistä tuli jotenkin hurrrjan kivannäköiset!! Musta tuntui että lakkaus sopi hyvin yksiin kaikennäköisen pukeutumisenikin kanssa, mikä ei välttämättä aina toteudu ihan kaikkien muuten kivannäköistenkään kynsien kohdalla... Olisikohan tämä koristelutyyli versioitavissa yhtä menestyksekkäästi erivärisillä lakoilla? Täytynee pitää nämä kynnet mielessä ja kokeilla joskus vaikkapa kultaista versioita, koska tykkäsin näistä pitkästä aikaa ihan sikana. Nöfnöf! :)

p.s. Viimeinen kuva oli pakko lisätä postaukseen vielä tunnelmakuvana siitä hetkestä, kun sitä on juuri poistanut lakat... ;)

31. elokuuta 2014

Red, White & Blue-tiful - like Sophie

Mun viikko on vierähtänyt niin hektisesti etten ole ehtinyt kynsiä paljon päivitellä. Töissä on täytynyt kääntää aivot uudenoppimis-asentoon ja muutenkin olla tarkkana kuin porkkana - siinäpä ne energiat on sitten kulunutkin. Parina iltana jaksoin sentään käydä vielä lenkillä reenaamassa nyt jo eiliselle jäänyttä Midnight Runia varten. Perjantaina kyllä huokaisin syvään helpotuksesta päästyäni työmaalta pois viettämään kerrankin kunnon vapaita. Kotiin tultuani lakkasin pitkästä aikaa kynnet. Halusin kokeilla jotain uusista China Glaze The Giver -kokoelman lakoistani, joista ensimmäisenä tuli nyt siis testattua vaaleanpunaiseen taittava valkoinen Friends Forever, Right?. Sen päälle pääsi loistamaan KBShimmerin Red, White & Blue-tiful tähti-topper, jonka tähtösiä sai kyllä vähän noukkia ja asetella - asettelun onnistumisen saa kukin päätellä itse. ;)


Perjantaina samantein saatuani kynnet kuntoon lähdettiin miekkoseni kanssa Helsingin Juhlaviikkojen Huvilatelttaan ihastelemaan brittiläistä Sophie Ellis-Bextoria, josta tykkäilin enemmänkin yli 10 vuotta sitten mutta sittemmin hänen musiikkiuransa ei ole ollut koko ajan mulla edes tiedossa. Yllätyin, kun löysimme hänen keikkansa ohjelmalehtisestä, sillä kuvittelin että nainen on lopettanut musiikkihommat ja siirtynyt perhe-elämän viettoon. Onneksi hän ei ollut; keikan myötä ihastuin Sophieen yhtyeineen uudelleen, eikä mulla nyt taas hetkeen ole varmasti epäselvyyksiä siitä mitä sitä kuuntelisin Spotifystä. ;)


Tykästyin kovasti uuteen Wanderlust -albumiin, jota Huvilassa pääasiassa kuultiinkin. Kuunnelkaapa vaikka tämä ihastuttavan kohtalokas Wrong Side Of The Sun:



En suunnitellut asiaa lakkausta tehdessäni, mutta näin jälkikäteen ajatellen tuo KBShimmerin lakan nimi vähän jotenkin sopii Sophie Ellis-Bextoriin. Minusta hän on aina näyttänyt hyvin vaaleaihoiselta ja jollain tavalla myös "siniveriseltä" korkeine poskipäineen ja siroine piirteineen. Ja nyt hänellä oli esiintyessään vieläpä punainen mekko. Kyllä - Red, White & Blue-tiful! :D

14. elokuuta 2014

Pinkkiä ja flamingoja

Harvassa on ne lakat joita olen ennen hankkimista ehtinyt halajoida itselleni pidemmänkin aikaa, mutta Hare Polish Flight Of The Flamingos on juuri tällainen. Tuo vaaleapohjainen kulta-pinkki-glitterunelma on usein ollut loppunut esimerkiksi Llarowen myyntivarastoista, ja kerran Etsyssä tämä ehti juuri ikävästi loppua nenäni edestä. Mutta alkukesästä sain sen lopulta haaviini, ja olen niiiin ihastunut! <3


Tähän lakkaukseen pääsi nyt ensimmäinen Dance Legend lakkani mukaan, fresh sarjan lakka numero 81. Oikein mallikas vaaleanpunainen samanvärisellä shimmerillä. Dance Legendia on vain keskisormen kynnellä, sillä leimatut flamingot on tehty Nfu Oh FS12 lakalla. Flamingot löytyivät sopivasti uudesta MoYou Tropical 05 laatasta.


Manissa mukana ollut A-Englandin Hurt No Living Thing on muuten hyvinkin jännä lakka, jota oli näissä kynsissä ainoastaan nimettömän Gina Tricot Whiten päällä, mutta se ei kyllä nyt päässyt oikein oikeuksiinsa... Toiseen kertaan siis Hurt No Living Thing lakan ihastelu! ;)

4. joulukuuta 2013

Pikkujoulukynnet: valkoinen glitter-ranskis

Viime postauksessa tuli niin paljon sisältöä että tämä postaus otetaan huomattavasti kevyemmin! Asiaa mulla ei ole juuri nimeksikään, vaan ainoastaan kynnet joissa olin eekun järkkäämissä pikkujouluissa:


Näistä tuli ilman sen suureellisempia suunnitelmia yllättäen aikas kivat ja monikäyttöiset lakkaukset; näissähän olisi voinut lähteä vaikka häihin jos sellaisia olisi yhtäkkiä ilmaantunut. :)

Käytössä mulla oli tippitarrat, Essien Beam Up (kirkas alunen), valkoisina Gina Tricotin White ja Zoyan Ginessa sekä glittereissä Orlyn Atomic Splash sekä OPI:n Pirouette My Whistle, joista viimeksi mainitusta ongin vain isompia vaaleita lastuja kynsille muutaman. :)  
Me likey!

2. kesäkuuta 2013

Ristiäiskynnet

Onpas ollut mukava viikonloppu! Helteet ilahduttavat mua aina suuresti ja lisäksi meillä oli tänään siskon tytön ristiäiset. Perjantai-iltana minä vain meinasin uhkaavasti sairastua, kun kurkku oli kipeä ja yhtäkkiä piti vetäistä parikin pitkähihaista päälle, vaikka en yleensä palele helposti. Mua meinasi aivan suututtaa totaalisesti tämä sairastumisajankohta, mun vuodessa kun olisi satapäin tyhjänpäiväisempiäkin ajankohtia sairastella... Mutta loppujen lopuksi flunssa ei kuitenkaan iskenytkään ainakaan kovin täysillä, vaikka mun kurkku on ollut aamuisin kipeä ja muutama aivastuskin on singonnut ilmoille. Hyvä näin, sillä mua olisi jäänyt kaivelemaan todella pahasti, jos näin uniikki tilaisuus sylikummitella ihanaa tyttöstä olisi pitänyt skipata typerän sairastelun vuoksi.

Noh, entäs ne kynnet sitten? Juhlaviikonlopulle piti ehdottomasti tehdä jotain eleganttia:


Tein valkoiset kärjet rohkeasti käyttäen tippitarroja - rohkeasti siksi että edellinen kerta tippitarrojen kanssa tuotti todella ruman lopputuloksen. Tällä kertaa menestyin huomattavasti paremmin. Nyt aluslakka, 1 kerros Essien Beam Upia, sai kuivua rauhassa pari tuntia, eikä aluslakka kärsinyt näin ollen tarroista lainkaan. Kärjet lakkasin parilla kerroksella BK Deluxen valkoista (sävy-nro 03), ja onnistuin riuhtaista tippitarrat pois niin että linja jäi siistiksi. Hyvä minä! Kukkakiemura-leimat on tehty China Glazen Passionilla B23 -leimauslaatasta. Tuo B23 -laatta on saatu Adeninalta toukokuun alun miitissä.


Sain loihdittua kynsilleni kummitytön kastejuhlaan itseni edellyttämää juhlaeleganssia. Täytyy silti tunnustaa että oikean käden 2 kynttä meni pieleen siten että leimat eivät osuneet kynnen laidalle, vaan keskelle ja väärään reunaan. Vasurin peukkua puolestani sudin puolivahingossa yhdellä hilelakalla, ja se meni pilalle. Nuo kolme onnetonta kynttä putsasin vielä ristiäisaamuna, ja ehdin tehdä niille uudet, onnistuneet ranskiskärjet, mutta leimoja en enää ehtinyt... Laitoin sitten autossa ajomatkan aikana näille 3 kynnelle muutaman pilkun vielä Orlyn Too Fabista, jossa oli sopivasti glitteritä näihin kynsiin. Niin nekin kynnet sulautuivat paremmin leimattujen joukkoon, mutta en viitsinyt kuvata niitä kuitenkaan.

Kuvista jäi puuttumaan Essien Beam Up -lakka, jota siis käytin aluslakkana, mutta täytyy nyt ehdottomasti antaa erityismaininta sille. Oon joskus epäillyt että sitä ei voisi käyttää meikäläisen kellertävillä kynsillä tämäntyylisissä lakkauksissa, mutta nyt tajusin että kylläpäs voi, ja yksi kerros riitti mainiosti!

21. maaliskuuta 2013

Lumikuningatar

Hitsiläinen - mä voisin viettää kaikki päiväni kynsiä lakkaillen ja tuloksia ulkona valokuvaillen!
Niissä merkeissä on nimittäin sujunut kuluvalla lomaviikollani jo parikin päivää - tai ainakin ne päivän aurinkoisimmat iltapäivän tunnit. Ja mukavaa on ollut! Saattaahan se hiukan tyhjänpäiväiseltä toiminnalta vaikuttaa ulkopuolisen silmin kun henkilö hypähtelee puolipukeissa lumihangella toisessa kädessä kamera ja toisessa kynsilakkapullo... mutta tässäpä on nyt kyse estetiikan kaipuusta ja elämän pienistä iloista, eli eikös se sitten ole lomaillessa varsinkin jopa suotavaa?! ;)


Tämänpäiväiset kynnet syntyivät yllätyksenä itsellenikin. Mitään uutta ei ollut vielä suunnitelmissa, kun aamulla puhdistin edelliset Unisieppari-kynnet. Päädyin kuitenkin melko nopeasti valkoiseen lakkaan. Liekö Charming Nailsin eilen näkemäni kauniit kynnet ajaneet minua alitajuisesti puhtaan valkoiseen sävymaailmaan..? Ehkä. :)

Valkoisilla lakkaaminen on usein melko tuskallista, sillä niiden koostumus on säännönmukaisesti melko tönkköä. Gina Tricotin White tuntui hetkittäin levittyvän jopa kohtalaisen nätisti, mutta allekirjoittaneen taidoilla sitäkin sai kuitenkin sutia 3 kerrosta peittävyyden saavuttamiseksi. Jos tuo lumenvalkoinen lakkapinta olisi ollut täydellisen siisti ja virheetön sellaisenaan, niin lakkaamisen olisi voinut jättää siihen. Sitä päivää odotellessa...! Toisin sanoen: niin ei käynyt, joten sipaisin yhden kerroksen China Glazen White Capia kuorrutukseksi, ja heti oli helpompi olo.


Kynsien kärjet koristelin A-Englandin She Walks in Beautylla, joka varsinkin pullossaan on ehdottomasti historian kaunein lakkani - oikeasti! Jos eivät sormet olisi meinanneet paleltua niin olisin voinut kuvailla pelkkää lakkapulloa takapihalla vaikka tunnin ajan. Erittäin kaunis lakka se on myös kynsillä - vaikkakin joutuukin tässä lakkauksessa ehkä vain vähän "sivuosaan"?


Jokos mä mainitsin että ostin sitten sen Helmerin, jota aiemmin vielä niin epäröin. Jep, nyt se on täällä: selkäni takana, melkein keskellä huonetta... Tuo valkoinen peltikaverini on ollut kasattuna jo viikon päivät, mutta kaikki lakat eivät ole vielä päässeet sinne koska tarvitsen pari Antonius-lokerikkoa laatikkoihin lisää - ilman en voi lakkoja sysätä sinne kilisemään ja kolisemaan. Antoniukset ryhdittävät laatikoiden sisältöä, mutta takimmista lokeroista on kyllä hankala ottaa mitään! Koko laatikko on kai vedettävä ulos jos boksin peräseinältä asti halajaa jotakin..?

20. tammikuuta 2013

Uutuuksia ja lakkasekoitteluja

Blogin puolella on hurahtanut muutama päivä hiljaisuudessa, sillä olin yövuoroissa. Mutta niiden päätyttyä tänään on nyt taas aikaa ja ajatuksia kynsipuuhille!

Mulle on tällä hetkellä tulossa 3 lakkatilausta, joten päätin että mun on pakko raaskia luopua joistain lakoista, kun voin hyvällä omatunnolla haalia uusiakin. Onneksi naamakirjasta löytyy aktiivinen Kynsikoristekirppis, josta olen itsekin pari kertaa ostellut lakkoja (- jotenkin se ostaminen näyttää sujuvan aina helpommin). Ja nyt tänään sain aikaiseksi laitettua sinne jopa noin 10 lakkaa myyntiin. Hyvä minä, se oli päivän ekoteko - ehkä jopa koko viikon!

Kävin muutama päivä sitten Jumbon Seppälässä, jossa mulle kävi näin:

Night Prowl, Ebony hates Chris ja Sparked.
Hirmu hyviä ostoksia kaikki! Hyvä musta lakka oli hakusessa ja päätin antaa mahdollisuuden tuolle Wet n Wildin Ebonylle, jota olin jossain lukenut kehuttavan. Hilelakat ovat muuten vain aina mieleeni joten siitä syystä otin vielä nuo kaksi muuta lakkaa jotka näyttävät, by the way, herkullisilta swatchattuani ne jo kiekolle. :)

Kynsilakkaharrastajien ikuisuuskysymyksiä tuntuu olevan hyvän mustan sekä valkoisen lakan löytäminen. Näin on minullakin. Uusi ostokseni Ebony hates Chris on nyt tullut taloon ratkaistakseen tämän mustan lakan ongelman, mutta entäs sitten se valkoinen?! Se se vasta ongelma tuntuu olevankin... Laatikoistani löytyy kaksi valkoista kynsilakkaa; hulvattoman erilaiset Color Clubin French tip ja Wet n Wildin Break the Ice. Ensin mainittu on koostumukseltaan tönkköä liisteriä, mutta plussapuolena mainittakoon että ehdottoman peittävää. Toisena mainittu puolestaan on shimmerin hohtoista lirua, joka kaikessa luiruudessaan ole lakkana yhtään kiinnostava.


Päätin siis nokkelana tehdä näistä lakoista toistensa parhaat ystävät, jotka peittäisivät toistensa vajavaisuuksia. Color Clubia olinkin jo aiemmin ohentanut muutamalla tipalla Seche Restorea, mutta se ei poistanut tönkköyttä. Aloitin valkoisten sekoittelun laittamalla French tipin sekaan myös noin 10 tippaa Break the Icea toivoen notkeampaa koostumusta. Ja sitten päinvastoin.

Tänään itse asiassa lakkailin kynsiä ja "notkistettu" French Tip pääsi oikein tulikokeeseen. Se oli ehkä nyt koostumukseltaan hitusen askeleen aiempaa parempaa, mutta joudun todennäköisesti jatkamaan sekoittelua.

Oletteko te sekoitelleet lakkoja keskenään ja minkälaisin tuloksin? (Se on oikeastaan aika hauskaa, mutta lakan originellius tietenkin häviää ja siitä tulee kai heti jo franken -lakka - itse tehty sekoitus.)

6. joulukuuta 2012

Sininen ja valkoinen

Viime yön ajatukset askartelivat siinä että millaiset kynnet tekisin itsenäisyyspäivälle. Pelkän lipun maalailu joko yhteen tai kaikkiin kynsiin tuntui vähän banaalilta, ja jälki olisi saattanut olla vähän suttuista koska pikkutarkassa maalailussa kynnelle käteni ei ole mitenkään erityisen vakaa.

Päädyin jälleen leimailuihin ja isänmaallisesta teemaa ilmentääkseni otin käyttöön Suomen lipun värit:


Aluslakan jälkeen lakkasin pari kerrosta Color Clubin French Tipillä, joka on ollut viime aikoina usein käytössä. Kyseinen lakka on kyllä silti aika tökköä kamaa, melkeinpä liisteriä, jota on vaikea saada levitettyä vain ohuelti. Voin todeta että pelkkä kirkkaan valkoinen paksu kynnellä oli aika roisi, jopa vähän pelottava. Lisäksi vasurini tekeleet oikean käden kynsillä oli aika levottomat... Tasoittelin French Tipin epätasaisuuksia vaihtamalla lakan 3. värikerroksen Wet n Wildin Break the Iceen, joka ohuen shimmerisellä olemuksellaan antoi mukavan jäähilemäisen pinnan ja tasoitti aiemmin tönkköä olemusta.

Tähtikuviot löytyvät DRK-A -laatasta ja ne on leimattu Nfu Oh FS19 sinisellä lakalla. Leimojen päälle vetäisin vielä ohuelti China Glazen Fairy Dustia, joka sopii kyllä melkein mihin tahansa lakkaukseen. Ja ennen kuin Fairy Dust ehti kuivua, laitoin päällyslakan joka oli tällä kertaa Seche. :)

Intouduin vielä kuvailemaan kynsiä uusien jouluvalojen äärellä...


Hyvää itsenäisyyspäivää!
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...