30. joulukuuta 2018

Loppuvuoden tervehdys blogiin

Hoi, blogi, täällä ollaan! Pari kuukautta on vain hurahtanut ohi koittaessani miettiä seuraavia kynsikoristelujani ja postauksia, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi sillä saralla. Olen kyllä vähintään viikottain käynyt kurkkimassa muiden kynsipostauksia sekä lempimerkkieni mahdollisia uusia lakkajulkaisuja, vaikka olenkin itse hiljentynyt hetkeksi.


Vapaapäivinä ja pikkujouluriennoissa mulla on useimmiten ollut jotain yksiväristä lakkaa, jota ei ole joka kerta tullut edes valokuvattua. Ylläolevissa vihreissä kynsissä on Picture Polishin Glitch päällystettynä KBShimmerin Wrapper's Delightilla. Viimeksi mainittu on mun pitkäaikainen joululakkarakkauteni, jonka kirkkaan pohjan kauhukseni huomasin kellastuneen tänä vuonna. Värimuutokset ovat tietenkin vääjämättömiä lakkojen monivuotisella säilyttelyllä, mutta harmi se on silti. Onneksi kellastuma ei tässä lakkauksessa pistä silmään vihreältä pohjaväriltä.


Joulun lakkaukseni oli yllä oleva F.U.N Lacquerin Million Dollar Dream kimallellen yksinään kirkkaan aluslakan päällä. Hämärässä valaistuksessa lakka tuikki kauniisti kuin kuusen valot. F.U.N Lacquerin säkennöinnistä ihastuneena olen suunnitellut tehtailevani jotain samankaltaista nopeaa uuden vuoden kynsiinikin. :)

 Oikein hyvää uutta vuotta 2019 kaikille! 
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...