Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranskalainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranskalainen. Näytä kaikki tekstit

27. heinäkuuta 2018

Heippa helteestä

Auringossa sulavan lomalaisen kynsille sopii oikein mainiosti lämmin oranssi, ja sen värisissä ranskiksissa onkin nyt menty tätä viikkoa.


Oranssi lakka kärjissä on China Glazen Orange You Hot?. Sen päälle leimasin Rican mustalla lakalla kukalliset kuviot MoYou laatasta (en muista mikä niistä, se on kadonnut jonnekin tästä pöydän reunalta). Glittereitä on poimittu ja töpötelty ranskiksen koristeeksi Orlyn ja Essien puteleista.


Mä oon päiväristeilyä lukuunottamatta viettänyt siestaa viime päivät, ja todennut että lämpöä on kerrankin niin paljon ja pitkäaikaisesti että minäkin hakeudun jo ihan suosiolla varjoon.
Mites te muut, joko helteet sulattaa pään? ;)

27. syyskuuta 2017

Mustaa matkan loppuun

Olen joskus lukenut mielipiteiden vaihtoa netissä siitä onko soveliasta lakata kynnet hautajaisiin. Joidenkin mielestä kynsien lakkaaminen edustaa turhaa itsensä korostamista, mutta minusta siistit lakkaukset voivat olla osa vieraan asiallista habitusta tilaisuutta kunnioittaen.


Vastikään erään maallisen matkan päättymisen tilaisuudessa mulla oli kynsillä musta ranskis-lakkaus, jonka tein The Body Shopin Smoky Rose lakalla. Toteutin sen tippitarroilla, joilla saan välillä aikaiseksi hyvinkin onnistuneita ranskis-rajoja mutta joskus raja jää vähän epätarkaksi - niin kuin nytkin muutamassa kynnessä mutta se ei häirinnyt. Peukaloiden ja nimettömien kynsille laitoin mustien kärkien jälkeen vielä KBShimmerin kultaisia kukka-decaleja. Mielestäni nämä olivat vallan asialliset lakkaukset mustan asun täydennykseksi.


Kuolema kulkee,
kaatuvi kukka, puu. 
Nukkuos jälkeen päivätyön pitkän, 
nukkuos, 
lämmin on helma Suomen. 
(Eino Leino)

17. syyskuuta 2017

Fiinimmät flunssakynnet

Flunssa iski, mutta näpäytin tautia edes vähän takaisin ja tein aikas hienot lakkaukset! Räkätaudissa ei ikinä kykene edustamaan olemuksen puolesta edes vähimmissä määrin, mutta nyt kynnet olisivat nyt olleet edustuskunnossa ja ansainneet enemmänkin näkyvyyttä. Katsokaahan nyt tätä kuninkaallista violettia ja kulta-glitteriä:


Mulla oli ensi kertaa käytössä uudehko Emily De Molly Divine Conversations, jolla tein ensin ranskalaista jäljittelevät kärjet. Tuo violetti lakka monivärisine glittereineen on kyllä kaunis!


Tippitarroilla toteuttamani ranskis Emily De Mollyn lakalla jätti sellaiseen sen verran tökeröt ääriviivan rajat että päätin peitellä lakan rajan kulta-kimalteella. Ensin asettelin rajaviivalle Wing Dust Gilty Pleasures lakan hopeita ja kultaisia foliohippuja ja -myttyjä. Se ei vielä ihan riittänyt, joten lisäsin töpötellen päälle F.U.N Lacquerin King kulta-glitteriä ja valmista tuli.


Oli hauska lakkailla pitkästä aikaa "ranskalaisittain" eli vain kynsien kärkiosuudet. Ja kynsistä tuli hyvinkin mieluisat! Näillä kynsillä on lähinnä nyt sitten vain kotosalla niistelty nenää, mutta voinnin jo vähän parantuessa vierailin eilen vanhemmillani. Oli kiva päästä tervehtimään pitkästä aika myös kylässä ollutta tätiäni. :)

10. toukokuuta 2017

Kiss My Sherbet Lips

Tämä taisi olla jo parisen viikkoa sitten kun menin hetken aikaa pinkillä ranskis-lakkauksella, jossa oli kynsilläni China Glazen Kiss My Sherbet Lips lakkaa. Kyseinen lakka oli ainut hankintani China Glazen tänä keväänä julkaistusta Spring Fling kokoelmasta. Yllättävää että mun tuli valittua tällainen pinkki sävy, joka ei ehkä ole sitä tyypillisintä minua, mutta jostain syystä kokoelman swatcheja selattuani tämä kiinnosteli eniten.


Käytin apuna tippitarroja, niillä saan tehtyä edes jokseenkin keskenään yhtenevät lakkalinjat vaikkakaan eipä tuo jälki ole mitään sievää hienopiirtoa siltikään. Mutta ihan kiva lakkaus, simppeliä ja toimivaa! Vaikka miksei tähän olisi käynyt vielä pieni leimaus ja glitter-lisäys.. ;)


 Kivaa keskiviikkoiltaa!  

25. maaliskuuta 2017

Sininen shimmer-ranskis

Ihasteltuani ensin Anniina Julia's -blogin kauniin keväistä ja hillittyä ranskis-lakkausta päätin itsekin eilen tehdä pitkästä aikaa ranskalaisen lakkauksen. Nähtäväksi jäi vain enää kuinka hillittynä osaisin pitää oman ranskikseni, kun taipumuksia kynsikoristeluövereihin on ollut. ;)


Jep: ja kuten kuvista näkyy niin ihan hyvin pysyttiin maltissa noin meikäläisittäin!
Siniset kärjet lakkailin tippitarroja apuna käyttäen. Peittävänä alusvärinä on OPI:n No Room For The Blues, koska en uskonut Deborah Lippmannin Xanadu lakan peittävän helposti yksinään. Valkoiset kukkakuviot ovat MoYou London Kitty 10 laatasta ja leimauksien päälle nostelin vielä lisukkeiksi yksittäisiä valkoisia ja hopeisia glittereitä parista lakasta.


Lakkaus onnistui mielestäni hyvin. Tuo sinistä mikroglitteriä ja violettia shimmeriä sisältävä Xanadu näyttää suorastaan hohtavalta päivänpaisteessa, jossa onnekseni sainkin eilen valokuvata kynnet. Oikean käden parille kynnelle kävi kuitenkin sittemmin huonosti ja ne ruttaantuivat rumasti, kun eivät olleetkaan vielä täydellisesti kuivat kun menin tekemään jotain. Koitin kuitenkin pärjäillä illan lakkauksilla; "edustuskäsi" eli vasuri oli kuitenkin yhä kunnossa. :D

10. marraskuuta 2016

Aikaisen talven lumihiutale-ranskis

Viikko sitten sataneen ensilumen päälle on satanut kevyttä pakkaslunta lisää lähes päivittäin ja valkoista talvea vietetään ainakin etelä-Suomessa jo näin marraskuussa. Työkaverini tiesi todeta ettei näin ole ollut ainakaan 14 vuoteen. Kieltämättä tämä on aika ihmeellistä ja myös positiivistä ettei marraskuun tyypillinen musta maa pääse synkistämään eloa. Lumisade on saanut minut siinä määrin sekaisin että tein putkeen jo kolmannet lumihiutalelakkaukset. :)


Lakkauksessa alinna on liukuvärjäyksenä töpötelty ranskis OPI:n mustalla Never Have Too Mani Friends! ja Zoyan violetilla Aurora lakoilla. Yksittäisen lumihiutaleet leimasin (kuten edellisissäkin lumihiutalelakkauksissa) Pet'la Plate Ho-ho-ho laatasta Mundo De Unas Whitella. Lumihiutalekuvioiden vierelle töpöttelin sienellä hieman kahta eri F.U.N Lacquer glitter-lakkaa: hopeista 24 Karat Diamond (H) sekä mustaa Black Holo Witch. Hopea-glitter-lakka jopa näkyy, mutta tuo musta tahtoo hieman kadota jonnekin OPI:n mustaan pohjalakkaan ja muun kimalluksen sekaan... Viimeisimpänä asettelin vielä kynnen tyveen pelkän aluslakan päälle muutamat hopeaglitterit Essien Set In Stones putelista.


Tein lakkaukset eilen tulevaa laivareissua varten, mutta nyt kävikin niin että ne eivät sitten kuitenkaan miellyttäneet tarpeeksi ja päätyvät vielä tänään vaihtoon... 

3. marraskuuta 2016

Ensilumikynnet

Eilen satoi ensilumi etelä-Suomeen ja maa sai pysyvän valkoisen peitteen ainakin toistaiseksi. Ensilumi toi tullessaan lähestyvän talven tuntua ja myös inspiraatiota kynsikoristeluihini. Mulla löytyy lumihiutaleita kahdesta eri leimauslaatasta, joista tämänkertainen valintani osui Pet'la Plate Ho-ho-ho -laatan hiutalekuvioon. Arvelin saavani intensiivisestä hiutalekuviosta hieman pitsimäisen lopputuloksen ranskalaisen lakkauksen päälle - niin taisi käydäkin: 


Vaaleansininen ranskis on sudittu vapaalla kädellä Picture Polish Bluebirdillä. En ollut tainnut Bluebird -lakkaa aiemmin käyttää, mutta nyt se oli sävyltään juurikin sopiva lumeentuloon ja pikkupakkasia kunnioittaviin kynsiini. Mundo De Unas White toimi jälleen kerran loistavasti leimauspuuhissa. Uskon että joku "lirumpi" leimalakka ei olisi toiminut tässä Pet'la Plate Ho-ho-hon hyvin pikkutarkkaan kaiverretussa kuviossa yhtään näin hyvin kuin MdU. 


Tein lakkaukseen vielä lopuksi kyseenalaisen glitter-lisäyksen KBShimmerin Happily Ever Asterilla. Mulla on vähän tapana tehdä näitä 'just add glitter' -ratkaisuja. Lakkaus ei mielestäni mennyt pilalle tästä mutta olisi pärjännyt hyvin myös ilman glitteriä. =D

Miten ensilumi inspiroi teitä?

18. syyskuuta 2016

Leggy Legend -ranskis

Taas on yksi jo syksyinen viikonloppu takanapäin ja kohta voi kyllä todeta kesän olevan jo takanapäin. Onneksi kelit ovat nyt olleet poutaisia, jotta syksyn saapuminen ei tunnu niin radikaalilta. Vuodenajan muutos on kuitenkin tosiasia ja siirryinkin nyt lakkavalinnoissani syyslinjalle, kun tartuin harkitusti Essien viime syksynä julkaistuun Leggy Legend lakkaan.


Tein tippitarrojen avulla Leggy Legendillä ranskiksen, jonka rajan päälle töpöttelin reippaasti OPI:n Golden Eye'ta. Golden Eye pehmensikin mukavasti muuten niin jyrkkää ranskalaisen rajaa. Leimasin Color Clubin French Tipillä valkoiset kukat anonyymista leimauslaatasta, ja töpöttelin vielä kukkien päälle toista kultaista glitter-lakkaa: ILNP:n Rapturea.


Näissä kynsissä kävin tänä viikonloppuna muuttoapuna sekä eräillä synttärijuhlilla. Näin jälkikäteen voin todeta että lakkaus oli ehdottomasti parhaimmillaan hyvässä valaistuksessa, sillä esimerkiksi ravintolan ja illan hämärässä nämä kynnet eivät näyttäneet kovinkaan ihmeellisiltä.. Vaikka muutoin olivatkin oikein mieluisat.

Ja Leggy Legend lakkana oli myös erittäin ihastuttava - miksei se kävisi kesäsävystäkin kun se näyttää niin hyvältä juurikin valossa. :)

17. huhtikuuta 2016

'Spring french'

Edellisen postauksen Picture Polish -lakkamerkillä jatketaan mutta nyt en pelkästään swatchannut lakkaa, vaan tein sillä ranskalaisen lakkauksen. Kyseessä on kirjaimellisesti kevätlakka paitsi violetinpinkin värinsä niin myös nimensä puolesta, joka on siis Spring.


Mulla oli suunnitelmissa jatkaa tätä lakkausta jollakin glitterillä tai pikku leimauksilla jahka tämä lakkausvaihe olisi ensin kunnolla kuivunut. Sitten tuli kuitenkin muuta tekemistä, ja loppujen lopuksi menen näillä kynsillä nyt jo neljättä päivää.


Vaikka lakkaus on periaatteessa vallan kiva näinkin, niin mielestäni koristelut olisivat todennäköisesti krunaanneet kokonaisuuden. Nyt kun on vain tuo hivenen kylmä pinkki sävy vasten lämpimän punakkaa ihonväriäni... Noooh, who cares? :)

28. helmikuuta 2016

Tunnistaako kukkaa?

Tämän viikonlopun lakkauksissani oli pitkästä aikaa vähän erilaista koristeluyritystä, eikä myöskään vainn jotain yhtä sievää lakkaa niinkuin usein on tuntunut olevan viime aikoina. Valkeahkon ranskiksen päälle koetin nimittäin maalailla violetteja kukanpuolikkaita, ja tuli niistä ainakin jotain sinnepäin. =D


Hyvin hento vaaleanpunainen lakka on L'Oréalin Nude Demoiselle (tai Nude Mademoiselle - kumpi lie kun putelissa itsessään lukee 2 otteeseen Demoiselle, mutta merkin Suomen nettisivuilla lukee '114 Nude Mademoiselle', mikä minusta kävisi enemmän järkeen). Lakan sain vastikään Suvin kautta L'Oréalilta.

Kukanlehdet maalailin Oumaxin tummanvioletilla akryylilla, johon sekoitin vaalennukseksi hieman persikkaista väriä mukaan. Sitten rajasin lehdet mustalla Oumaxilla käyttäen uutta Picture Polishin #10 -sivellintä, minkä jälkeen kynnen kuvion tunnistaminen kukkaseksi helpottui hieman. Kukkien päälle lisäilin vielä vähän kahta eri glitter-lakkaa: Orlyn Can't Be Tamed ja Essencen Only Purple Matters.


Kynsistä tuli mielestäni ihan kivat, vaikka kukkien tasalaatuisesta onnistumisesta ei näkynyt jälkeäkään. Näissä lakkauksissa tuli käytyä eilen ensimmäistä kertaa jännittävässä Room Escapessa Helsingissä sekä sen jälkeen onnistuneen paon jälkeen syömässä Farangin mahtavia maisteluannoksia. :-P

11. elokuuta 2015

Ristiäiskynnet

Viime viikonloppuna oli suloisen siskonpoikani ristiäiset, ja mulla oli tavoitteena saada aikaiseksi kynsille jotain juhlavaa ja herkkää.

Päätin leimata ohuita kiemuroita MoYou Londonin Pro 06 laatasta Konadin valkoisella lakalla, ja lopputulokseen lisäsin muutaman glitterin Essien Set In Stonesista. Ranskis-lakkana on vakkarini Essien Sugar Daddy. Lopputuloksesta tuli minimalistinen ja samalla oikein sovelias:


Samoissa kynsissä käytiin juhlien jälkeen myös toisen siskoni ja miehekkeeni kanssa skumpalla meren rannalla, missä tuli vielä otettua vähän erilainen kynsikuva:


Mä oon ollut viime aikoina melko epäaktiivinen blogosfäärissä, mikä johtuu paitsi kesälomasta niin myös ennen kaikkea auringonpaisteesta. Oon toki satunnaisesti vilkaissut blogilistan päivittymistä ja ehkä jopa avannut pari kiinnostavinta otsikkoa, mutta sitten pian oonkin taas kääntänyt nenäni kohti arskaa... ;) Palailen varmasti lukemaan ja kommentoimaan taas sään muuttuessa.

Aurinkoo aurinkooo! ✌ ☀

30. kesäkuuta 2015

Haastetrio 2015 /kesäkuu: Asu & kynnet - POLTTARIKYNNET

Haastekynsien toteuttaminen kesäkuussa jäi aivan viime tippaan, mutta onneksi "helppo sauma" Asu & Kynnet -teemalle osui viime viikonloppuna serkkuni tulevan morsiamen polttareihin lähtiessä. Ysäri- ja spaissariteemaan pukeutumisen voisi kuvitella olevan helppoa, mutta yövuorojen jälkimainingeissa ei hyviä ideoita tuntunut oikein irtoavan. En onneksi ole säilyttänyt sen ajan kamalia retkujani, joihin olisi tietenkin nyt voinut tarrata, joten lähestyin teemaa hyppäämällä kevyesti Mel B -hahmoon leopardikuvioisen topin ja kynsien kanssa: 


Mun leopardit olivat aivan passelit ja varsinaiset polttari-paardit olivat parhaat! Aamupäivällä George Clooney -kasvoinen polttariseurue odotti kahvilassa yllätettynyttä juhlakalua. Maukkaan brunssin jälkeen oli vuorossa karaokelaulelua ja polttarisankarin opastettuja taidonnäytteitä drinkkien teossa sekä tietenkin niiden maistelua. Itse tilasin "jotain hyvää inkiväärillä" sain sellaisen rommi-sourin että siitä tuli samantein melkein suosikkini, jollaista voisi kokeilla joskus väsätä itsekin! :-P


Illemmalla morsiamen kanttia testattiin Xon -ulkopuiston laitteissa, joista hurjimpana Katapultti, joka sinkoaa henkilön henkseleiden varassa kohti korkeuksia. Hyvin hän kesti tämän koitoksen, vaikka vähän taisi hirvittää kyseinen sinko... Illalla syötiin ja saunottiin eräällä mökillä superkauniissa miljöössä järvenrannalla, ja sääkin muuttui harmaansateisesta jälleen aivan kauniiksi. Loppuyöstä sitten vielä siirreltiin vielä töppöstä toisen viereen paikallisessa menomestassa. En voi kuin todeta että oli kerrassaan mukava päivä tuttujen ja tuntemattomien kanssa touhutessa!! =)


Oletteko te olleet mukana polttareissa, tai kenties jopa omissa? Onko teilläkin riemukkaita kokemuksia?
  

23. maaliskuuta 2015

Haastetrio 2015 / Maaliskuu: Asu & Kynnet

Mä olin niiin varma että teen Haastetrion kuivamarmorointikynnet tässä kuussa eli sen itselleni vielä kokeilemattoman osa-alueen kolmesta vaihtoehdosta. Mutta mutta... maaliskuusta on nyt kuitenkin vierähtänyt jo yli kaksi kolmasosaa, joten kun viime viikonlopun lakkauksissani toteutui oivallisesti asu-mätsäys niin en voi olla pelaamatta varman päälle ja kuitata homman osaltani suoritetuksi Asu & Kynnet -teemalla. Pidetään peukkuja mulle että saisin tässä kuussa toteutettua myös vielä kuivamarmorointiteeman. ;)


Asukuva on otettu lauantaina takapihalla, ja vaikka se näyttääkin kovin aurinkoiselta niin voin kertoa että oli melko viileää puuhaa. Jos mulle pian pukkaa kevätflunssan, niin johtopäätökset on helppo tehdä missä ja milloin oon altistutunut vilustumiselle.. :-/


Lähdin lauantaina hieman "vihertävään illanviettoon" ja olin valinnut tuon vihreän topin teemaan sopivaksi asukappaleekseni jo aikaa sitten. Siihen sopien päätin tehdä ranskiksen, jonka vihreä lakka on OPI:n You Are So Outta Lime!. En hankkinut ainuttakaan OPI Neons kokoelman lakkaa viime kesänä eli julkaisuhetkellä, mutta Sokoksen alessa jo joku aika sitten sorruin tähän Outta Limeen. Laitoin sitä 3 kerrosta tippitarrojen avustuksella kynsien kärkiin. Sitten alkoikin lakkauskoristelujen hurja alamäki: löysin laatikostani iskemättömän arkin passelin näköisiä tarroja, joista luulin tekeväni nopeasti kivat koristelut.. As if!


Ehdin lätkäistä peukaloihin tuollaiset tarrat ja tajusin ettei hommaa kannata jatkaa, koska reunat jäivät repsottamaan to-del-la rumasti. Korjailuille tai uusille lakkailuille ei ollut hirveästi aikaa, joten päätin että muut kynnet saavat pelkkää glitteriä ja peukkutarrat yritän paketoida paikoilleen päällyslakalla niin etteivät ne törrötä. Kukkaset kuitenkin jatkoivat kipristelyään niin pahasti että oikeasta peukusta revin koko tarran pois ja vasurista puolikkaan.. Aluslakkaan jäi todella "kauniit" kolot ja koitin paikkailla tilannetta parhaani mukaan, mutta kuten arvata saattaa niin hyvät fiilikset lakkauksen suhteen olivat kadonneet kauas. Liekö huonoista lakkaus-fiiliksistä aiheutunutta jatkumoa, mutta lähdön hetkellä (kun mua jo odotettiin ulkona) käppäsin vielä vaatekaapille ja vaihdoin vaatteetkin, joten tässä ennakkoon suunnitellussa asu-mätsäyksessä en sitten lähtenytkään liikenteeseen...


Glitter-lakat kynsillä ovat Glam Polishin Hop Till You Drop!, Essien Set In Stones ja Cult Nailsin Dance All Night. Lopputuloksesta tuli kauempaa katsottuna ihme kyllä ihan kiva, vaikka tekoprosessi koettelikin hermojani. Aika keväistä, vai mitä?! :)

14. maaliskuuta 2015

Rinneranskis ja laskettelua laskettelusta

Vietimme tällä viikolla pari yötä Jämsässä mieheni kanssa, ja tutustuimme siellä Himoksen laskettelurinteisiin. Kerron lasketteluhommista lisää postauksen loppuosassa, joten nyt ensin huomio kynsiin! Minä tietenkin valmistauduin reissuun etukäteen tekemällä kynnet; tällä kertaa vaaleansinisen ranskalaisen. Tämä oli minun makuuni oikein passeli manikyyri aurinkoisten rinnepäivien viettoon:


Ranskis-lakka on Kicks merkin Rain Drops, jota olin käynyt niin useaan otteeseen ihailemassa liikkeessä että oli lopulta jo kohtuullista ostaa lakka itselleni. Se ei yksinään olisi kuitenkaan peittänyt kynnenkärkiä toivotulla tavalla ja siksi sen alla on yksi kerros Zoyan vaaleansinistä lakkaa nimeltä Blu. Ohuudestaan huolimatta Rain Drops on mahtavan kaunis helmiäislakka, josta mulle tulee mieleen kevätauringossa kimalteleva lumi ja jää.


Vaaleansinisen kärjen sekä Essien Sugar Daddylla lakatun nude-osion päällä on kolmea eri glitter-lakkaa, jotka mielestäni mätsäsivät hyvin keskenään. Keskellä ranskis-linjaa on hennot töpsäykset China Glazen Feeling Twinklyä, tuollaista pienenpientä sinistä mikroglitteriä. Kynnen toisella ulkosivulla on hopeaa eri muodoissa eli OPI:n In True Stefani Fashionia, ja toisella sivulla taas sinistä ja hopeaa Sinful Colorsin Ice Dreamissa. Lopputulos miellytti omaa silmää kovasti. En voinut näitä kynsiä katsellessani taas muuta kuin todeta että kyllä minä niin tykkään ranskalaisista lakkauksista! :)


Siitäkin huolimatta että kynnet olivat viimeisen päälle laskettelurinteiseen sopivat, niin mun täytyy tunnustaa että en valloittanut Himoksen rinteistä muita kuin 'erittäin helpon' Peikkorinteen. Mähän oon aikuisiällä lasketellut muutenkin hyvin harvoin, ja nyt oli edelliskerrastakin kulunut jo viitisen vuotta. Lasten rinteessä laskettelu tuntui silti tavallaan vähän nololta, koska jokin oletus on aikuiset laskee tietenkin isoista mäistä. Aivan aluksi minäkin menin reippaana tyttönä vähän isompaan rinteeseen, josta sitten loppupeleissä kävelin sukset kainalossa rinteen alas. (Oon muuten tehnyt vähän vastaavan peruutusliikkeen aikoinaan myös Levin rinteillä; silloin mittailin jyrkkää alamäkeä jopa puolisen tuntia huipulla mutta tällä kertaa tunsin jo itseäni sen verran paremmin että peruutuspäätös ei vaatinut kuin pari minuuttia.) Mulla nimenomaan mäen jyrkkyys on ratkaiseva tekijä rohkeuden riittämisen suhteen, ja tässä tuli vastaan liian jyrkkä alamäki omiin taitoihin nähden.

Kuvan (yllä) Peikkorinne olikin sitten juuri miellyttävän loiva mäki meikäläiselle, ja sen löydettyäni laskettelin sitä aivan onnessani usean tunnin ajan kahtena päivinä. Loivassa mäessä sain vauhtini pidettyä sen verran hallittuna että pystyin treenailla esimerkiksi sitä että käännöksen jälkeen koitan hetkeksi asettaa molemmat sukset samansuuntaisiksi. Mulla kun on laskettelusuksien päällä luontainen taipumus aura-asentoon, ja oli hyvää tekniikkaharjoitusta koittaa muutella välillä sitä. Mä en sentään ollut koko ajan ainoa aikuinen tuossa lasten rinteessä; siinä kävi välillä lautailunaloittelijoita sekä tietenkin jälkikasvuaan kaitsevia vanhempia. Siinä laskiessani aloin kyllä miettimään että miksiköhän aikuisille ei ole enemmän pitkiä, loivia laskettelumäkiä?! Tai ehkä jossain muualla Suomessa onkin, mutta mä en vain tiedä niistä? Luulen että rinteet voisi löytää muutama muukin ulkoilmaan tahtova, joka ei nyt uskalla lähteä laskemaan koska pelkäävät "aikuisten jyrkkiä mäkiä". Itsekin tykkäisin käydä useamminkin laskemassa tuota "lasten rinnettä", jos se vain olisi yhtään lähempänä kotiani.


Ja saanko vielä hehkuttaa... AURINKO!!! Onko edes todellista että mun lomaviikolla paistaa aurinko päivä toisensa jälkeen?? Epätyypillisen hyvää tuuria, kiitän ja kumarran! B-)

11. helmikuuta 2015

#ablecs15: Will You Be My Valentine?


Ystävänpäivä pääsi jo nyt kynsilleni pikku sydänten muodossa! <3


Mun edellinen ja nykyinen viikko ovat olleet niin työntäyteisiä että en ole kerennyt juuri kynsiä lakkailla. Halusin kuitenkin nyt ehtiä osallistua Annien, mirkan ja Katjamarian blogeissa tällä viikolla startanneeseen Ablecs15 -haasteeseen, jossa lakkausteemoja on 2 per viikko aina toukokuun loppuun saakka. Mä tahdoin samalla myös tarttua vaaleanpunaiseen väriin ja pieniin irto-sydämiin, joten näillä kriteereillä suljin itseltäni pois toisen tämän tämän viikoin aiheista ja otettavakseni jäi sopivaakin sopivammin: "Will you be my Valentine?"


Aluslakkana käytin Essien Vanity Fairestia, joka ei ranskis-lakkana käyttäytynyt mielestäni aivan yhtä näppäristi kuin saman merkin Sugar Daddy. Vaaleanpunaiset ranskis-kärjet sudin vapaalla kädellä Essien Romper Roomilla (pullo kuvassa, saatu miitistä) ja lopuksi asettelin lakkarajan päälle punaisia sydämiä. Tää lakkaus ei oo ehkä ominaisinta itseäni, mutta kyllähän tästä nyt ainakin teemapäivän tunnistaa?! :-*

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...