Oon ostanut tässä kuussa niin vähän lakkoja että ajattelin ensin esitellä ne vasta heinäkuun ostospostauksessa yhdessä heinäkuukauden hankintojen kanssa. Mutta kun nyt tänään päivän posti toi yhden lakkapaketin niin ajattelin tehdä sittenkin kesäkuulle oma postaus. Saihan näistä nyt jo yhden kokonaisen rivin! :)
Tiettyjen hyväksi havaittujen merkkien uutuuskokoelmat kiehtovat aina julkaisuhetkellään, kuten myös Zoyan uusin Pixie Dust -setti, josta päätin tilata pari viehkointa sävyä itselleni. Sininen Bay oli ykkösvalintani ja vihreä Cece tilauksen viime hetken mielijohde vähän erikoisemman värisenä tekstuurilakkana. Nämä eivät ole vielä päässeett kynsille jäätyäni pähkäilemään minkälaiseen lakkaukseen nämä nyt sitten keksisi yhdistää...
Kävin kesäkuussa katsomassa Alice Through the Looking Glass -elokuvan ja sen nähtyäni aloin pomppia kuin aropupu OPI:n samannimisen lakkakokoelman perään, jonka olin jo aiemmin ehtinyt onnistuneesti ohittaa olankohautuksella. Elokuva vain oli niin hyvä että lakatkin saivat uutta nostetta minun silmissäni, niinpä tilasin kaksi suosikkiani: vaaleanvioletin I'm Gown for Anything! ja vaaleansinisen The I's Have It lakan. Saatuani paketin juuri viimeksi mainittu ehti jo päästä kynsillekin. :)
skip to main |
skip to sidebar
Lakkahurmosta ja koristelutaitojen kartuttamista.
30. kesäkuuta 2016
28. kesäkuuta 2016
Rohkeasti uimaan Juhannuksena eri värisissä kynsissä?
Mulla on jokin erikoinen mieltymys vetäistä aina silloin tällöin reipas skittlette-lakkaus eli lakata kaikki kynnet railakkaasti eri väreillä. Oon toteuttanut tätä teemaa parikin kertaa kesän alun aikana, ja viime viikon Juhannuskynnet syntyivät nekin tällä ajatuksella.
Vietin Juhannusta perinteisissä mökkimaisemissa järven rannalla. Meitä oli siellä jopa kymmenisen henkilöä eli runsas osanotto tänä vuonna. Kokko koottiin, oma armaani kasasi sitä ehkä yllättäen hartaimmalla kontribuutiolla, ja hyvä kokko siitä tulikin. Roudasin myös itse pari karahkaa rantakallion läheisyyteen ja lisäksi tein koivuvastan saunaan mutta se jäi lopulta sitomatta yhteen varsista, joten saunojien piti pitää oksat nipussa omin pikku kätösin... Mutta lähtipähän ihana tuoksu koivunlehdistä, kun heitti niiden päälle kiukaalla vähän vettä!
Juhannuskynsissäni oli vasemmassa ja oikeassa kädessä pari lakkaa keskenään eri kuin toisessa. Kuvauskäteni eli vasurin värilakat olivat KBShimmerin Rum Me The Right Way sekä China Glazen Love's A Beach, That's Shore Bright, I'm With The Lifeguard ja Turned Up Turquoise. Värilakkojen päälle sipaisin kerroksen F.U.N Lacquerin TGIF -nimistä glitter-lakkaa, joka yllätti positiivisesti. Putelissaan TGIF:in glitterit tuntuvat painuvan aina pohjaan kirkkaassa lakkapohjassa mikä on vähän ärsyttänyt, kun sitä saa olla koko ajan sekoittamassa.. Mutta kynnellä lakka oli hyvinkin kaunis. TGIF:issä on mikrokokoista hopea- ja hologlitteriä sekä vähän isompaa kultaista flakie-glitteriä. Sen päälle leimasin mustat kukkakuvioit Konad m26 -laatasta, ja kukkien päälle sipaisin vielä ihan kevyesti China Glazen Glitter Me This... -lakkaa.
Vesi tuntui parina ensimmäisenä mökki-iltana kylmältä. Mulla on jalkojen "kuolio-tuntuma" sellainen raja jolloin jää uimatta ja nyt oltiin melko lähellä sitä. Hitaasti järveen edeten pääsin sitten lopulta talviturkistani eroon. Juhannusaattona vesi tuntuikin jo vähän lämpimämmältä. En tiedä totuttiinko me siihen vai lämpenikö se ihan oikeasti sitten...
Moni aloittelee Juhannuksen tienoilla kesälomia mutta meikäankkapa jo lopetti omansa. Repikää siitä! Vähänhän se kirpaisi kuten aina, töihinpaluu siis, ja sekin että loma meni jo mutta ehkä tämä varhain pidetty kesäloma tietää mulle iloisen pitkää loppukesää. ;)

21. kesäkuuta 2016
Siniset kynnet vajailla vauhtiraidoilla
Nyt on kynsillä jo neljättä päivää sinisen sävyinen lakkaus, jota toissa iltana hieman tuunasin monipuolisemmanksi kun alkuperäiset sähkösiniset kärjet alkoivat hieman kulua.
Alinna oleva miellyttävä sininen lakka on Cirquen Rhapsody In Blue kahdella kerroksella. Koska tässä vaiheessa oli hieman kiire lähteä liikenteeseen ja jotain piti silti lisätä niin kyseisen lakan päällä on kynnen kasvusuunnan mukainen "flakie-raita" ILNP:n Cold Fusion lakalla.
Kuvailemallani aloitusversiolla (joka ei päässyt erikseen valokuviin) menin pari päivää kunnes sunnuntai-iltana lisäsin kynsien kärkikuluman peitteeksi sienellä töpöttäen Picture Polishin Salt Wateria. Sen jälkeen haaveilin jostain raitaviivasta kynsille. Kuvio on itse asiassa DRK-C leimauslaatasta, josta siirsin tuota raitakuviota valkoisella lakalla kynnelle vain pienet pätkät ja väritin ne sitten KBShimmerin Aquamarine-glitterillä.
Kynsistä tuli mielestäni ihan hauskat. Kolmen vanha kummilapsenikin katseli lakkauksia mielenkiinnolla ja haastoi mua vastaamaan kysymykseen "onko sulla kivat kynnet?" Heitin pallon hänelle takaisin ja sain vastauksen että kyllä on. :)

Tunnisteet:
Aquamarine,
Cirque,
Cold Fusion,
ILNP,
Rhapsody In Blue,
Salt Water,
sininen,
vauhtiraidat
19. kesäkuuta 2016
Aurinkoinen oranssi hopealla holo-glitterillä
Ja nyt pääsee vuoroon Hankoonlähtö-kynsiyritelmä numero 2. Ensimmäiseen kyhäelmään verrattuna sain näihin toisiin kynsiin jo kaipaamaani värin kirkkautta sekä koristelujen selkeyttä ja simppeliyttä. Ei lakkauksesta periaatteessa ruma tullut mutta... en vain ollut tyytyväinen. Oliko sitten vähän liikaa holokimallusta vai tuuliko vain pikkuisen liikaa luoteen suunnalta, mutta poistin nämäkin lakkaukset samantien kuvaamisen jälkeen.
Models Own Beach Hut kuuluu toiseen merkin näyttävistä Polish For Tans -kokoelmista. Se on kaunis neon-oranssi lakka, josta tykkään kovasti eikä se ainakaan pilannut tätä lakkausta. Oranssi yksinään ei riittänyt vaan vetäisin sen päälle Dance Legendin Steel Pantherilla hopean holo-hippukerroksen ja lisäsin vielä "katseen kohdistuspisteiksi" OPI:n I Snow You Love Me glitter-pallerot joka kynnelle.

Beach Hut,
Dance Legend,
Dance Legend Wow Prism,
hologlitter,
I Snow You Love Me,
Models Own,
neon,
oranssi,
Steel Panther,
Wow Prism
18. kesäkuuta 2016
Yhet tavalliset tuherrukset
Viimeksi julkaistuja ihania neon-kynsiä edeltävästi hain ja tein mieluisia kynsiä jopa kahden lakkauksen verran ennenkuin lopulta 3. kerralla sain aikaiseksi mieluisat (eli ne edellisen postauksen kynnet). Tämän postauksen kynnet, vaikkakin huolella ja hartaudella väkerretyt, osoittautuvat sitten alkuperäistä näkemystäni sekavimmiksi ja valjumman värisiksi:
Liukuvärjäyksen Glam Polish lakat POP! ja CRASH! menettivät osan värisaturaatiostaan viimeistään siinä vaiheessa kun iskin päälle tuplaleimaukset. Leimakuvio on MoYou London XL 10 -laatasta, ja leimasin sen ensin Color Clubin Silver Lake -lakalla ja sen päälle saman merkin Revvvolutionilla. Ja kas näin - tuherrus on valmis!
Pitihän nämä nyt valokuvata kun molemmilla käsillä oli vaivalla väännetty valmis lakkaus, mutta kuvauksen jälkeen nämä lähtivät samantien poistoon. Seuraavaan yritykseen osasin jo hakea vähän enemmän neon-lakkaa jottei kaipaamaani värisaturaatiota enää puuttuisi mutta onnistuinpa vielä tehdä toisetkin poistoon päätyneet kynnet. To be continued...

Glam Polish,
leimaus,
liukuvärjäys,
MoYou Pro XL 10,
Revvvolution,
tuplaleimaus
16. kesäkuuta 2016
Aurinkoiset neon-lakkaukset Hangon rannalla
Sateisena lomapäivänä on parhautta lueskella rauhassa blogeja, selata omia valokuvia ja fiilistellä juuri tehtyä kesäretkeä Hankoon. Vierailimme miekkosen kanssa kumpikin ensimmäistä kertaa tuossa eteläisessä merenrantakaupungissa ja ihastuimme niin että varmasti käymme Hangossa toistekin. Koska sääennusteet lupasivat auringonlämpöä kaupungitripillemme niin tein ennen lähtöä kynsille oranssi-pinkin neon-liukuvärjäyksen.
Liukuvärjäyksen ihanat China Glaze lakat ovat oranssinpunainen Red-y To Rave viime kesän Electric Nights -kokoelmasta sekä pinkki Beach Cruise-r vanhemmasta Summer Neons -kokoelmasta vuodelta 2012. Lakkojen alla on yksi kerros valkoista lakkaa, koska halusin varmistaa neon-värien hohtavan niin kirkkaina kuin mahdollista. Päädyin pitkästä aikaa mattaamaan kynnet ja pitkästä aikaa laatikosta esiin kaivamani Essien Matte About You -päällyslakka alkoi lopultakin osoittaa hieman jankkiintumisen merkkejä, oli nimittäin aika paksua tavaraa, mutta hyvin tuo vielä toimi näin arviolta 3 vuotta sitä jo säilyteltyäni...
Ylläolevat 2 kynsikuvaa on otettu ulkona kirkkaassa auringonpaisteessa, mutta kuitenkin niin että jätin auringon selkäni taakseni ja laskin valokuvattavan käden itseni varjoon. Suorassa auringonpaisteessa otetut kuvat eivät ole kovin havainnollistavia näin neon-lakkojen kanssa, mutta varjossa otetut keräsivät valoa kuitenkin juuri sopivasti toistaakseen värit oikein.
Viimeisin kuva on otettu telttailualueella vähän ennen auringonlaskua. Oli ihan jännää pitkästä aikaa taas telttailla, mutta vanhat raihnaiset luuni kyllä kiittivät telttayön jälkeen päästessään taas omaan sänkyyn lepäämään. :)
Joskus simppelit kynnet toimii paremmin kuin hyvin, nämä olivat todellakin sellaiset joita oli ilo silmäillä pitkin matkaa aina silloin tällöin. ☀

Beach Cruise-r,
China Glaze,
liukuvärjäys,
Matte About You,
neon,
Red-y To Rave,
telttailu
12. kesäkuuta 2016
Sun Flower ja mätsäävät leggingsit
Matkalaukut on nyt purettu, ja reissussa rähjääntyneet lakkaukset on saatu vaihdettua uusiin! Mulla tulee niiin harvoin oltua samoissa lakkauksissa useaa päivää puhumattakaan yli viikosta, että kyllä oli sekä suuri helpotus että ilo vaihtaa vanhat lakkaukset uusiin ja huoltaa samalla kynsinauhat.
Uusista Picture Polish lakoista Sun Flower piti saada äkkiä kynsilleni nähtäväksi miten sinuiksi pääsisin tuon sinapinkeltaisen värin kanssa. Lakattuani mieltymistä väriin omilla kynsillä edisti ehdottomasti se että keksin pukea ylleni myös keväällä hankkimani keltaiset, samansävyiset Nosh-legginsit.
Mulle iski jopa tyylikäs fiilis kun nakkasin olalle vielä Kroatiasta ostetun hieman vaaleamman keltaisen nahkalaukun. Laukku passasi hyvin hieman tummempien Sun Flowerin ja leggarien rinnalle, ja tässä poikkeuksellisessa asuhurmiossani jouduin rekrytoimaan miekkosen ottamaan musta vähän "ootd -kuvia"... 😀
Sun Flower on aikaläpikuultava, ja lakkasin sitä kynsille jopa kolme kerrosta. Mutta oikein kiva lakka se on kaiken kaikkiaan pienistä ennakkoepäilyksistäni huolimatta.

🌻
Tunnisteet:
#facebehindthenails,
keltainen,
piCture pOlish,
Sun Flower,
vaate-match
11. kesäkuuta 2016
Salt Water kynsillä suolaisen meren äärellä
Kesäloma on käynnistetty viikon reissulla kauniiseen Kroatiaan. Tartuimme miekkosen kanssa äkkilähtöön toukokuun vielä lämpiminä päivinä hieman miettien onkohan tarpeellista lähteä etelään lämmittelemään lomalla mutta Suomessa ei ilmeisesti enää kuluneella viikolla kelit hellineet, joten "auringonmetsästäjät" ovat tyytyväisiä reissuunlähtöratkaisuunsa. Makarskassa Adrianmeren rannalla päivälämmöt olivat aina sopivasti helteen puolella, ja ainoastaan kotiinlähtöpäivämme eilen alkoi harmaana ja sateisena.
Reissukynnet tein kotona lähtöä edeltävänä iltana, ja lähtökohtana lakkaukselle oli saada ehdottomasti sisällytettyä lakkaukseen uusi Picture Polish -lakka Salt Water. Päädyin liukuvärjäykseen, jonka päälle tein kimalteiset teräväkärkiset kolmiot teippejä apuna käyttäen.
Liukuvärjäyksen kaikki 3 lakkaa ovat Picture Polishin: violetti Allure, pinkki Wanderlust sekä ihana turkoosi jo mainittu Salt Water. Onnistuneessa liukuvärjäyksessä saan muuten välillä "lisäkiksit" siitä että ne on tehty saman merkin lakoilla, vaikka ei sillä periaatteessa ole mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Mutta vähän sama asia kuin se jos joku tykkää että alusvaatetuksen pitää olla ylä- ja alaosa samaa settiä, niin liukuvärjäyksessä mulle luo harmoniaa se että lakkojen tietää olevan samaa merkkiä. :)
Kimallekolmiot liukuvärjäyksen päällä on tehty KBShimmerin Diamond -lakalla. En ollut aiemmin tehnyt vastaavia ja olipa yllättävän hankalaa saada sirppikärkiä suhteellisen samankokoisiksi... Yksi kynsi piti ihan kokonaan uusia, kun siitä tuli niin erilainen kuin muista kolmion osalta.
Tällä kertaa mulla ei ollut reissussa mukana ainuttakaan lakkaa (kuten viimeksi), mutta itse asiassa aloin toivoa puolessa välissä reissua että vaihtomahdollisuus olisi sittenkin ollut! Olisin halunnut jotkin räikeät neon-kynnet. Oikean käden lakkausten alkaessa rumasti kulua kärjistään kävin jopa kyselemässä hotellin Wellness & Spa -osastolta manikyyrihintoja ja minkälaiset heidän lakkavalikoimansa olivat. Nuori treenattu herrasmies lähti oikein ystävällisesti näyttämään mulle heidän kauneussalongin lakat, jotka olivat mulle ihan tuntematonta merkkiä ja värivalikoima ei oikein innostanut useamman kympin hintaiseen manikyyriin... Päätin säästää sen summan kotiin - oikeutetusti uusiin lakkatilauksiin. ;-)

Allure,
Diamond,
liukuvärjäys,
matkat,
piCture pOlish,
Salt Water,
Wanderlust
Arkisto:
-
►
2019
(6)
- ► toukokuuta (2)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2018
(23)
- ► joulukuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(60)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (11)
-
▼
2016
(110)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (5)
- ► heinäkuuta (11)
-
▼
kesäkuuta
(8)
- Kesäkuun lakkaostokset
- Rohkeasti uimaan Juhannuksena eri värisissä kynsissä?
- Siniset kynnet vajailla vauhtiraidoilla
- Aurinkoinen oranssi hopealla holo-glitterillä
- Yhet tavalliset tuherrukset
- Aurinkoiset neon-lakkaukset Hangon rannalla
- Sun Flower ja mätsäävät leggingsit
- Salt Water kynsillä suolaisen meren äärellä
- ► toukokuuta (12)
- ► huhtikuuta (12)
- ► maaliskuuta (15)
- ► helmikuuta (7)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2015
(123)
- ► joulukuuta (10)
- ► marraskuuta (11)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (10)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (16)
- ► tammikuuta (14)
-
►
2014
(125)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (12)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (11)
-
►
2013
(193)
- ► joulukuuta (16)
- ► marraskuuta (11)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (19)
- ► huhtikuuta (20)
- ► maaliskuuta (15)
- ► helmikuuta (14)
- ► tammikuuta (19)
-
►
2012
(54)
- ► joulukuuta (14)
- ► marraskuuta (17)
Blogissa löytyy:
A-England
Anna Sui
Barry M
BK Deluxe
Butter London
Catrice
China Glaze
Cirque
Color Club
Colors By Llarowe
CrowsToes
Cult Nails
Dance Legend
Darling Diva
Deborah Lippmann
Different Dimension
Dollish Polish
Emily De Molly
Esmaltes Da Kelly
Essence
Essie
F.U.N lacquer
Flormar
Gina Tricot
Girly Bits
Glam Polish
Glitter Gal
Golden Rose
Hare Polish
ILNP
KBShimmer
Kester Black
Kicks
Kiko
Konad
L.A. Girl
L'oreal
Lime Crime
Liquid Sky Lacquer
Make up store
Max Factor
Models Own
Mundo De Unas
Nfu Oh
Nicole by OPI
Nubar
OPI
Orly
P2
Pahlish
Peggy Sage
piCture pOlish
Powder Perfect
Rescue Beauty Lounge
Rimmel
Rococo Nail Apparel
Sally Hansen
Scofflaw Varnish
Serum No. 5
Shimmer Polish
Sinful Colors
Snowcrystal
The Body Shop
W7
Wet n wild
Wild & Mild
Yllozure
YSL
Zoya
abstrakti
akryylimaalaus
Asu & kynnet
festarikynnet
Halloween
hedelmät
hääkynnet
itse tehdyt siirtokuvat
itsenäisyyspäivä
joulu
juhannus
kuivamarmorointi
kukat
Kukkakallot
kukkakynnet
kuppikakut
leimaus
leopardi
liuku-glitter-leimaus-yhdistelmä
liukuvärjäys
lumihiutaleet
perhonen
pikkujoulut
pitsikuvio
Pääsiäinen
pöllöt
ranskalainen
ruffian
salmiakkiruudut
sateenkaari
sydän
syksy
syksyn lehdet
tekstuuri
tippitarrat
unikot
unisieppari
vesimarmorointi
Ystävänpäivä
Kynsiblogeja:
-
-
Testissä TikTok hittimeikit3 päivää sitten
-
Suolaista vettä4 kuukautta sitten
-
Tuoksutorstai: Paco Rabanne, Olympéa Legend5 kuukautta sitten
-
Yhdessä Eloa 29 Vuotta& Arvonta1 vuosi sitten
-
Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt1 vuosi sitten
-
JOULU 20221 vuosi sitten
-
-
Boxycharm helmikuu 20222 vuotta sitten
-
Vuoden 2021 kynsikoristelut2 vuotta sitten
-
Lakkaushaaste: pikkujoulut2 vuotta sitten
-
Lakkausunelmia: Violetti2 vuotta sitten
-
Lakkaushaaste Neon3 vuotta sitten
-
-
Luova tauko3 vuotta sitten
-
-
Kiitos5 vuotta sitten
-
Brunaa purkista5 vuotta sitten
-
LAkkaushaaste: Yksi leimauslaatta, kymmenen lakkausta5 vuotta sitten
-
Jäähyväiset5 vuotta sitten
-
Uusi vuosi, uudet jekut5 vuotta sitten
-
-
Syksyn värit5 vuotta sitten
-
Happy halloween!5 vuotta sitten
-
Mitä kuuluu?5 vuotta sitten
-
Folioleimaus5 vuotta sitten
-
Mihin tieni vie?5 vuotta sitten
-
Merenneitokynnet6 vuotta sitten
-
Kosmetiikkaostokset | tammikuu '186 vuotta sitten
-
Silver Lace6 vuotta sitten
-
Smooshed Cats (Not Literally!)6 vuotta sitten
-
Inspired by me6 vuotta sitten
-
Meikkileikkejä Smashit Mix 6 -paletilla6 vuotta sitten
-
454. Kiitos!6 vuotta sitten
-
Minna Parikka Melt -kynnet6 vuotta sitten
-
30 päivää & 30 haastetta6 vuotta sitten
-
Syysmyrsky6 vuotta sitten
-
Blogitauko7 vuotta sitten
-
Jännä ponnarityökalu7 vuotta sitten
-
Shopping: tammikuu - maaliskuu7 vuotta sitten
-
Ystävällistä7 vuotta sitten
-
Joulukynsiä7 vuotta sitten
-
Holoneliöt8 vuotta sitten
-
Helmikuun kynnet8 vuotta sitten
-
Dashican leimauslakat testissä8 vuotta sitten
Nails abroad:
-
Purple Skittles1 päivä sitten
-
-
I DON'T WEAR A BALL CAP FOR SUN PROTECTION1 viikko sitten
-
-
-
My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK3 vuotta sitten
-
orly - gilded glow4 vuotta sitten
-
-
Abstract Geode6 vuotta sitten
-
ZOYA - Jelly Brites6 vuotta sitten
-
DBEXPO18: först ut att testas6 vuotta sitten
-
piCture pOlish: новые оттенки6 vuotta sitten
-
Holiday Beauty Treats6 vuotta sitten
-
Painted Polish - Blue As Summer Skies6 vuotta sitten
-
Jelly Ombre7 vuotta sitten
-
Painted Polish NYE Trio Swatches & Review7 vuotta sitten
-
-
Jeweled Drops7 vuotta sitten
-
-
NEULONTABLOGEJA:
-
Eedit sukat vol. 14 päivää sitten
-
Mökillä6 päivää sitten
-
Start of something new!6 kuukautta sitten
-
Messuillaan Tampereella8 kuukautta sitten
-
Episode 57: Famous Last Words1 vuosi sitten
-
Hiekkaa hiuksissa2 vuotta sitten
-
Lomaprojekti4 vuotta sitten
-
Sumuisena aamuna4 vuotta sitten
-
Virkattu siksak -peitto5 vuotta sitten
-
Muita blogeja:
-
Olen dynaaminen tai ainakin elossa1 päivä sitten
-
-
Parhaat grillausvinkit kesälle: näin valmistat ruoat grillissä4 kuukautta sitten
-
30 Easter Basket Stuffers for 20244 kuukautta sitten
-
JSN:n langettava päätös 4.10.20239 kuukautta sitten
-
Fanittamista 90-luvun tyyliin1 vuosi sitten
-
Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet2 vuotta sitten
-
(väliaikais)heippa3 vuotta sitten
-
Elvyttääkö vai eikö elvyttää? | Minä ja blogini3 vuotta sitten
-
THE TRENDIJUOMA ELI DALGONAKAHVI4 vuotta sitten
-
Viime aikojen luonnonkosmetiikkasuosikit4 vuotta sitten
-
Happypotamus nro 55 vuotta sitten
-
Miniloma Roomassa5 vuotta sitten
-
Melko karvas yllätys5 vuotta sitten
-
Lakkaushaaste: 1 leimauslaatta, 10 lakkausta5 vuotta sitten
-
Joulunaikaan5 vuotta sitten
-
Henkilöhahmonluomistarina6 vuotta sitten
-
Talven törröttäjät6 vuotta sitten
-
Birthday and the City6 vuotta sitten
-
e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara6 vuotta sitten
-
Pilar7 vuotta sitten
-
Täysmatka alle 11 tuntiin!7 vuotta sitten
-
Kameran huolto?8 vuotta sitten
-
-
Helmikuisia hommia8 vuotta sitten
-
Naked Cake9 vuotta sitten
Sisällön tarjoaa Blogger.
Sähköposti/Contact:
Lukijat:
Kuukauden klikatuimmat:
-
Essie kynsilakkamerkki on parin viime kuukauden aikana kirittänyt henkilökohtaisella mieltymyslistallani ylöspäin kuin pieni sika. Pidin si...
-
Tässä on ehditty jo Loppiaislauantaihin nyt kun tänään päivittyy minunkin blogini ensimmäistä kertaa vuodelle 2018. Tämän vuoden ensimmäinen...
-
Kotona sisätiloissamme tällä viikolla surrannut kärpänen taisikin olla se kuuluisa "koristelukärpänen," joka pääsi puremaan nyt se...
Aikojen suosituimmat:
-
Tänä viikonloppuna on ollut tohina käynnissä Helsingin Messukeskuksessa Iloveme-tapahtuman myötä, missä itsekin pyörähdin eilen lauantaina. ...
-
Uusista ILNP Ultra Chrome Flakies lakoistani kynsille pääsi ensimmäisenä kaksikko, jossa havaitsin äkkiseltään eniten keskinäistä samankalt...
-
Hihii... en tiedä miten päin istuisin aloillani ja kenelle voisin välillä hymyillä leveästi, kun mulle tuli tänään niiin mukava postilähetys...
-
Viikonloppuna vietettiin työkaverini naamiaissynttäreitä. Itse olin hieman flunssassa mutta pakko oli päästä (pienen lääkityksen voimalla) ...
-
Viimevuotinen kuukausihaaste vesimarmoroida oli mulle pain in the ass , mutta tehtäväluonteinen kynsienlakkaus jäi kuitenkin viehättämään s...
-
Tänään mulla on ollut aivan euforisen ihana kynsienkoristelupäivä; sanoisin jopa että paras ikinä! Tässä on antoisan väkerryspäiväni lopputu...
-
Tämänkertaiset kynteni saavat nyt kulkea paloturvallisuuskynsien nimellä, koska istuin näissä lakkauksissa alan luennolla alkuviikosta. Mitä...
-
Siskoni lähetti mulle kuvan ompelemastaan mekosta tällä viikolla ja ilmoitti sen olevan "Suomi100-mekko". Totta - miksipä ei juhla...
-
Vuoden toinen kuukausi käynnistyi tänään, ja samalla alkoi myös Haastetrio 2015:n "kakkoskierros" eli nyt odotellaan innolla kaiki...
-
Gone with the Flow -otsikko viittaa kahteen asiaan: nyt esittelyssä oleviin Flow-kynsiini sekä siihen tosiasiaan että kesäni on mennä hurah...