20. lokakuuta 2018

Leimattua raitaa ja moniväri-flakieta

Mun pitää tunnustaa että mulla on ikävä kynsibloggailun kulta-aikaa. On harmillista että oma lakkailuni ja bloggailuni ovat nyt hiipuneet - kuten on käynyt monelle muullekin kynsiblogille. Pidän nimittäin edelleen erityisesti juuri blogeista enemmän kuin vaikkapa Instagramista, joka omalla kohdallani on ollut ikäänkuin kynsiblogijulkaisujeni sivuhaara.


Näistä kynsistä on vierähtänyt jo pari kuukautta; nämä kynnet olivat mulla eräillä synttäreillä vielä aiemmin kuin viimeksi blogissa julkaisemani hääkynnet, jotka halusin saada julkaistua oikeaan aikaan. Tämän postauksen raitalakkaukset eivät tuntuneet niin aikaan sidotuilta.
Kynsillä alinna on KBShimmerin melko läpikuultavaa Hakuna Moscato lakkaa. En muista enää varmaksi lakkasinko jonkin neutraalin ja peittävän lakan sen alle vai kerrostelinko sitä vain runsaasti yksinään. Joka tapauksessa Hakuna Moscaton päälle leimasin mustat raidat DRK-C laatasta. Lopuksi töpöttelin päälle ILNP Ferris Wheel moniväristä flakie-lakkaa. :)


Mulla on bloggailun hiivuttua jäänyt pitkältä ajalta esittelemättä ostamani lakkauutuudet, mutta radiohiljaisuudesta huolimatta niitä on tullut edelleen osteltua epäsäännöllisen säännöllisesti. Uusimpina ostoksinani pöydän reunalla nököttelevät ILNP:n Funhouse, Hi-fi,XO, Victoria ja The Harpist sekä Picture Polishin Sage, Forest ja Foxy. :)
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...