Näytetään tekstit, joissa on tunniste liukuvärjäys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liukuvärjäys. Näytä kaikki tekstit

31. elokuuta 2019

Gone with the Flow

Gone with the Flow -otsikko viittaa kahteen asiaan: nyt esittelyssä oleviin Flow-kynsiini sekä siihen tosiasiaan että kesäni on mennä hurahtanut kuin virraten vain. Mulla oli tänä vuonna tällainen myöhäisempi kesäloma ja ensi viikolla palaan töihin. Etukäteen mietin mahtaako kivoja kelejä enää riittää näin elokuun loppuun, mutta mitä vielä: tällä viikollahan on ollut aivan loistavia, aurinkoisia päiviä.


Flow järjestettiin 3 viikkoa sitten Helsingissä ja minulle osallistuminen näille festareille oli ihkaensimmäinen. Kesälomani alkoi sopivasti näistä festareista, joihin aikani oli lopultakin kypsä osallistua. Tykkäsin kovasti tapahtuman yleisestä tunnelmasta ja laajasta, kivasti somistetusta alueesta, muutamista itselleni uusista artistilöydöistä ja luulenpa hyvinkin meneväni pian uudestaan näille festivaaleille. :)


Festarikynsistä tuli sellaiset millaiset niistä sattui edellisiltana tulemaan. Punaisen ja violetin liukuvärjäystä ja pitkästä aikaa esiin kaivetuilla Oumaxi-akryylivärein tehtyjä keltaisia kukkasia. Festarirannekkeenvaihtaja vallan kehaisi lakkauksiani, joten kyllähän näillä kelpasi mennä. :)

Olitteko te Flow-festivaaleilla? Onko teidänkin kesänne mennä hurahtanut liian nopeasti?

10. syyskuuta 2018

Hääkynnet ja kampaus

Olin nyt viikonloppuna vieraana ihanissa häissä, ja olin pitkästä aikaa kunnolla koristellut kynteni. Halusin lakkauksen mätsäävän mekkooni, joka oli sininen. Kynsille syntyi sitten liukuvärjäys vaaleanharmaasta siniseen ja siihen päälle lisäsin vielä mustat leimaukset sekä läpikuultavan glitterin kimallusta.


Kynsistä tuli ihan mieluisat. Jonkun mielestä niissä voi olla "vähän liikaa" mutta minun makuuni ne sopivat hyvin tähän tilaisuuteen. Glam Polishin An Unexpected Journey lakan läpikuultavat moniväriset glitterit ovat ilo säkenöintiä janoaville silmille. Varsinkin vähän hämärässä valaistuksessa tuo glitter-lakka toimi todella kivasti.


Mulla oli kerrankin myös hiukset edustuskunnossa. Juhlakampaukseni loihti Helsingin Töölössä Hare Studiossa meikkaaja-kampaajana työskentelevä Krisse, joka on paitsi mahtava tukkataituri niin myös minun siskoni. :) 


Näissä hiuksissa ja lakkauksissa siis juhlittiin tuoretta avioparia lauantaina. Hyvää ruokaa, juomaa, ohjelmaa, puheita ja tanssia oli riittämiin. Illan jo pimennyttyä tarkeni juhlamekossa hyvin istua ulkona hääpaikan paviljongissa viinilasin kera... Ihanaa!

Alkavaa viikkoa odotellen!

18. toukokuuta 2018

Kesä on käynnistynyt ☼

Aivan täydellistä että saatiin kunnon helleputki jo näin toukokuun puolessa välissä! Töiden lomassa oon vähän ehtinyt paistatella päivää ja tuntea auringon sulattavan sisimpäni, joten eipähän tarvitse heinäkuuhun asti odotella että milloin tulee ensimmäisen kerran shortsikelit tänä kesänä. =) Mä kävin viime viikolla laivalla Tallinnassa asti nautiskelemassa keleistä ja tällä perinteisellä kevätristeilyllä mulla oli kynsilläni pirteät, vihreänkeltaiset liukuvärilakkaukset:


Mulla on ollut tämän tyyliset lakkaukset joskus ennenkin ja nämä muistuttavat myös äidille 4 vuotta sitten tekemiäni kesälomakynsiä, joista hän paitsi piti itse kovasti niin lisäksi myös joku savolainen muikkukauppias oli äitynyt niitä kehumaan. Muikkukauppiaan kehut ovat ilahduttaneet meitä vielä ajan jälkeenkin. :)


Mä en poikkeuksellisesti jaksa luetella tässä lakkauksessa käytössä olleita lakkoja, mutta valokuvissahan ne melkeinpä kaikki näkyvät ja postauksen tunnisteissa löytyvät lakkojen ja leimauslaatan nimetkin. (Toki niitä voi asian kiinnostaessa postauksessa kysellä.)

 Mukavaa viikonloppua!

15. huhtikuuta 2018

Frozen-henkinen lakkaus

Olettekos koskaan olleet synttäreillä, joissa päivänsankari liihottelee ympäriinsä Frozen -sadun prinsessamekossa ja tekee taikoja taikasauvalla? Minulla nimittäin oli ilo ja kunnia olla vieraana tällaisissa juhlissa viime viikonloppuna, kun kummityttöni täytti vuosia. Kutsuja edeltäen koitin valita mielestäni sopivia Frozen-värejä kynsille, koska halusin saada tätä prinsessateemaa hieman itsellenikin. ;)


Tein hempeän väriset liukuvärjäykset Color Clubin Wicker Parkilla ja Deborah Lippmannin Xanadu lakoilla. Niiden päälle leimasin mustalla kukkanauhakuvioita MoYou London Pro xl 11 laatasta. Aika kiva lopputulos, vaikka itse sanonkin!


Vaikka Frozen-taikasauva on nyt heilahdellutkin ja muuttanut jääksi kaikenlaista (muun muassa meidän auton), niin onneksi myös aurinko on lopultakin alkanut lämmittämään ja tehnyt kevään! <3

8. maaliskuuta 2018

Liukuvärjäystä pitkästä aikaa

Mieleni teki saada liukuvärjäyslakkaus pitkästä aikaa kynsille, ja katsoin oikein ensin blogini tunnisteista että edellisestä liukuvärjäyksestä oli ehtinyt vierähtää aikaa jo puolisen vuotta. Eli oli todellakin aikakin!


Liukuvärjäyslakoiksi valikoituivat Essien murrettu liila Warm & Toasty Turtleneck sekä viininpunainen Angora Cardi. Essie on merkkinä jäänyt myös pitkällä ajalla huomiokatveeseen, joten nyt jostain syystä suorastaan halusin hakeutua Essien pariin - ajatuksenani oli ehkä se että mulla on merkiltä paljon creme-lakkoja, joista varmasti löytyisi hyvä "liukuvärjäys-match".


Liukuvärjäyksen päälle piti tietenkin vielä saamani jotain lisuketta ja tällä kertaa se oli pelkkä maltillinen leimaus. Hopea leimauslakkani oli China Glazen I'd Melt For You, joka on nimenomaan näihin käyttötarkoituksiin hankittu, mutta järkytyksekseni taisin vasta nyt käyttää lakkaa ensi kertaa. No anyways se leimasi aivan mainiosti kuvion, joka löytyy MoYou Londonin Pro xl 6 laatasta.

Vielä ehtii toivotella hyvää Naistenpäivää!

23. elokuuta 2017

Elokuun lämpöinen tekstuuriliuku

Mun kaikki ihanat tekstuurilakkani ovat jääneet jo pitkän ajan ihan paitsioon, joten päätin korjailla tilannetta viime viikolla. Silloinhan oli vielä hieman kesäisemmät kelitkin, joten tartuin aurinkoisiin väreihin ja tein liukuvärjäyksen Zoya Pixie Dust lakoilla Beatrix ja Destiny.


Mustalla tehty leimakuvio oli muistaakseni toisesta DRK-laatastani, mutta en nyt juuri pysty asiaa tarkistamaan. Mutta tarkennan kyllä mikäli se jotakuta kiinnostaa. Kynsistä tuli oikein yllätyskivat, niissä suorastaan hehkuu lämpimät auringonlaskun värit.. Ja elokuuhan on tunnetusti muutenkin parasta aikaa bongailla näyttäviä auringonlaskuja. :)


Elokuun viimeisenä viikonloppuna olisi toiveissa ihastella auringonlaskuja järvimaisemissa. Onko teillä suunnitelmia?

18. elokuuta 2017

Koristellut kynnet pitkästä aikaa

Hurraa - sainpahan aikaiseksi pitkästä aikaa oikein koristeltua kynnet. Resepti oli mulle perinteinen yhdistelmä liukuvärjäystä, leimausta ja glitteriä. Ja lopputuloksesta tuli hyvä fiilis!


Liukuvärjäyksen lakat ovat The Body Shopin mainiot Crimson Kiss ja Peach Babe; sävyt joita en ollut käyttänytkään aiemmin. (Crimson Kiss teki äkkiseltään vaikutuksen ja mun pitää palata siihen joku kerta ihan yksinään..) Liukuvärjäyksen päälle töpötin paria eri glitter-lakkaa: vanhaa tuttua Nfu Oh 44:sta sekä uutta ihastusta Starrilyn The Unicorns Are Coming.


Kynsistä tuli ihan mieluisat ja oon kerennyt näissä käydä lähi-hoodien lisäksi isolla kirkolla muun muassa pelaamassa kännykällä Pokemon-raideja. ;) Mun pelaaminen on nyt kuukauden sisällä eskaloitunut ihan uusiin ulottuvuuksiin peliin tuotujen uudehkojen ominaisuuksien, legendary-pokemonien ja jo päättyneen vuosipäivä-eventin myötä. 


Harrastaako muut kynsikoristelijat Pokemon Go peliä?

26. kesäkuuta 2017

Juhannuksen neon-gradientti

Juhannussäästä ennustettiin mökkipaikkakunnalleni epävakaista ja pilvistä, jolle edeltävästi vastaiskuna tekaisin kesäisen pirteät liukuvärjäykset neon-lakoilla. Serkullani oli keskikesän järvimaisemaa juhliessamme sattumalta myös neon-pinkit lakkaukset ja liekö iloisilla kynsillämme ollut piristävä vaikutus siihen että Jussin aattoillan auringon hitaasti laskiessa taivas oli jopa pilvetön! Lauantainakin aurinko pilkahteli pilvien lomasta ja vältyimme sateilta. Pessimisti ei päässyt pettymään juhannuskeleihin mutta se siitä sää-smalltalkista. ☺


Liukuvärjäyksen alle laitoin ensin kerroksen valkoista lakkaa tehostamaan neon-efektiä ja itse liuku on tehty upouusilla KBShimmer -lakoilla: oranssilla Please Don't Glow Girl ja pinkillä Color Me Rad. Liukuvärjäyksen päällä taas on kerros Nfu Oh merkin oranssinhohtoista flakies-lakkaa 44. Sen päälle töpöttelin ainostaan kynnen tyveen Cult Nailsin vaaleanpunaista glitter-lakkaa Center of Attention. Loppukaneettina vielä leimasin joka kynnelle Rican Blackout lakalla mustat kukkaset eräästä merkittömästä leimauslaatasta.


Näistä tuli oikein mieluisat lakkaukset, joita oli ilo silmäillä Juhannuksen vieton lomassa. Ilo sai sinetin onnistuineilla valokuvilla lakkauksesta, joita on näin ollen mukava pistää useampi myös postaukseen ihasteltavaksi. 


Lupiinit, kokko, juhannusruusut... kaikki niin kesäkuun tunnelmaan kuuluvia juttuja. Keskikesässä on aina taikaa!

23. kesäkuuta 2017

Oulun sininen liuku

Pienellä viiveellä tulevat esittelyyn viime viikonlopun lakkaukset, joissa tuli pikaisesti pyörähdettyä pitkän matkan päässä Oulussa asti. Siellä vietettiin miesystäväni sukukokoontumista oikein mukavissa puitteissa. Kelikin oli vielä jopa lämmin. :)


Pohjan liukuvärjäyksen lakat ovat KBShimmerin A Touch of Glass sekä Zoyan Juvia. Kumpikaan lakoista ei näyttäydy lopputuloksessa ihan omana itsenään, sillä A Touch of Glass on oikeastaan vaaleanvihreän sävyinen ja Juvia puolestaan hyvinkin kirkas sinisenturkoosi. Niiden päällä on leimaukset Rican mustalla lakalla MoYou Londonin laatasta.


Päällimmäinen läpikuultava multichrome-flakie-lakka on Starrilyn The Unicorns Are Coming. Yksisarvis-lakka ei nyt ehkä pääse tässä lakkauksessa ihan täysin valloilleen, mutta soluttautui tuo sentään jotenkin mukaan kokonaisuuteen. Kynsistä tuli ihan perus-kivat; kyllä näillä kelpasi viipottaa "Toripolliisin" kaupungissa.


Kivaa Juhannusta!

15. toukokuuta 2017

Revanssi vanhasta lempparilakkauksesta

Mulla on syöpynyt mieleen eräs oma lakkaus noin vuoden takaa, jonka väreissä oli ihanaa pirteyttä ja koristelutekniikoissa kaikki lempielementtejäni. Viikonlopun Tallinnan reissulle tehtailemiini kynsiin lähdin siis ihan rohkeasti matkimaan itseäni. Liukuvärjäyksen China Glazen neon-oranssi Red-Y To Rave ja Cirquen sinapinkeltainen Hustle ovat niin vangitseva yhdistelmä etten halunnut muuttaa sitä viime kerrasta mihinkään, vaikka koitin hetken miettiä jotain uutta ja yhtä virkistävää yhdistelmää. 


Liukuvärjäyksen päälle töpöttelin F.U.N Lacquerin King -kultaglitteriä - kuten viimeksikin. Vain leimakuvion muutin viimekertaisesta, vaikka kukkateemalla mentiin molemmissa kynsissä niin tämänkertainen kuvio löytyi MoYou Pro XL 12 laatasta. Ja leimauslakkakin on nyt uusi Rica -merkin Blackout.


Näillä kynsillä kävin siis viime viikonloppuna työpaikan jo melkein perinteisellä kevätreissulla Tallinnassa. Kävimme Viron vanhimmassa Saku-olutpanimossa, mikä oli ihan mielenkiintoinen elämys maisteluineen ja opastettuine kierroksineen.


Näyttääkö tämä lakkaus tutulta, muistuiko mieleen myös aiempi versioni samoilla lakoilla? ☺

3. huhtikuuta 2017

Kylmästä lämpimään -kevätliuku

Lämpötilat ovat nyt alkaneet muuttua kylmästä lämpimämpään suuntaan. Keväiset lämpötilat vaihtelevat aikaisen aamun ja iltapäivän välillä joskus niin paljon että ei tiedä miten pukeutuisi välttyäkseen joko palelemiselta tai sitten toppatakissa hikoilulta...


Tässä lakkauksessa kynsilakkakokoelmieni kaunokaisista old meets new  eli Picture Polish Totes lakka on kerännyt pölyä korkin päälle jo tovin aikaa, kun taas ILNP High Tides pääsi kynsille lähes samantien kun käärin sen postipaketistaan. Leimakuvio on MoYou Londonin Pro xl 14 laatasta.


Lakkauksen valmistuessa tajusin sen oitis symboloivan näitä kevätkelien rajuja muutoksia kylmyyden ja lämmön välillä. En tiedä mikä intuitio kehotti valitsemaan liukuvärjäys-lakoiksi oranssin cremen ja turkoosinsinisen shimmer-lakan. Mutta ihan hyvin ne sulautuivat yksiin - varsinkin kun mustat leimakuviot päällä hieman tasoittivat kontrastia.

12. helmikuuta 2017

Auringonvalon pelastamat

Käynnistetäänpä jo nyt helmikuu blogissakin ennenkuin kuukausi on pian jo puolessa välissä! Päivät ovat vain hujahdelleet ohi - varsinkin näin lomaviikolla. Muutamina aurinkoisina päivinä sydäntä on lämmittänyt ajatus lähestyvästä keväästä.. Mun hiihtolomalla tekemäni ainoa lakkaus oli sellainen että se esiintyy edukseen lähinnä näissä aurinkoisissa kuvissa:


Alinna on liukuvärjäys kolmelle Essie lakalla: punainen Color Binge, oranssi Taj-Ma-Haul ja vaaleanvihertävä Udon Know Me. Sen päälle leimailin kiemurakuvioita Color Clubin mustalla hologrammilakalla Beyond laatasta MoYou London Pro xl 06.

Nähkääpä miten verraten tylsältä nämä koristelut näyttävät varjossa:


Näissä kynsissä kävin pitkästä aikaa valloittamassa tutun pienen laskettelurinteen Himoksella. Voisin kirjoittaa tästä reissusta blogiin käytännössä samat samat turinat kuin silloin, joten ehkä linkki parin vuoden takaiseen postaukseen on paikallaan.. Mukavaa oli ja aurinko paistoi tälläkin kertaa! Nyt ei tarvinnut enää tehdä sitä virhettä että olisin kuvitellut uskaltavani laskea isoista, jyrkemmistä mäistä, vaan menin suoraa päätä "lasten mäkeen". :)


Auringonvaloa myös ensi viikkoon!

7. tammikuuta 2017

Sinistä liukua pakkaspäiviin

Edellisen postauksen onnistuneista lakkauksista palataan taas kultaiselle keskitielle ja keskiverto-onnistumisten pariin. Sanoisin että näistä sinisenturkoosista liukuvärjäyksestä hennon glitterin ja mustien leimausten kera tuli nimittäin himpun verran liian överit ja pirteät.


Liukuvärjäyksessä käytetyt lakat ovat Zoyan Blu ja Kester Blackin NOW. Niiden päälle sipaisin Glam Polishin Hop Til You Drop! glitter-lakkaa. Ja lopuksi tein vielä leimaukset Golden Rosen mustalla Rich Color 35:lla, ja leimakuvio on MoYou laatasta Pro XL 10.


En viihtynyt näissä lakkauksissa kovin hyvin, mutta tulihan tehtyä.
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...