Lakkaostospostaukset ovat alkaneet päivittyä aiempaa harvemmin blogissani. Ei sillä etteikö ostoksia yhä kertyisi, vaan en vain meinaa saada niitä kuvauskuntoon - varsinkin kun talvisinkin tykkäisin ottaa lakkakuvat takapihalla, mutta pakkasessa ja lumikinoksissa homma ei ole niin näppärää kuin kesäaikaan. Edelliset lakkaostokseni esittelin viime lokakuussa, joten tämänpäiväisessä postauksessa on sitten siitä eteenpäin ostettuja ihanuuksia. :)
Emily De Mollyn lakat ovat olleet jo jonkin aikaa mun pakkomielteenä, ja tämä huomioden hommasin melko maltillisesti loppuvuodesta ainoastaan kaksi merkin houkuttelevinta yksilöä: End of Seasonsin sekä lämpötilan mukaan väriä vaihtavan The Heart of the Shipin.
F.U.N Lacquerin Gold Diamond Dust on tilattu akuuttiin kultahipputopperin puutteeseen ja A-Englandin Gloriana puolestaan sekä punaisen lakan että uudelleen päätä nostaneeseen A-England -merkin viehtymyksiini.
China Glazen The Glam Finale kokoelmaa en viime joulun alla kyennyt ohittamaan, vaan hommasin Big Hair & Bubblyn ja Santa's Side Chickin sekä niiden lisäksi jo vanhemman, komean matta-sinisen Combat Blue-TS lakan. Ja sitten tämä mun Starrily-kolmikkoni, joita ostoa edeltäen ehdin odotella tovin tulevaksi varastontäydennyksessä takaisin Hypnotic Polishin hyllyille ja nämä sitten lopulta saadessani kätösiini katsoin hämärässä sisävalossa että olen tilannut 3 ihan samannäköistä lakkaa! No en nyt ollut onneksi sentään: Oxytocin on muihin verraten ainoa lineaarinen hololakka selkeällä kimalluksella, kun taas Dopamine ja Norepinephrine edustavat scatter-holoa ja vain hienoisella värierolla. ;)
Dance Legend merkki ei tyypillisesti mua juuri houkuttele, mutta olen tykästynyt merkin Sparky-kokoelman jellymäisiin ihanuuksiin, joista tilasin minikoossa Royal Blood ja Read My Lips -lakat. Yksittäisinä ihastuksina hommatut Femme Fatalen Mermaid's Tail, Starrilyn The Unicorns Are Coming ja Painted Polishin Frisky in Fuchsia ovat ostoksia joita en osaa järkeillä paljoakaan, jotain uniikkia ja kimallusta olen niissä selkeästi bongannut.
Edellisestä kuvasta siirrymme taas yllä olevan kuvan varmempiin merkkisuosikkeihin. Picture Polishin viime syksyn julkaisusta ihastuin eniten Dragoniin ja Rivieraan, joiden mukana tilasin myös O'Haran - kuten sanottu erilaiset punaiset ovat viime aikoina viehättäneet minua. KBShimmerin uutuuksista en nykyään löydä yhtä paljon uusia houkutuksia kuin vielä viitisen vuotta sitten, mutta viime syksynä julkaistut shimmeriset jelly-lakat Let's Slang ja So Jelly säväyttivät suuresti. Color Clubin viime kesän Mood Changing Thermals -kokoelmasta bongasin silloin parikin suosikkia, joista nyt yhden olen vasta hankkinut itselleni: Old Soul, joka hempeän roosan sävyissä vaihtelevana värinä voisi hyvinkin sopia kynsieni sovituslistalle tulevana keväänä.
Mulla oli vauden vaihteessa lakkatilailuissani aivan selkeä gäppi, eikä tammikuussa tainnut kotiutua lakan lakkaa. Kuten postauksen kahdesta viimeisestä valokuvasta huomaa, ne on otettu pihalla nyt lumihankien ja pakkasten aikaan eli nyt siis taas helmikuussa olen tehnyt muutamia erittäin hyviä hankintoja.
Zoya ei ole julkaissut aikoihin mitään mielenkiintoista, mutta välillä intoudun selailemaan merkin vanhoja ihanuuksia ja nyt ihastuin Jacy-nimiseen lakkaan, joka on hyvinkin vanhaa Zoyaa ja jopa hätkähdin kun sitä ei ollut lainkaan Suomeen saatavilla Ebaysta. Pelastus löytyi yllättäen Eleven-verkkokaupasta josta sitä vielä sai, mikä oli suuri yllätys kun tällainen helmi jo laajemmilta myyntiareenoilta päässyt loppumaan. Jacyn kaveriksi nappasin alennuksessa olleen Deborah Lippmannin Supermodelin ihan vain koska se on punainen ja jelly, jotka edustavat molemmat mun viime aikaisia lakkamieltymyksiä. A-England nostalgiassani tilasin (tämä taisi kyllä tulla jo viime vuoden puolella) upean Nocturnen ja KBShimmeriltä on tullut hankittua mielestäni ennennäkemätön Better Lake Than Never.
Viimeisimpänä saapuneita ovat rakkauslakkamerkin Cirquen Urbanized, Stoneware, Lapis Lazuli, jotka ovat vain niin ihania... Ja se korkin kolina! <3 Picture Polishilta tilasin kaksi kaunokaista: hieman vanhemman julkaisun Sunset ja viime loppuvuoden Wine lakan. Ja kylläpäs viimeksi mainittujen lakkojen nimistä syntyi mieleeni kaunis haaveskenaario...
Huh huh, mikä setti siinä oli esiteltävää! Mutta tämä määrä on tosiaan kertynyt useamman kuukauden aikana, joten se selittää miten niitä on yhdellä kertaa näin paljon. Ja tiedämme hyvin ettei kannata kysyäkään ehdinkö käyttämään näitä kaikkia... Jep, en varmasti. Kyse on enää vain siitä mitkä ovat niitä kaikista houkuttelevimpia ja todellakin pääsevät käyttöön. =)
Minkä lakan sinä nappaisit näistä itsellesi ensimmäisenä, jos voisit?
skip to main |
skip to sidebar
Lakkahurmosta ja koristelutaitojen kartuttamista.
27. helmikuuta 2018
18. helmikuuta 2018
Emily De Molly: Paper Universe
Emily De Mollyn lakat ovat olleet lähiaikoina suuressa suosiossani, kuten on ehkä ollut huomattavissa. Merkin kuukausittain julkaistavissa uutukaisissa löytyy aina jotain uutta ja mielenkiintoista koostumusta ja glitter-sekoitusta, jos nyt ei ostettavaksi niin ainakin ihmeteltäväksi asti. Emilyn lakat eivät todellakaan ole niitä jo-sataan-kertaan-nähtyjä perus-cremejä.
Sinipohjainen Emily De Molly lakka kynsilläni on Paper Universe, jossa löytyy moniväristä glitteriä ja kuparinkultaisia flakie-hippuja. Lakkaa on kynsilläni pari kerrosta ja tämä oli oikein mieluisa tapaus, varsinainen kaunokainen.
Viime kuukausien aikana olen lakkaillut kynsiäni hieman harvemmin kuin mitä muutaman viime vuoden aikana. Siihen on parikin selkeää syytä, joista tympeämpi on se että olen herkistynyt jollekin osassa lakoista käytettävistä kemikaaleista. En tiedä mikä ainesosa minua koittaa allergisoida, mutta sitä löytyy ainakin Zoyan Naked Base aluslakasta, joka ehti olla suosiossani pitkään, mutta olen nimenomaan sen huomannut aiheuttavan yskimistä samantien... Tämä lannistaa lakkausintoani, vaikka samaa ärsyttävää ainesta ei ole silti monissa lakoissa.
Toinen tekijä, joka on vienyt muutoin mahdollisesti lakkailuhommiin soveltuvaa aikaani, on se että olen lähiviikkoina innostunut ihan tolkuttomasti kutomisesta. Olen jo parisen vuotta seuraillut vierestä muutamaakin sukkapuikkojen heiluttelijaa puuhissaan ja ajatellut että mä en kyllä jaksaisi moista, mutta nyt ilmeisesti jotain napsahti päässäni; yhtäkkiä ostin puikot ja langat ja rupesin neulomaan. No en siis ihan niin vain alkanut taikomaan sukkia, vaan todella katsoin useamman tutoriaalivideon silmuiden ja sukan kantapään tekoon, mutta opetusvideoiden avulla pääsin kyllä hyvään vauhtiin. Nyt olen tekaissut jo parit sukat, ja kolmannet sukat sekä kaulahuivi ovat paraikaa tekeillä. Tässä on siis vakavana vaarana se että mun entinen lakkahurmos vaihtuu lankahurmokseksi. ;)
Lakkahurmos ei kuitenkaan ole mihinkään haihtunut, ei sitä voi menneen talven lumiksi nimitellä. Vuoden vaihteessa oli hetken aikaa rauhallista tilailujen osalta, mutta nyt on taas pari lakkatilausta vetämässä... It's an addiction!
Sinipohjainen Emily De Molly lakka kynsilläni on Paper Universe, jossa löytyy moniväristä glitteriä ja kuparinkultaisia flakie-hippuja. Lakkaa on kynsilläni pari kerrosta ja tämä oli oikein mieluisa tapaus, varsinainen kaunokainen.
Viime kuukausien aikana olen lakkaillut kynsiäni hieman harvemmin kuin mitä muutaman viime vuoden aikana. Siihen on parikin selkeää syytä, joista tympeämpi on se että olen herkistynyt jollekin osassa lakoista käytettävistä kemikaaleista. En tiedä mikä ainesosa minua koittaa allergisoida, mutta sitä löytyy ainakin Zoyan Naked Base aluslakasta, joka ehti olla suosiossani pitkään, mutta olen nimenomaan sen huomannut aiheuttavan yskimistä samantien... Tämä lannistaa lakkausintoani, vaikka samaa ärsyttävää ainesta ei ole silti monissa lakoissa.
Toinen tekijä, joka on vienyt muutoin mahdollisesti lakkailuhommiin soveltuvaa aikaani, on se että olen lähiviikkoina innostunut ihan tolkuttomasti kutomisesta. Olen jo parisen vuotta seuraillut vierestä muutamaakin sukkapuikkojen heiluttelijaa puuhissaan ja ajatellut että mä en kyllä jaksaisi moista, mutta nyt ilmeisesti jotain napsahti päässäni; yhtäkkiä ostin puikot ja langat ja rupesin neulomaan. No en siis ihan niin vain alkanut taikomaan sukkia, vaan todella katsoin useamman tutoriaalivideon silmuiden ja sukan kantapään tekoon, mutta opetusvideoiden avulla pääsin kyllä hyvään vauhtiin. Nyt olen tekaissut jo parit sukat, ja kolmannet sukat sekä kaulahuivi ovat paraikaa tekeillä. Tässä on siis vakavana vaarana se että mun entinen lakkahurmos vaihtuu lankahurmokseksi. ;)
Lakkahurmos ei kuitenkaan ole mihinkään haihtunut, ei sitä voi menneen talven lumiksi nimitellä. Vuoden vaihteessa oli hetken aikaa rauhallista tilailujen osalta, mutta nyt on taas pari lakkatilausta vetämässä... It's an addiction!
4. helmikuuta 2018
Turkoosia ja holoa Spa:ssa
Vietin miesystävän kanssa vastikään yhdessäolomme 10-vuotispäivää, minkä kunniaksi kävimme yöpymässä kylpylähotellissa Tallinnassa. Tuon merkkipäivän kynsilakaksi päätyi miehen valitsema suosikkisävy KBShimmer-swatch-viuhkasta, ja juhlapäivää kunnioittaen lakkausta täytyi tietenkin myös hieman koristella.
KBShimmerin lakka kynsilläni on Set in Ocean, joka sopi hyvin kylpylämiljööhön. Lakan päälle töpöttelin kärkiin hieman China Glazen Moonlight the Night glitter-lakkaa, joka jäi sitten loppupeleissä hieman piiloon perästä syntyneiden leimausten alle. Mustat leimaukset on tehty Rican Blackout lakalla ja kuvio löytyy MoYou London laatasta Pro 06.
Kyllä näissä kynsissä kelpasi pulikoida poreissa ja siemailla allas-baarin drinkkiä. :)
KBShimmerin lakka kynsilläni on Set in Ocean, joka sopi hyvin kylpylämiljööhön. Lakan päälle töpöttelin kärkiin hieman China Glazen Moonlight the Night glitter-lakkaa, joka jäi sitten loppupeleissä hieman piiloon perästä syntyneiden leimausten alle. Mustat leimaukset on tehty Rican Blackout lakalla ja kuvio löytyy MoYou London laatasta Pro 06.
Kyllä näissä kynsissä kelpasi pulikoida poreissa ja siemailla allas-baarin drinkkiä. :)
Tunnisteet:
hologlitter,
KBShimmer,
leimaus,
Rica Blackout,
Set in Ocean,
turkoosi
Arkisto:
-
►
2019
(6)
- ► toukokuuta (2)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
▼
2018
(23)
- ► joulukuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (4)
- ▼ helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(60)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (11)
-
►
2016
(110)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (5)
- ► heinäkuuta (11)
- ► toukokuuta (12)
- ► huhtikuuta (12)
- ► maaliskuuta (15)
- ► helmikuuta (7)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2015
(123)
- ► joulukuuta (10)
- ► marraskuuta (11)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (10)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (16)
- ► tammikuuta (14)
-
►
2014
(125)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (12)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (11)
-
►
2013
(193)
- ► joulukuuta (16)
- ► marraskuuta (11)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (19)
- ► huhtikuuta (20)
- ► maaliskuuta (15)
- ► helmikuuta (14)
- ► tammikuuta (19)
-
►
2012
(54)
- ► joulukuuta (14)
- ► marraskuuta (17)
Blogissa löytyy:
A-England
Anna Sui
BK Deluxe
Barry M
Butter London
Catrice
China Glaze
Cirque
Color Club
Colors By Llarowe
CrowsToes
Cult Nails
Dance Legend
Darling Diva
Deborah Lippmann
Different Dimension
Dollish Polish
Emily De Molly
Esmaltes Da Kelly
Essence
Essie
F.U.N lacquer
Flormar
Gina Tricot
Girly Bits
Glam Polish
Glitter Gal
Golden Rose
Hare Polish
ILNP
KBShimmer
Kester Black
Kicks
Kiko
Konad
L'oreal
L.A. Girl
Lime Crime
Liquid Sky Lacquer
Make up store
Max Factor
Models Own
Mundo De Unas
Nfu Oh
Nicole by OPI
Nubar
OPI
Orly
P2
Pahlish
Peggy Sage
Powder Perfect
Rescue Beauty Lounge
Rimmel
Rococo Nail Apparel
Sally Hansen
Scofflaw Varnish
Serum No. 5
Shimmer Polish
Sinful Colors
Snowcrystal
The Body Shop
W7
Wet n wild
Wild & Mild
YSL
Yllozure
Zoya
piCture pOlish
Asu & kynnet
Halloween
Kukkakallot
Pääsiäinen
Ystävänpäivä
abstrakti
akryylimaalaus
festarikynnet
hedelmät
hääkynnet
itse tehdyt siirtokuvat
itsenäisyyspäivä
joulu
juhannus
kuivamarmorointi
kukat
kukkakynnet
kuppikakut
leimaus
leopardi
liuku-glitter-leimaus-yhdistelmä
liukuvärjäys
lumihiutaleet
perhonen
pikkujoulut
pitsikuvio
pöllöt
ranskalainen
ruffian
salmiakkiruudut
sateenkaari
sydän
syksy
syksyn lehdet
tekstuuri
tippitarrat
unikot
unisieppari
vesimarmorointi
Kynsiblogeja:
-
-
Kuusi kesän 2026 ihonhoitotuotetta2 päivää sitten
-
-
I love me - messut 20241 vuosi sitten
-
Miksi pitääkin olla niin vaikeaa1 vuosi sitten
-
Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt3 vuotta sitten
-
JOULU 20223 vuotta sitten
-
Boxycharm helmikuu 20224 vuotta sitten
-
Vuoden 2021 kynsikoristelut4 vuotta sitten
-
Lakkaushaaste: pikkujoulut4 vuotta sitten
-
Lakkausunelmia: Violetti4 vuotta sitten
-
-
-
Hyvää ystävänpäivää ja ajatus6 vuotta sitten
-
Tervehdys Pitkästä Aikaa6 vuotta sitten
-
Meikki vappuun7 vuotta sitten
-
Vuosi 20187 vuotta sitten
-
Halloween7 vuotta sitten
-
I love me -messut 20187 vuotta sitten
-
Mani & Lola lokakuu 20187 vuotta sitten
-
Voiko holoja olla liikaa?7 vuotta sitten
-
Syyskuun ostoksia7 vuotta sitten
-
Kesän nysäkynnet7 vuotta sitten
-
Folioleimaus7 vuotta sitten
-
-
Pohdintoja eri palstoista8 vuotta sitten
-
Merenneitokynnet8 vuotta sitten
-
Kosmetiikkaostokset | tammikuu '188 vuotta sitten
-
Uutta, uutta ja uutta!8 vuotta sitten
-
Smooshed Cats (Not Literally!)8 vuotta sitten
-
-
Syksyn suosikkeja ja pari pientä pettymystä8 vuotta sitten
-
30 päivää & 30 haastetta8 vuotta sitten
-
"Teen vaan jotain simppeliä"8 vuotta sitten
-
Muumimukiobsessio8 vuotta sitten
-
Väriloistoa ja blingblingiä8 vuotta sitten
-
Saatoin vähän ostaa9 vuotta sitten
-
-
452. Cozy sweater nails9 vuotta sitten
-
Project Polish 2017 - Tammikuu9 vuotta sitten
-
Nearly nude9 vuotta sitten
-
Neon kynnet9 vuotta sitten
-
Enkä edes pidä salmiakista10 vuotta sitten
-
Tulipallo kynsillä10 vuotta sitten
-
Clear Jelly Stamper10 vuotta sitten
Nails abroad:
-
Lovely Lilac Daisies!2 päivää sitten
-
Audi lengőkar problémák, amelyek futóműhibára utalnak4 viikkoa sitten
-
NIVEA x BRIDGERTON LIP BALM COLLECTION5 kuukautta sitten
-
-
-
My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK5 vuotta sitten
-
niezimowe węże | non-wintery snakes6 vuotta sitten
-
-
Abstract Geode8 vuotta sitten
-
ZOYA - Jelly Brites8 vuotta sitten
-
DBEXPO18: först ut att testas8 vuotta sitten
-
ОБЗОР НАБОРА CIATE LONDON MINI MANI MONTH 20178 vuotta sitten
-
Höstnytt från Depend8 vuotta sitten
-
New Beauty Bits I'm Loving This Spring9 vuotta sitten
-
Jelly Ombre9 vuotta sitten
-
Painted Polish NYE Trio Swatches & Review9 vuotta sitten
-
Snakeskin Print with OPI GelColor Never a Dulles Moment9 vuotta sitten
-
Dazzle Dry Glitter Gradient9 vuotta sitten
-
-
NEULONTABLOGEJA:
-
Viola sukat1 viikko sitten
-
Lapaset x45 kuukautta sitten
-
Silkki-jakki lanka1 vuosi sitten
-
Episode 57: Famous Last Words3 vuotta sitten
-
Hiekkaa hiuksissa4 vuotta sitten
-
Kesäyössä6 vuotta sitten
-
Taas villapaita!6 vuotta sitten
-
Linnaea Shawl7 vuotta sitten
-
Ponchopusero7 vuotta sitten
-
Muita blogeja:
-
Villiuimari3 päivää sitten
-
Mökkikesää odotellessa3 kuukautta sitten
-
Peli-illan järjestäminen kotona – mitä naposteltavaa tarjolle7 kuukautta sitten
-
-
JSN:n langettava päätös 4.10.20232 vuotta sitten
-
Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet4 vuotta sitten
-
(väliaikais)heippa5 vuotta sitten
-
Elvyttääkö vai eikö elvyttää? | Minä ja blogini5 vuotta sitten
-
HERKULLISET RAAKAPALLEROT (GF, V)6 vuotta sitten
-
10 hassua kysymystä6 vuotta sitten
-
Iloinen 90-luku!6 vuotta sitten
-
Happypotamus nro 57 vuotta sitten
-
Melko karvas yllätys7 vuotta sitten
-
HARMAATA ARKEA7 vuotta sitten
-
Lakkaushaaste: 1 leimauslaatta, 10 lakkausta7 vuotta sitten
-
Joulunaikaan7 vuotta sitten
-
Henkilöhahmonluomistarina8 vuotta sitten
-
Birthday and the City8 vuotta sitten
-
Viime vuodelta8 vuotta sitten
-
e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara8 vuotta sitten
-
Patikointia upeissa maisemissa9 vuotta sitten
-
Efesiin, Efekseen, Efeehen10 vuotta sitten
-
-
Ostoksia10 vuotta sitten
-
Irrallisia ajatuksia10 vuotta sitten
-
Voi pojat!11 vuotta sitten
Sisällön tarjoaa Blogger.
Sähköposti/Contact:
Lukijat:
Kuukauden klikatuimmat:
-
Poimin äsken tuoreimmat ostoskuvat tietokoneeni valokuvakansioista tätä postausta varten, ja ehdin jo ajatella olleeni varsin maltillinen la...
-
Viimevuotinen kuukausihaaste vesimarmoroida oli mulle pain in the ass , mutta tehtäväluonteinen kynsienlakkaus jäi kuitenkin viehättämään s...
-
Paa ra-pa pam-PAM ... ♫ ♪ Blogillani on nyt 100 lukijaa Google-raadissa - wau! Tämä maaginen lukijamäärä on varmasti tullut täyteen eilen, s...
Aikojen suosituimmat:
-
Tänä viikonloppuna on ollut tohina käynnissä Helsingin Messukeskuksessa Iloveme-tapahtuman myötä, missä itsekin pyörähdin eilen lauantaina. ...
-
Viimevuotinen kuukausihaaste vesimarmoroida oli mulle pain in the ass , mutta tehtäväluonteinen kynsienlakkaus jäi kuitenkin viehättämään s...
-
Uusista ILNP Ultra Chrome Flakies lakoistani kynsille pääsi ensimmäisenä kaksikko, jossa havaitsin äkkiseltään eniten keskinäistä samankalt...
-
Hihii... en tiedä miten päin istuisin aloillani ja kenelle voisin välillä hymyillä leveästi, kun mulle tuli tänään niiin mukava postilähetys...
-
Viikonloppuna vietettiin työkaverini naamiaissynttäreitä. Itse olin hieman flunssassa mutta pakko oli päästä (pienen lääkityksen voimalla) ...
-
Gone with the Flow -otsikko viittaa kahteen asiaan: nyt esittelyssä oleviin Flow-kynsiini sekä siihen tosiasiaan että kesäni on mennä hurah...
-
Tämänkertaiset kynteni saavat nyt kulkea paloturvallisuuskynsien nimellä, koska istuin näissä lakkauksissa alan luennolla alkuviikosta. Mitä...
-
Tänään mulla on ollut aivan euforisen ihana kynsienkoristelupäivä; sanoisin jopa että paras ikinä! Tässä on antoisan väkerryspäiväni lopputu...
-
Vuoden toinen kuukausi käynnistyi tänään, ja samalla alkoi myös Haastetrio 2015:n "kakkoskierros" eli nyt odotellaan innolla kaiki...
-
Siskoni lähetti mulle kuvan ompelemastaan mekosta tällä viikolla ja ilmoitti sen olevan "Suomi100-mekko". Totta - miksipä ei juhla...
