23. kesäkuuta 2014

Juhannuksen tulppaanikynnet

Juhannus rikkoi mukavasti työpäivieni sarjatulen, jotka tykittelevät nyt minun makuuni vähän liikaa aikaista aamuherätystä. Lähdimmekin miehen kanssa keskikesän juhlan kunniaksi mökille ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ennen mökille lähtöä minä tietenkin värkkäsin kynnet... Päädyin tekemään tulppaanikoristelut siitä syystä että olin tehnyt kyseiset siirtokuvat jo aikaa sitten valmiiksi leivinpaperille, joten lähtöä edeltävästi ei tarvinnut muuta kuin siirtää ne kynsille!


Tulppaanikuvio on MoYou xl-laatasta Pro 12. Kukat olen väritellyt muutamalla eri OPI:n Brazil lakalla sekä lehtien vihreät Golden Rosen lakalla nro 18. Kukkien taustana toimii ensinnä valkoinen lakka, jonka päälle sudin pari kerrosta kuvissa näkyvää OPI:n Sit Under The Apple Tree lakkaa. Apple Tree onkin muuten ihan uunituore tulokas lakkakokoelmissani, sillä olin ehtinyt sitä haikailla itselleni jo aikaa sitten ja toissa viikonlopun miitissä sitten Vanquish kiikutti sattumalta kyseisen lakan kirpparilaatikossa nenäni eteen... Joten tottahan toki nappasin sen äkkiä itselleni! :)


Omaa kokkoa ei näkynyt tänä Juhannuksena, eikä minun tarvinnut uidakaan koska vesi oli niin kylmää että jalat menivät ensiaskelilla jo kuolioon. :( Noh, ehkä sitä vielä ehtii päästä talviturkista eroon tämän kesän aikana?! Hope so...

Keskikesä taittui koleassa säässä, mutta tulppaanit ovat sentään kesäisiä!

16 kommenttia:

eekku kirjoitti...

Ihanat kynnet

Sissi kirjoitti...

Toinen toistaan ihanampia nää sun leimadecalit <3

Roosa ScratchMeWithYourNails kirjoitti...

Oih, nätit ku mitkä! <3

Kirsi/Kirsinkynnet kirjoitti...

Voi vitsi miten ihanat!! Uskaltaiskohan joskus itsekin kokeilla tehdä tollaisia... :) Pakko vielä todeta, tosi hienot! :)

Liisa kirjoitti...

Siis hetkinen, miten tuo leivinpaperitouhu nyt oikein toimii? Vai enkö vain tajua. (Kuumettakin löytyy 38 astetta, joten...) :D Saisko jotain tutoa tyhmälle.

Fani kirjoitti...

Oooh! Ihanat! Niin nätit ja juhannukseen sopivat :3

Kitty HC kirjoitti...

UPEAT! <3 Oli pakko googlailla miten toi homma toimii, vaikuttaa ihan näppärältä. Täytynee itekin joskus kokeilla. :)

LauraKatarooma kirjoitti...

Onpa ihanat kynnet...

Armi kirjoitti...

Äääk, nää sun leimasiirtikset on toinen toistaan hienompia! Johan tässä ihan kateus iskee :D

E-S kirjoitti...

eekku: Kiitti!
Sissi: Aww... kiitos! <3
Roosa: Kiitos!!
Kirsi: Kiitos paljon! Kannustan kokeilemaan - periaatteessa tämä ei ole vaikeaa, vaikka sössimismahdollisuuskin toki aina löytyy... ;)

Liisa: Itse inspiroiduin Tzupnails-blogin huhtikuisesta tutosta, kannataa tsekata esimerkiksi sieltä. Mutta lyhyesti ohjeistettuna: teet halutut kuvioinnit kuivuneen, kirkkaan lakan päälle leivinpaperilla. Kuivattelujen jälkeen irrotat varovasti decalit, laitat märän lakan päälle kynnellesi ja sinetöit vielä homman kirkkaan lakan kanssa. Ta-daa, kokeile ihmeessä! ;)

Fani: Kiitos ja kumarrus!!
Kitty HC: Kiitos kaunis! Mielenkiinnolla odottelen sunkin tuotoksia :)
Katarooma: Kiitos paljon!
Armi: Oi mikä kommentti! Kiitos paljon.. :))

Janna kirjoitti...

Ihanat juhannuskynnet! :) Täytyypäs itsekin testata noita leimadecaleita. Olen vain vähän huono kokeilemaan itselleni uusia juttuja, mukavuusalueella on liian mukavaa. :D

Unknown kirjoitti...

Tosi hauskat:)!

Passion for Nails/Suvi kirjoitti...

Aivan ihanat nää! :) Pitääkin kokeilla laittaa leimailut leivinpaperille(?), oon kuivattanut noi aina stamperissa! :D

Vanquish kirjoitti...

Nuokin decalit on mielettömän hienot! Mitä päällyslakkaa sä käytitkään niiden pohjana, kun Seche ei ainakaan mulla toimi? :D

E-S kirjoitti...

Janna: Kiitoksia!! Mukavuusalueethan saattaa vaikka laajentua, jos oikein pääset leimadecalien makuun..? :) Kokeilehan!
Viveka: Kiitos! :)
Suvi: Ohoh, ai niinkin voi tehdä?! Ja: kiitti =D
Vanquish: Kiitti! Tällä kertaa mulla oli HK Girlin päällyslakka, en tiedä oliko menestys sen kanssa nyt täydellistä mutta ainakin kelvollista. :)

Kynsille /(kynsille.wordpress.com) kirjoitti...

Aivan mahtavat!:D

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...