Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wet n wild. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wet n wild. Näytä kaikki tekstit

30. maaliskuuta 2014

Maaliskuun marmoroinnit

Fanin pirteät vesimarmoroinnit muistuttivat minuakin tarttumaan taas haasteeseen kuluvan kuukauden osalta. Täytyy tunnustaa että lakkailumahdollisuuden koittaessa työviikon jälkeen olisin halunnut tehdä jotain kivaa ja helppoa, mutta koska maaliskuu vetelee jo viimeisiään niin minun oli pakko kokeilla vesimarmorointia - kuten olen haastanut itseni tekemään tänä vuonna joka kuukausi!

Marmorointiolosuhteet olivat melko lailla samat kuin viimeksi - pessimististä asennetta myöten. Lakkavalinnat olivat mielestäni tällä kertaa ehkä onnistuneinta koko hommassa: Flormarin vaalenpunainen N003 ja Wet n Wildin helmiäisenvalkoinen Break The Ice. Marmorointikuvioiden alle olin lakannut kynnet asiaankuuluvasti valkoisella lakalla, mutta nähtyäni ensimmäisen käden lopputuloksen saivat toisen käden valkoiset kanvaasit jäädä käyttämättä. Suuresta menestyksestä ei odotetusti näkynyt merkkiäkään ja haaste tuli täytettyä yhdelläkin kädellä:


Tein ensimmäisellä upotuksella yhtäaikaa etu- ja keskisormien kynnet, ja tuosta keskarista tuli kieltämättä ihan tavoittelemisen arvoinen lopputulos. Siihen se sitten jäikin; en vain onnistunut toistamaan menestystä. Pikkurillin ja peukalon tekeleistä voikin sen sijaan huomata ärsyyntymiseni tuotoksia, sillä kiskoessani pois ihoa suojanneita teippejä sain ainakin pikkurillin marmorointikuvioita riuhtaistua mukaan... Ja kuten näkyy: en jaksanut uusia mitään.


Äääää.... milloinkohan tämä homma alkaa sujua?!!

3. syyskuuta 2013

Minun Flormarini ja Wet n Wildini

Katsellaanpa jälleen lakkakokoelmani puteleita, tällä kertaa niitä edullisimpia yksilöitä sieltä - nimittäin Flormareja ja Wet n Wildeja. Ostoksina ne ovat olleet jokaikinen oikein viisaan harkinnan tuloksia kivijalkakaupoissa, kun olen paikan päällä puntaroinut sävyvalikoimien äärellä mikä milloinkin olisi se paras ja tarpeellisin hankinta... Voin kyllä todeta että olisin tämänhetkiseen lakkakokoelmaani aivan tyytyväinen vaikka en omistaisi yhtäkään tämän postauksen lakoista, mutta toisaalta kuitenkin tästäkin joukosta on löytynyt tikuille swatchattaessa oikeita aarteita! ;)

Ensimmäisenä vuoron saa Flormar, jonka kolmen valokuvan armeijasta silti jäi puuttumaan 3 tuoreinta tulokastani: Wet Look 10, Light Summer 04 ja Matte 05, jotka näkyivät toki aiemmin (viimeisimmässä massiivisessa ostopostauksessa).


U34, U29, U05 ja 814.
Nämä Tarjoustalosta matkaan tarttuneet pitkäkorkkiset pirulaiset ovat siitä tylsiä etteivät ne mahdu olla pystyssä Helmerissäni, mutta muuten nämä kaikki neljä lakkaa näyttävät kyllä swatch-tikuilla erittäin hyviltä. Sikäli on siis sääli etteivät ne olleet päässeet vielä kynsille asti...


434, 437, 448, JG453 ja 449.
Yllä olevasta viisikosta olen aikoinaan käyttänyt muutamaa lakkaa vesimarmoroinnissa, mikä lakkojen puolesta sujui todella mallikkaasti - muuten ei niinkään... Nämä ovat kaikki viisi myös mielestäni ihan hyviä ja pigmenttisen oloisia lakkoja.

DC02, DC01, DC06 ja N003.
DuoChromeista (siis jopa Flormarin!) kohistiin viime vuoden lopulla niin paljon että minäkin hommasin niitä 3. Ja jollain ohikulkumatkalla on sitten mukaani tahtonut myös tuollainen merkin neon-lakkakin. :)

No entäpä sitten Wet n Wildit - merkki jota olen ostellut Seppälöistä aina yhden silloin ja toisen tällöin:
 
Milk, Heatwave ja I Red A Good Book.
Milk lakka taitaa löytyä blogin ihkaensimmäisestä postauksesta ja kyseinen lakka ei ole tätä nykyä mikään mielikkini, toisin kuin Heatwave joka on aivan mahtava korallinpunainen unelma!


Gray's Anatomy, Teal Of Fortune ja Party Of Five Glitters.
Yllä notkuu kolme kaverusta joita en taitaisi lähteä suosittelemaan kenellekään... Ainoa jota saattaisin ehkä suositella jollekulle on Teal Of Fortune, jonka huomasin olevan milteipä dupe Zoyan Charlalle! Laadussa voi olla toki jotain eroa.. ;)

Night Prowl, Bijou Blue, Sparked ja Wild Card.
"Joka toisella kuoppaa kaivaa - ja joka toiselle ei!" Näistä lakoista voisin kaivaa syvät montut Bijou Bluelle ja Wild Cardille, en tiedä kenen lakkataiteilijan mestariluomuksia ne mahtavat olla, mutta mulla niille ei ole sori vain mitään käyttöä! Night Prowl ja Sparked ovat kuitenkin ihan yllättävänkin mieluisia siihen nähden että kuuluvat samaan sukuun noiden kahden kammotuksen kanssa.

Hollywood Walk Of Fame ja Make Them Boys Go Loco.
Pahnan pohjimmaisina 2 Fergie-lakkaa, joista Hollywoodin tilasin jo alkuvuodesta Ebaysta (kun en arvannut näiden löytyvän myöhemmin Seppälästä). Pullo näyttää siltä että olisin käyttänyt lakkaa paljonkin mutta en ole. Huomasin että tähdet eivät nouse kovinkaan sankoin joukoin siveltimeen joten lakkasin joutessani pari mustaa pahvia tuolla kirkkaalla pohjalakalla jossa on pientä glitteriä mukana... Ajattelin että se mitä pulloon jää sen jälkeen olisi sitten vielä tiheämpitähtistä lakkaa... :D

Onko teillä Flormar tai Wet n Wild inhokkeja tai suosikkeja?

11. maaliskuuta 2013

Nude-lakkailuja ja muotoasiaa

Työ ei taas ole tekemälläkään meinannut loppua viime päivinä ja siitä syystä en ole ehtinyt latailla blogiin tuoreimpia lakkauksiani, jotka ovat olleet menneellä viikolla melko huomaamattomia. Olen nyt vallan viehtynyt nude-lakkoihin ja lakkauksiin, joita silmäni ovatkin viime aikoina ahkerasti haeskelleet.

Ebaystä tuli vastikään tilattua OPI:n My very first Knockwurst; ostos johon olen kovin tyytyväinen ja jonka ostoa suotta harkitsin pidemmänkin aikaa. Mulla ei ole aavistustakaan mikä makkara tuo "Knockwurst" mahtaa olla, mutta itse lakka on kaunokainen:

OPI: My very first Knockwurst.
Viime viikonlopun patsastelinkin sitten Knockwurstia hieman rusehtavammassa nudessa: Essien Au Naturalissa. Sen sävy on melko läpikuultava sekä kiiltävä mutta tykkäsin tästä siltikin, sillä se täyttää tarpeellisen tehtävänsä peittäen kynsieni "luonnollisen" kellertävän sävyn:

Essie: Au Natural.
Täydensin jonkin ajan perästä Essie-lakkausta vielä Wet n Wildin Milkillä, joka on kyllä yhden sortin outolintu lakkakokoelmissani... En ollut oikein tiennyt mihin sitä vielä tarvitsisin käytettyäni sitä jo kertaalleen (blogini ensimmäisissä kynsissä). Koostumus oli melko kuultava, maitomaisen valkoinen jelly, mutta yllättäen nyt Au Naturalin päällä sävy-combosta tulikin aika kiva:

Essie: Au Natural + Wet n Wild: Milk, sekä upouusi mini-lasiviili.

Tällaisissa kynsissä meikäläisen on viime päivinä saattanut tavata hiippailemassa kodin ja työpaikan välimaastossa... Ei mitään ihmeellisyyksiä siis. Kynteni ovat nyt maaliskuun aikana myös kovasti hakeneet muotoaan. Vain reilu viikko sitten viilasin kaikki kynnet hieman pyöreiksi kärjistään, mutta en tuntenut oloani kovin kotoisaksi niissä. Niinpä viilasin toissapäivänä kulmikkuutta takaisin esiin, ja heti tuntuu taas enemmän omilta:


Tykkäättekö te enemmän pyöreistä vai kulmikkaista kynnenkärjistä? Tai kenties stiletoista? :)


1. helmikuuta 2013

Helmikuu startattu :D

Helmikuu alkoi mukavasti glitterpläjäyksellä postiluukussa. Selailin vain reilu viikko sitten erään Ebay-myyjän valikoimia ja pohdin tilatako glitter-sydämiä vai tähtiä vai molempia..? Koska OPI:N Nothin- Mousie About it mulla jo löytyy niin päätin skipata sydän-osaston tällä kertaa, vaikka Nicole By OPI:n tämä trio kyllä hieman houkutteli...

Nicole by OPI on tuttu nimi, mutta nyt vasta sain ensimmäisen pulloni merkkiä. En ole täysin varma onko kyseessä OPI:n sisar-tuotantoyhtiö vai mistä moinen nimi, mutta oleellisinta onkin että sieltä löytyy ihania lakkoja. :) Otin Selena Gomez -sarjan Confetti Funin sekä samalta myyjältä löytyvän Wet n Wildin Fergie -sarjan tähtilakan Hollywood Walk of Famen. Pian tilauksen jälkeen tuli ilmi että näitä Fergie -lakkoja taitaa keväällä tulla Suomen Seppälöihin, mutta sainpahan omani jo ennen sitä. Täytyy sanoa että olipahan tämä Ebay-myyjä nopea tilauksen toimittaja! Odottelin itse asiassa ensisijaisesti jo 13/1/13 tilaamiani A-Englandin lakkoja, joiden puolesta alkaa olla jo vähän haikea fiilis, mutta kyllä nämä tänään tulleet glitterit silti piristivät päivää.

Tilauksen täydennyksesi nappasin vielä Sally Hansenin Hard to get (- se on nimi) valkoisen lakan. :)


Kuin pieniä koristeita, vai mitä?! :D

20. tammikuuta 2013

Uutuuksia ja lakkasekoitteluja

Blogin puolella on hurahtanut muutama päivä hiljaisuudessa, sillä olin yövuoroissa. Mutta niiden päätyttyä tänään on nyt taas aikaa ja ajatuksia kynsipuuhille!

Mulle on tällä hetkellä tulossa 3 lakkatilausta, joten päätin että mun on pakko raaskia luopua joistain lakoista, kun voin hyvällä omatunnolla haalia uusiakin. Onneksi naamakirjasta löytyy aktiivinen Kynsikoristekirppis, josta olen itsekin pari kertaa ostellut lakkoja (- jotenkin se ostaminen näyttää sujuvan aina helpommin). Ja nyt tänään sain aikaiseksi laitettua sinne jopa noin 10 lakkaa myyntiin. Hyvä minä, se oli päivän ekoteko - ehkä jopa koko viikon!

Kävin muutama päivä sitten Jumbon Seppälässä, jossa mulle kävi näin:

Night Prowl, Ebony hates Chris ja Sparked.
Hirmu hyviä ostoksia kaikki! Hyvä musta lakka oli hakusessa ja päätin antaa mahdollisuuden tuolle Wet n Wildin Ebonylle, jota olin jossain lukenut kehuttavan. Hilelakat ovat muuten vain aina mieleeni joten siitä syystä otin vielä nuo kaksi muuta lakkaa jotka näyttävät, by the way, herkullisilta swatchattuani ne jo kiekolle. :)

Kynsilakkaharrastajien ikuisuuskysymyksiä tuntuu olevan hyvän mustan sekä valkoisen lakan löytäminen. Näin on minullakin. Uusi ostokseni Ebony hates Chris on nyt tullut taloon ratkaistakseen tämän mustan lakan ongelman, mutta entäs sitten se valkoinen?! Se se vasta ongelma tuntuu olevankin... Laatikoistani löytyy kaksi valkoista kynsilakkaa; hulvattoman erilaiset Color Clubin French tip ja Wet n Wildin Break the Ice. Ensin mainittu on koostumukseltaan tönkköä liisteriä, mutta plussapuolena mainittakoon että ehdottoman peittävää. Toisena mainittu puolestaan on shimmerin hohtoista lirua, joka kaikessa luiruudessaan ole lakkana yhtään kiinnostava.


Päätin siis nokkelana tehdä näistä lakoista toistensa parhaat ystävät, jotka peittäisivät toistensa vajavaisuuksia. Color Clubia olinkin jo aiemmin ohentanut muutamalla tipalla Seche Restorea, mutta se ei poistanut tönkköyttä. Aloitin valkoisten sekoittelun laittamalla French tipin sekaan myös noin 10 tippaa Break the Icea toivoen notkeampaa koostumusta. Ja sitten päinvastoin.

Tänään itse asiassa lakkailin kynsiä ja "notkistettu" French Tip pääsi oikein tulikokeeseen. Se oli ehkä nyt koostumukseltaan hitusen askeleen aiempaa parempaa, mutta joudun todennäköisesti jatkamaan sekoittelua.

Oletteko te sekoitelleet lakkoja keskenään ja minkälaisin tuloksin? (Se on oikeastaan aika hauskaa, mutta lakan originellius tietenkin häviää ja siitä tulee kai heti jo franken -lakka - itse tehty sekoitus.)

28. joulukuuta 2012

Ruusuköynnöstä

Tänään oli jälleen aika kynsikoristeluiden tulevan viikonlopun ollessa vapaata töistä. Jipii!

En tiennyt vielä aloittessani mitä tekisin - aloitin laittamalla yhtä (kolmesta) Saiturin Pörssistä ostamistani Sinful Colorseista. Tartuin shimmeriseen, hopeanharmaaseen Twilight -nimiseen sävyyn, jolla kerrostelin kynnet aluslakan jälkeen kolmesti. Lakan laatu ei vastannut parhautta, mutta kyllä tuota nyt saattoi käyttää... Twilight on yksinään minun makuuni apaattinen väri, joten päätin leimata sen päälle ruusuköynnöstä. Kuvissa tämä kyseinen värisävy on hieman vääristynyt sillä se on todellakin hopeanharmaa, eikä vivahda yhtään kultaiseen.


Uutuudenjännitystä oli ilmassa hyvällä tavalla, kun kokeilin leimaamista ensimmäistä kertaa sillä tavalla että yhteen leimaukseen tulee kahta eri väriä!

DRK-A-laatan ruusukuvion punainen väri on Wet n Wildin I Red A Good Book ja vihreät lehdet ovat Golden Rosen lakka numero 18, joka on osoittautunut viime aikoina minulle hyvinkin tarpeelliseksi leimauslakaksi. Punainen ja vihreä sekoittuivat hieman pyyhittäessä scraperilla laattaa, mistä johtuu satunnainen violetin sävy kuvioinnissa.


Ruusuköynnöslakkauksista tuli minusta aika kivat! Ja sainpahan niiden myötä mukavasti testattua pari kokeilematonta lakkaanikin.

Mulla on työn alla kynsigalleriasivu tämän vuoden lakkauksista. Olen bongannut vastaavan muutamassa blogissa ja idea viehätti kovasti itseäni. Harkinnassa on myös koostaa näin vuoden lopuksi "omat suosikkini" -postaus; ehkäpä sellainenkin siis vielä pusertuu blogiin lähipäivinä. :)

5. marraskuuta 2012

Olen tykästynyt leimailuun!

Tää leimailu vie kyllä niin mennessään!

Mun piti eilen vain poistaa Halloween -lakkaukset vapaapäivien päätteeksi, mutta pian huomasinkin jo siveleväni päällyslakan päälle China Glazen vaaleaa, shimmeristä Cream Puffia... Cream Puff on aika notkeaa tavaraa ja minun makuuni vähän tylsä sävy yksinään, joten eikun leimaamaan sen perään vielä. Leimauslaatta oli jälleen parissa aiemmassakin leimauspostauksessa käytössäni ollut XL-laatta K, josta valitsi koko kynnen peittävän ornamenttikuvion.

Aloitin leimailun Wet n Wildin tummanvioletilla Haze of Lovella. Testimielessä intouduin kuitenkin leimaamaan nimettömien ja pikkurillien kuviot Nfu Oh:n 545:lla ,joka on tumma violetti myöskin mutta jellymäisempää ja kuultavampaa koostumukseltaan kuin tuo Wettiksen liila.


Tykkäsin tässä hommassa enemmän Wet n Wildin lakasta, joka oli peittävämpi ja tuntui tekevän aavistuksen verran siistimpää jälkeä. Ylimmässä kuvassa on selkeästi nähtävillä silti ero miten erilaisesti voi leimata yhdelläkin lakalla. Etu- ja keskisormi on molemmat kuvioitu Haze of lovella, mutta keskisormen kohdalla olen tainnut olla aavistuksen liian hellä pyyhkäistessä laattaa scraperilla, sillä kuvion yksityiskohdat eivät näyttäydy nätisti kuten etusormessa. Etusormi on onnistunut.
Tässä asiassa riittää siis petrattavaa edelleen. :)

16. syyskuuta 2012

Lakkaus siskolle

Eilen lakkasin siskon kynnet. Eipä ole tullut kyllä muiden kynsiä juuri lakkailtua, joten tässä oli pientä haastetta. Kynsillä on L'orealin Sex On The Peachia sekä Wet n Wildin Heatwavea. Kuivattelun jälkeen lisäsin pinnalle vielä paria uusinta ostostani: mustaa Dependin Art Lineria jolla kirjoitin pari juttua japaniksi sekä Wet n Wildin Party Of Five -glitterlakkaa. Lopputulos oli ihan kelvollinen.

Siskon kynnet, mää lakkasin.

14. syyskuuta 2012

Maitokynnet duunibileisiin

Musta on tullut kynsilakkahullu!

Selailen nykyään lähinnä lakkausblogeja ja eri nettikauppojen lakkavalikoimia. Mulla itselläni lakkapulloja alkaa olla pian enemmän kuin mitä ehdin käyttääkään... Ja lisää tulee! Tänään tein ensimmäisen ikinä kosmetiikan nettitilaukseni, ja vieläpä Amerikoista asti. Tilasin Head2toebeautysta China Glazea ja Orlya, jotka ovat minulle vielä kokemattomia merkkejä ja ilmeisesti laadukkaita ihan.

Tilaukseni jälkeen sainkin jo viestin sähköpostiini että tilaukseni oli postitettu samana päivänä. Jee! Elän toivossa että ensi lauantain teatteri-iltaan minulla on uudet säihkyvät kynsilakat. Työni on valitettavasti sen sorttista että se tahtoisi rajoittaa lakkailuharrastusta, mutta eiköhän tässä joku kompromissilinja löydy...

Kuvissa on eilisiin työpaikan kemuihin laittamistani kynsistä Wet nWildin Milkillä sekä Rimmelin 60 Seconds Vinyl Starsilla. Nimettömiin liimasin vielä häthätää juuri ennen lähtöä strassit.

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...