27. helmikuuta 2018

Lakkahankintoja 4 kuukauden ajalta

Lakkaostospostaukset ovat alkaneet päivittyä aiempaa harvemmin blogissani. Ei sillä etteikö ostoksia yhä kertyisi, vaan en vain meinaa saada niitä kuvauskuntoon - varsinkin kun talvisinkin tykkäisin ottaa lakkakuvat takapihalla, mutta pakkasessa ja lumikinoksissa homma ei ole niin näppärää kuin kesäaikaan. Edelliset lakkaostokseni esittelin viime lokakuussa, joten tämänpäiväisessä postauksessa on sitten siitä eteenpäin ostettuja ihanuuksia. :)


Emily De Mollyn lakat ovat olleet jo jonkin aikaa mun pakkomielteenä, ja tämä huomioden hommasin melko maltillisesti loppuvuodesta ainoastaan kaksi merkin houkuttelevinta yksilöä: End of Seasonsin sekä lämpötilan mukaan väriä vaihtavan The Heart of the Shipin.
F.U.N Lacquerin Gold Diamond Dust on tilattu akuuttiin kultahipputopperin puutteeseen ja A-Englandin Gloriana puolestaan sekä punaisen lakan että uudelleen päätä nostaneeseen A-England -merkin viehtymyksiini.


China Glazen The Glam Finale kokoelmaa en viime joulun alla kyennyt ohittamaan, vaan hommasin Big Hair & Bubblyn ja Santa's Side Chickin sekä niiden lisäksi jo vanhemman, komean matta-sinisen Combat Blue-TS lakan. Ja sitten tämä mun Starrily-kolmikkoni, joita ostoa edeltäen ehdin odotella tovin tulevaksi varastontäydennyksessä takaisin Hypnotic Polishin hyllyille ja nämä sitten lopulta saadessani kätösiini katsoin hämärässä sisävalossa että olen tilannut 3 ihan samannäköistä lakkaa! No en nyt ollut onneksi sentään: Oxytocin on muihin verraten ainoa lineaarinen hololakka selkeällä kimalluksella, kun taas Dopamine ja Norepinephrine edustavat scatter-holoa ja vain hienoisella värierolla. ;)


Dance Legend merkki ei tyypillisesti mua juuri houkuttele, mutta olen tykästynyt merkin Sparky-kokoelman jellymäisiin ihanuuksiin, joista tilasin minikoossa Royal Blood ja Read My Lips -lakat. Yksittäisinä ihastuksina hommatut Femme Fatalen Mermaid's Tail, Starrilyn The Unicorns Are Coming ja Painted Polishin Frisky in Fuchsia ovat ostoksia joita en osaa järkeillä paljoakaan, jotain uniikkia ja kimallusta olen niissä selkeästi bongannut.


Edellisestä kuvasta siirrymme taas yllä olevan kuvan varmempiin merkkisuosikkeihin. Picture Polishin viime syksyn julkaisusta ihastuin eniten Dragoniin ja Rivieraan, joiden mukana tilasin myös O'Haran - kuten sanottu erilaiset punaiset ovat viime aikoina viehättäneet minua. KBShimmerin uutuuksista en nykyään löydä yhtä paljon uusia houkutuksia kuin vielä viitisen vuotta sitten, mutta viime syksynä julkaistut shimmeriset jelly-lakat Let's Slang ja So Jelly säväyttivät suuresti. Color Clubin viime kesän Mood Changing Thermals -kokoelmasta bongasin silloin parikin suosikkia, joista nyt yhden olen vasta hankkinut itselleni: Old Soul, joka hempeän roosan sävyissä vaihtelevana värinä voisi hyvinkin sopia kynsieni sovituslistalle tulevana keväänä.


Mulla oli vauden vaihteessa lakkatilailuissani aivan selkeä gäppi, eikä tammikuussa tainnut kotiutua lakan lakkaa. Kuten postauksen kahdesta viimeisestä valokuvasta huomaa, ne on otettu pihalla nyt lumihankien ja pakkasten aikaan eli nyt siis taas helmikuussa olen tehnyt muutamia erittäin hyviä hankintoja.

 Zoya ei ole julkaissut aikoihin mitään mielenkiintoista, mutta välillä intoudun selailemaan merkin vanhoja ihanuuksia ja nyt ihastuin Jacy-nimiseen lakkaan, joka on hyvinkin vanhaa Zoyaa ja jopa hätkähdin kun sitä ei ollut lainkaan Suomeen saatavilla Ebaysta. Pelastus löytyi yllättäen Eleven-verkkokaupasta josta sitä vielä sai, mikä oli suuri yllätys kun tällainen helmi jo laajemmilta myyntiareenoilta päässyt loppumaan. Jacyn kaveriksi nappasin alennuksessa olleen Deborah Lippmannin Supermodelin ihan vain koska se on punainen ja jelly, jotka edustavat molemmat mun viime aikaisia lakkamieltymyksiä. A-England nostalgiassani tilasin (tämä taisi kyllä tulla jo viime vuoden puolella) upean Nocturnen ja KBShimmeriltä on tullut hankittua mielestäni ennennäkemätön Better Lake Than Never.


Viimeisimpänä saapuneita ovat rakkauslakkamerkin Cirquen Urbanized, Stoneware, Lapis Lazuli, jotka ovat vain niin ihania... Ja se korkin kolina! <3 Picture Polishilta tilasin kaksi kaunokaista: hieman vanhemman julkaisun Sunset ja viime loppuvuoden Wine lakan. Ja kylläpäs viimeksi mainittujen lakkojen nimistä syntyi mieleeni kaunis haaveskenaario...

Huh huh, mikä setti siinä oli esiteltävää! Mutta tämä määrä on tosiaan kertynyt useamman kuukauden aikana, joten se selittää miten niitä on yhdellä kertaa näin paljon. Ja tiedämme hyvin ettei kannata kysyäkään ehdinkö käyttämään näitä kaikkia... Jep, en varmasti. Kyse on enää vain siitä mitkä ovat niitä kaikista houkuttelevimpia ja todellakin pääsevät käyttöön. =)

Minkä lakan sinä nappaisit näistä itsellesi ensimmäisenä, jos voisit?

6 kommenttia:

Sissi kirjoitti...

Mitä kaunottaria, joista erityisesti kiinnostaa DaLen Read My Lips <3

Charming Nails kirjoitti...

Ihania ostoksia! Mietin just mitä itse on ostanut..pari OPIa marraskuussa, yksi päällyslakka tammikuussa...aika hinjaista on ollut :P

Daniela kirjoitti...

ihania lakkahankintoja, voisin koteuttaa jokaikisen! (paitsi winen, jonka jo omistan :P )
Minua harmittaa ihan hirveesti kun Zoya ei ole pitkään aikaan julkaissut uusia pixiedusteja (tai en ainakaan ole huomannut että sellaisia olisi tullut myyntiin cesarsshopiin)

E-S kirjoitti...

Sissi: Mukava kuulla suosikkisi! Se houkutteleekin kyllä kovasti kokeilun pariin. :)

Charming Nails: Kiitos kommentista! Sulla on ollut seesteisen rauhallinen linja ostoksissa.

Daniela: Hahaa! ;) Joo, Zoya ei oo tainnut laajentaa Pixie Dust sarjaansa.. Harmi sinällään, kun nättejähän ne olisivat mutta mä voin olla vähän helpottunutkin, kun upeudesta huolimatta oon ollut vähän huono lakkailemaan ensisilläkin. :-P

LauraKatarooma kirjoitti...

Tuo sinappilakka houkuttaa mua. :)

E-S kirjoitti...

LauraKatarooma: Se on varmasti ihana! Sen takia odotin tilaustani Pretty Polishilta 2 kuukautta, ja viestittelin jo myyjän kanssa että haluanko jotain muuta tilalle tai hyvityksen juuri mainitusta lakasta, jota joutui odotella mutta halusin odottaa sitä - se vaikuttaa upealta. ;)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...