16. maaliskuuta 2016

Huomaamatonta, hentoa, läpikuultavaa

Hempeät kynnet säväyttävät minua tällä hetkellä. Oon muun muassa ihastellut paljon lähiaikojen uusia julkaisuun tulevia vaaleita pastellilakkoja, ja samalla koittanut muistella kaikkia jo omistamiani hempeily-lakkoja - ettei mun tarvitsisi ostaa itselleni niitä kaikkia uutuksia... ;)


Yksi jo omistamani hemppis-lakka on OPI:n Don't Touch My Tutu!, joka kuuluu 2012 julkaistuun 'NYC Ballet Soft Shades' kokoelmaan. Mulla on ollut 'Tutu' lakkalaatikossani jo kolmisen vuotta, mutta muiden lakkojen oltua kiinnostavampia se on jäänyt testaamatta näinkin pitkään. Nyt itseäni edes pakottamatta halusin kyseisen kuultavan valkoisen jelly-lakan kynsilleni. Sen päälle lakkasin somisteeksi kerroksen KBShimmerin glitter-lakkaa I Only Have Ice For You.


Tällainen lakkaus on sopiva hetkiin, jolloin ei oikeastaan kaipaa mitään kynsille mutta kuitenkin haluaa lakata (- koska lakkaaminen on mukavaa!). Omaa ihonväriäni vasten lopputulema näytti tietynlaisessa valaistuksessa aavistuksen kellertävältä, mitä olisin voinut lakatessa ehkäistä esimerkiksi Zoyan Naked Manicure Perfector sävyllä Lavender - mutta eipä tullut lakatessa mieleeni...


Postauksen loppuun vielä kuva (yllä) pelkästä Don't Touch My Tutu!:sta joka on siis koostumukseltaan sheer jelly, eli lakan tarkoituksena ole saavuttaa peittävyyttä vimmaisella kerrostelulla. Mulla on kynsillä 3 ohutta kerrosta, ja kynsi kuultaa asianmukaisesti läpi. :)

3 kommenttia:

Enail kirjoitti...

Ihanan hempeä ja hienostunut yhdistelmä :)

Sissi kirjoitti...

IOHIFY on ehkä kauneimpia glitterlakkoja, joita omistan. Ihanan herkkä lakkaus <3

E-S kirjoitti...

Enail: Kiitoksia! :))
Sissi: Kiitti! Hempeistä ja eleganteista glitter-lakoista se kuuluu kyllä myös mun suosikkeihin. :)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...