30. marraskuuta 2015

Loka- ja marraskuun vähäiset lakkaostokset

Huomasiko kukaan että en lokakuussa esitellyt lainkaan lakkaostoksiani?

Toivottavasti. Kyseessä ei suinkaan ollut unohdus, vaan homma johtui siitä että en edes ostanut lokakuussa kuin yhden ainoan lakan! Toki olisi ollut hienoa esitellä vain se yksi lakka ja leijua hetki omassa maltillisuudessaan, mutta se nyt jäi tekemättä. Marraskuussa lakkashoppailuni eivät edelleenkään karanneet käsistä, sillä uusia lakkoja tuli vain 5.


Lokakuussa haksahdin OPI:n uusimmasta Designer Series kaksikosta toiseen, tummahkoon DS Charcoaliin. Marraskuussa tilasin Hypnotic Polishilta pari F.U.N Lacqueria: Coral Reefin ja Secret (H) (,jotka ovat ehtineet jo näyttäytyä blogissakin). ILNP -merkin uudehkot, hienojakoiset flakie-glitterlakat ovat syksyn mittaan säväyttäneet kovasti minua, ja tilasin niistä Clockwork ja Pink Mimosa -nimiset ihanuudet. Niiden lisäksi ostoskoriin hypähti duochrome-lakka Hush.

Nyt saa taputtaa raikuvasti mun kahdelle maltillisen lakkashoppailun kuukaudelle - tai oikeastaan pitää taputtaa, koska voin luvata jo nyt että joulukuun lopussa vastaavaa tilaisuutta ei järjestetä... ;D

10 kommenttia:

Belegwen kirjoitti...

Ohhoh, onpas kyllä ollut maltillisia ostoksia! :D Mullakin taitaa joulukuun ostosyhteenveto poiketa edellisistä hiukan. :D

Emilia kirjoitti...

*taputtaa* aika saavus mahduttaa kahden kuukauden ostokset yhteen kuvaan! Itse melkein jo ehdin ilakoida, etten olisi ostanut marraskuussa mitään kynsiaiheista, mutta tilasinhan sentään aluslakan alkukuusta ja sillä olikin kokoa 118ml :D Suorastaan yritin keksiä noiden Black Friday tarjousten takiakin jotain ostettavaa, mutta lopulta ei tarttunut mitään matkaan..

Sissi kirjoitti...

Vautsi, todella maltillista!

Fani kirjoitti...

Ohho! Siinä on vain muutama lakka, näenkö nyt oikein? :D

LauraKatarooma kirjoitti...

Hyvä sinä! ^_^

eekku kirjoitti...

Kauniita lakkoja oot ostellu

Enail kirjoitti...

*taputapu* Meinasin tulla lesoilemaan, että mä oon päässyt paljon vähemmällä, mutta sitten muistin että ostinhan mä essencejä jonkinlaisen kasan ja pari muutakin irtopulloa tainnut tarttua kouraan, niin enpä sitten tullut :D

E-S kirjoitti...

Belegwen: Nyt on tainnut juuri ilmestyä sen verran ihanuuksia myyntiin, että on ok jos joulukuussa vähän taas repsahtaa..? ;)
Emilia: Kiitos taputuksista!! :) Kyllä tuon minusta voi jo nollaksi pyöristää sun marraskuun osalta, jos et oo yhtäkään värilakkaa ostanut. Nostan hattua!
Sissi: Eikös - kiitos noteerauksesta!
Fani: Kyllä vain - voit tarkistaa vaikka Emilian kommentista että hänkin näki ostosteni olevan vain yhdessä kuvassa. Ja että ne on 2 kuukauden ajalta! Haastan sut samaan ;)
Katarooma: Kiitos! :)
eekku: Kyllä vain! Laatu korvasi määrän? ;)
Enail: Kiitos aplodeista! Nää oli nyt "mun kuukaudet!, mutta katsotaanpa vain josko jo tässä kuussa pääsisit sitten kehuskelemaan pienemmällä ostosmäärällä.. ;)

Emma kirjoitti...

Mitäääää, oon tottunut näkemään sulta HIEMAN erilaisia ostoskokoelmia :DD nostan hattua! ...ja odotan mielenkiinnolla joulukuun yhteenvetoa, hahaa! :D

E-S kirjoitti...

Emma: Kiitän hatunnostostasi! Hyvä että huomasit tämän, joulukuu näyttää jo nyt taas enemmän perinteiseltä sortilta... :)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...