23. maaliskuuta 2015

Haastetrio 2015 / Maaliskuu: Asu & Kynnet

Mä olin niiin varma että teen Haastetrion kuivamarmorointikynnet tässä kuussa eli sen itselleni vielä kokeilemattoman osa-alueen kolmesta vaihtoehdosta. Mutta mutta... maaliskuusta on nyt kuitenkin vierähtänyt jo yli kaksi kolmasosaa, joten kun viime viikonlopun lakkauksissani toteutui oivallisesti asu-mätsäys niin en voi olla pelaamatta varman päälle ja kuitata homman osaltani suoritetuksi Asu & Kynnet -teemalla. Pidetään peukkuja mulle että saisin tässä kuussa toteutettua myös vielä kuivamarmorointiteeman. ;)


Asukuva on otettu lauantaina takapihalla, ja vaikka se näyttääkin kovin aurinkoiselta niin voin kertoa että oli melko viileää puuhaa. Jos mulle pian pukkaa kevätflunssan, niin johtopäätökset on helppo tehdä missä ja milloin oon altistutunut vilustumiselle.. :-/


Lähdin lauantaina hieman "vihertävään illanviettoon" ja olin valinnut tuon vihreän topin teemaan sopivaksi asukappaleekseni jo aikaa sitten. Siihen sopien päätin tehdä ranskiksen, jonka vihreä lakka on OPI:n You Are So Outta Lime!. En hankkinut ainuttakaan OPI Neons kokoelman lakkaa viime kesänä eli julkaisuhetkellä, mutta Sokoksen alessa jo joku aika sitten sorruin tähän Outta Limeen. Laitoin sitä 3 kerrosta tippitarrojen avustuksella kynsien kärkiin. Sitten alkoikin lakkauskoristelujen hurja alamäki: löysin laatikostani iskemättömän arkin passelin näköisiä tarroja, joista luulin tekeväni nopeasti kivat koristelut.. As if!


Ehdin lätkäistä peukaloihin tuollaiset tarrat ja tajusin ettei hommaa kannata jatkaa, koska reunat jäivät repsottamaan to-del-la rumasti. Korjailuille tai uusille lakkailuille ei ollut hirveästi aikaa, joten päätin että muut kynnet saavat pelkkää glitteriä ja peukkutarrat yritän paketoida paikoilleen päällyslakalla niin etteivät ne törrötä. Kukkaset kuitenkin jatkoivat kipristelyään niin pahasti että oikeasta peukusta revin koko tarran pois ja vasurista puolikkaan.. Aluslakkaan jäi todella "kauniit" kolot ja koitin paikkailla tilannetta parhaani mukaan, mutta kuten arvata saattaa niin hyvät fiilikset lakkauksen suhteen olivat kadonneet kauas. Liekö huonoista lakkaus-fiiliksistä aiheutunutta jatkumoa, mutta lähdön hetkellä (kun mua jo odotettiin ulkona) käppäsin vielä vaatekaapille ja vaihdoin vaatteetkin, joten tässä ennakkoon suunnitellussa asu-mätsäyksessä en sitten lähtenytkään liikenteeseen...


Glitter-lakat kynsillä ovat Glam Polishin Hop Till You Drop!, Essien Set In Stones ja Cult Nailsin Dance All Night. Lopputuloksesta tuli kauempaa katsottuna ihme kyllä ihan kiva, vaikka tekoprosessi koettelikin hermojani. Aika keväistä, vai mitä?! :)

8 kommenttia:

Yue kirjoitti...

Ihanan keväiset kynnet.

Nena Sofia kirjoitti...

Oi, nämä on aivan ihanat lakkaukset! <3 Harmi, että tarrat tappelivat vastaan :/ Mä oon tilannut ebaysta aikanaan setin huippuhyviä tarroja, ne on ihan älyttömän ohuita eikä kipristele minnekkään :)

Kaisa kirjoitti...

Nää on tosi kivat!! :)

eekku kirjoitti...

Kivat

LauraKatarooma kirjoitti...

Minusta nää on ihanat! Raikkaat ja keväiset.

Enail kirjoitti...

Ihanan keväistä :)

Fani kirjoitti...

Aivan älyttömän nätit! Mä oon tässä kuussa jo tehnyt asukynnet, ja kuivamarmorointi -kynnet väsäsin eilen, joten katotaan josko ehtisin tehdä vielä kirja -kynnet. :)

E-S kirjoitti...

Yue: Eikös! :))
Nena Sofia: Kynsitarroista kun ei harmi vain aina tiedä miten käyttäytyvät.. Kiva kuulla että tykkäsit kynsistä. =)
Kaisa, eekku, Kataooma ja Enail: Kiitti tytöt!!
Fani: Kiitos! Sä oot kyllä ollut kadehdittavan aikaansaava tän haasteen kanssa! Musta alkoikin juuri tuntua siltä että vaikka saisinkin kuivamarmoroinnit nyt just tehtyä, niin niistä voisikin tulla huhtikuulle oiva startti... ;))

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...