Uuden vuoden lakkaukseni olivat varsinaiset "hätälakkaukset" siinä mielessä että aikaa lakkailuun ei ollut juuri nimeksikään, mutta eihän uutta vuotta voinut aloittaa ilman mitään lakkauksia... Olimme juhlistamassa vuoden vaihtumista työkaverilla, missä sitten paria tuntia ennen h-hetkeä kaivoin kassistani pienen lakka-arsenaalin ja valitsin pari glitteristä tapausta ensimmäiseen testiinsä kynsilleni.
Tässä ovat siis Essien On A Silver Platter ja Emily De Mollyn Blue Prediction (joka juuri uudenvuodenaattona tulla tupsahti postiluukkuun):
Mä tykkäsin enemmän Essien lakasta ja bf kuulemma puolestaan "tuosta sinisestä" eli onko se sitten tasapeli tällä kaksikolla? Ihan kivaltahan nämä lakkaukset näyttivät yön hämärässä. :)
Vesimarmorointihaaste 2014:
Aion lähestyä vuoden 2014 lakkailujani pääasiassa fiiliksen mukaan eli pidän homman mukavana ilman mahdottomia kriteereitä harrastelulle. Mieleeni tulee kuitenkin yksi tekniikka, jonka olen halunnut jo pitkään osata, eli vesimarmorointi ja sen aion ottaa tämän vuoden oppimistavoitteekseni! Haastetehtävänä on ainoastaan yrittää kerran kuukaudessa vesimarmoroida.
Jos vuoden kuluttua olen 12 kokeilukerran jälkeen edelleen osaamaton tässä lajissa, niin sitten voin virallisesti heittää hanskat tiskiin sen suhteen.
Tähän haasteeseen saa lähteä muutkin halukkaat mukaan, jotka kokevat olevansa tumpeloita vesimarmoroijia! :)
skip to main |
skip to sidebar
Lakkahurmosta ja koristelutaitojen kartuttamista.
2. tammikuuta 2014
Arkisto:
-
►
2019
(6)
- ► toukokuuta (2)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2018
(23)
- ► joulukuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(60)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (11)
-
►
2016
(110)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (5)
- ► heinäkuuta (11)
- ► toukokuuta (12)
- ► huhtikuuta (12)
- ► maaliskuuta (15)
- ► helmikuuta (7)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2015
(123)
- ► joulukuuta (10)
- ► marraskuuta (11)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (10)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (16)
- ► tammikuuta (14)
-
▼
2014
(125)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (12)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (9)
-
▼
tammikuuta
(11)
- Pinkkiii, glitteriii...
- Tammikuun tulokkaita
- L.A.M.B. Carter-kolmioilla
- Rollin' With The Chromies white dotted
- OPI: Gwen Stefani kokoelma ♥
- China Glazen Sea Goddess kokoelman 2 valintaani
- Lots Of Lux luonnossa ja yössä
- Pink it
- Cult Nails: Iconic
- Täällä neiti Marble, Watermarble
- Uuden vuoden lakat + vesimarmorointihaaste
-
►
2013
(193)
- ► joulukuuta (16)
- ► marraskuuta (11)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (19)
- ► huhtikuuta (20)
- ► maaliskuuta (15)
- ► helmikuuta (14)
- ► tammikuuta (19)
-
►
2012
(54)
- ► joulukuuta (14)
- ► marraskuuta (17)
Blogissa löytyy:
A-England
Anna Sui
BK Deluxe
Barry M
Butter London
Catrice
China Glaze
Cirque
Color Club
Colors By Llarowe
CrowsToes
Cult Nails
Dance Legend
Darling Diva
Deborah Lippmann
Different Dimension
Dollish Polish
Emily De Molly
Esmaltes Da Kelly
Essence
Essie
F.U.N lacquer
Flormar
Gina Tricot
Girly Bits
Glam Polish
Glitter Gal
Golden Rose
Hare Polish
ILNP
KBShimmer
Kester Black
Kicks
Kiko
Konad
L'oreal
L.A. Girl
Lime Crime
Liquid Sky Lacquer
Make up store
Max Factor
Models Own
Mundo De Unas
Nfu Oh
Nicole by OPI
Nubar
OPI
Orly
P2
Pahlish
Peggy Sage
Powder Perfect
Rescue Beauty Lounge
Rimmel
Rococo Nail Apparel
Sally Hansen
Scofflaw Varnish
Serum No. 5
Shimmer Polish
Sinful Colors
Snowcrystal
The Body Shop
W7
Wet n wild
Wild & Mild
YSL
Yllozure
Zoya
piCture pOlish
Asu & kynnet
Halloween
Kukkakallot
Pääsiäinen
Ystävänpäivä
abstrakti
akryylimaalaus
festarikynnet
hedelmät
hääkynnet
itse tehdyt siirtokuvat
itsenäisyyspäivä
joulu
juhannus
kuivamarmorointi
kukat
kukkakynnet
kuppikakut
leimaus
leopardi
liuku-glitter-leimaus-yhdistelmä
liukuvärjäys
lumihiutaleet
perhonen
pikkujoulut
pitsikuvio
pöllöt
ranskalainen
ruffian
salmiakkiruudut
sateenkaari
sydän
syksy
syksyn lehdet
tekstuuri
tippitarrat
unikot
unisieppari
vesimarmorointi
Kynsiblogeja:
-
-
Pinkin tukan meikkejä5 tuntia sitten
-
-
I love me - messut 20241 vuosi sitten
-
Miksi pitääkin olla niin vaikeaa1 vuosi sitten
-
Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt3 vuotta sitten
-
JOULU 20223 vuotta sitten
-
Boxycharm helmikuu 20224 vuotta sitten
-
Vuoden 2021 kynsikoristelut4 vuotta sitten
-
Lakkaushaaste: pikkujoulut4 vuotta sitten
-
Lakkausunelmia: Violetti4 vuotta sitten
-
-
-
Hyvää ystävänpäivää ja ajatus6 vuotta sitten
-
Tervehdys Pitkästä Aikaa6 vuotta sitten
-
Meikki vappuun7 vuotta sitten
-
Vuosi 20187 vuotta sitten
-
Halloween7 vuotta sitten
-
I love me -messut 20187 vuotta sitten
-
Mani & Lola lokakuu 20187 vuotta sitten
-
Voiko holoja olla liikaa?7 vuotta sitten
-
Syyskuun ostoksia7 vuotta sitten
-
Kesän nysäkynnet7 vuotta sitten
-
Folioleimaus7 vuotta sitten
-
-
Pohdintoja eri palstoista8 vuotta sitten
-
Merenneitokynnet8 vuotta sitten
-
Kosmetiikkaostokset | tammikuu '188 vuotta sitten
-
Uutta, uutta ja uutta!8 vuotta sitten
-
Smooshed Cats (Not Literally!)8 vuotta sitten
-
-
Syksyn suosikkeja ja pari pientä pettymystä8 vuotta sitten
-
30 päivää & 30 haastetta8 vuotta sitten
-
"Teen vaan jotain simppeliä"8 vuotta sitten
-
Muumimukiobsessio8 vuotta sitten
-
Väriloistoa ja blingblingiä8 vuotta sitten
-
Saatoin vähän ostaa9 vuotta sitten
-
-
452. Cozy sweater nails9 vuotta sitten
-
Project Polish 2017 - Tammikuu9 vuotta sitten
-
Nearly nude9 vuotta sitten
-
Neon kynnet10 vuotta sitten
-
Enkä edes pidä salmiakista10 vuotta sitten
-
Tulipallo kynsillä10 vuotta sitten
-
Clear Jelly Stamper10 vuotta sitten
Nails abroad:
-
Round and Round5 päivää sitten
-
-
NIVEA x BRIDGERTON LIP BALM COLLECTION5 kuukautta sitten
-
-
-
My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK5 vuotta sitten
-
niezimowe węże | non-wintery snakes6 vuotta sitten
-
-
Abstract Geode8 vuotta sitten
-
ZOYA - Jelly Brites8 vuotta sitten
-
DBEXPO18: först ut att testas8 vuotta sitten
-
ОБЗОР НАБОРА CIATE LONDON MINI MANI MONTH 20178 vuotta sitten
-
Höstnytt från Depend8 vuotta sitten
-
New Beauty Bits I'm Loving This Spring9 vuotta sitten
-
Jelly Ombre9 vuotta sitten
-
Painted Polish NYE Trio Swatches & Review9 vuotta sitten
-
Snakeskin Print with OPI GelColor Never a Dulles Moment9 vuotta sitten
-
Dazzle Dry Glitter Gradient9 vuotta sitten
-
-
NEULONTABLOGEJA:
-
Viola sukat3 viikkoa sitten
-
Lapaset x45 kuukautta sitten
-
Silkki-jakki lanka1 vuosi sitten
-
Episode 57: Famous Last Words3 vuotta sitten
-
Hiekkaa hiuksissa4 vuotta sitten
-
Kesäyössä6 vuotta sitten
-
Taas villapaita!6 vuotta sitten
-
Linnaea Shawl7 vuotta sitten
-
Ponchopusero7 vuotta sitten
-
Muita blogeja:
-
Venäläinen kyykkyohjelma2 päivää sitten
-
Mökkikesää odotellessa4 kuukautta sitten
-
Peli-illan järjestäminen kotona – mitä naposteltavaa tarjolle7 kuukautta sitten
-
-
JSN:n langettava päätös 4.10.20232 vuotta sitten
-
Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet4 vuotta sitten
-
(väliaikais)heippa5 vuotta sitten
-
Elvyttääkö vai eikö elvyttää? | Minä ja blogini5 vuotta sitten
-
HERKULLISET RAAKAPALLEROT (GF, V)6 vuotta sitten
-
10 hassua kysymystä6 vuotta sitten
-
Iloinen 90-luku!6 vuotta sitten
-
Happypotamus nro 57 vuotta sitten
-
Melko karvas yllätys7 vuotta sitten
-
HARMAATA ARKEA7 vuotta sitten
-
Lakkaushaaste: 1 leimauslaatta, 10 lakkausta7 vuotta sitten
-
Joulunaikaan7 vuotta sitten
-
Henkilöhahmonluomistarina8 vuotta sitten
-
Birthday and the City8 vuotta sitten
-
Viime vuodelta8 vuotta sitten
-
e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara8 vuotta sitten
-
Patikointia upeissa maisemissa9 vuotta sitten
-
Efesiin, Efekseen, Efeehen10 vuotta sitten
-
-
Ostoksia10 vuotta sitten
-
Irrallisia ajatuksia10 vuotta sitten
-
Voi pojat!11 vuotta sitten
Sisällön tarjoaa Blogger.
Sähköposti/Contact:
Lukijat:
Kuukauden klikatuimmat:
-
Mulla on jokin erikoinen mieltymys vetäistä aina silloin tällöin reipas skittlette-lakkaus eli lakata kaikki kynnet railakkaasti eri väreill...
-
Ja nyt pääsee vuoroon Hankoonlähtö-kynsiyritelmä numero 2. Ensimmäiseen kyhäelmään verrattuna sain näihin toisiin kynsiin jo kaipaamaani vä...
-
Poimin äsken tuoreimmat ostoskuvat tietokoneeni valokuvakansioista tätä postausta varten, ja ehdin jo ajatella olleeni varsin maltillinen la...
Aikojen suosituimmat:
-
Tänä viikonloppuna on ollut tohina käynnissä Helsingin Messukeskuksessa Iloveme-tapahtuman myötä, missä itsekin pyörähdin eilen lauantaina. ...
-
Viimevuotinen kuukausihaaste vesimarmoroida oli mulle pain in the ass , mutta tehtäväluonteinen kynsienlakkaus jäi kuitenkin viehättämään s...
-
Uusista ILNP Ultra Chrome Flakies lakoistani kynsille pääsi ensimmäisenä kaksikko, jossa havaitsin äkkiseltään eniten keskinäistä samankalt...
-
Hihii... en tiedä miten päin istuisin aloillani ja kenelle voisin välillä hymyillä leveästi, kun mulle tuli tänään niiin mukava postilähetys...
-
Viikonloppuna vietettiin työkaverini naamiaissynttäreitä. Itse olin hieman flunssassa mutta pakko oli päästä (pienen lääkityksen voimalla) ...
-
Gone with the Flow -otsikko viittaa kahteen asiaan: nyt esittelyssä oleviin Flow-kynsiini sekä siihen tosiasiaan että kesäni on mennä hurah...
-
Tämänkertaiset kynteni saavat nyt kulkea paloturvallisuuskynsien nimellä, koska istuin näissä lakkauksissa alan luennolla alkuviikosta. Mitä...
-
Tänään mulla on ollut aivan euforisen ihana kynsienkoristelupäivä; sanoisin jopa että paras ikinä! Tässä on antoisan väkerryspäiväni lopputu...
-
Vuoden toinen kuukausi käynnistyi tänään, ja samalla alkoi myös Haastetrio 2015:n "kakkoskierros" eli nyt odotellaan innolla kaiki...
-
Siskoni lähetti mulle kuvan ompelemastaan mekosta tällä viikolla ja ilmoitti sen olevan "Suomi100-mekko". Totta - miksipä ei juhla...
11 kommenttia:
Sullon kyllä kivanmuotoiset kynnet! Ja kaunis lakkaus:) mulle sininen ei sovi,mutta muilla se näyttää aian hyvältä.
Hienot
Taidanpa lähteä mukaan. :)
Mie oon tainnut marmoroinnissa onnistua aloittelijan tuurilla ne pari kertaa, joten parempi kuin ei enää yritä. ;) No ei, itse tykkään siitä. Tosin ei oo kyllä ihan äsken tullut marmoroitua, se kun vaatii oman aikansa (ja sotkunsa). :)
Kannattaa testata vesimarmoroinnissa sitä vedenkeittimessä seissyttä vettä! :) Minulla ei uuteen kaupunkiin muuton jälkeen marmorointi onnistunut, ennen kuin kokeilin tuota. Nyt toimii taas! :)
Toi Blue Prediction on aikas herkku! Onnea haasteeseen, pidän peukkuja. ;)
Mulla on toisinaan marmorointi onnistunu ja hei, pitäskö itekkk vähä useemmi alkaa marmoroimaan? Tuli hirvee himo päästä vedellä läträä kun luin tän postaukses :D
On muute tosi kivannäkönen toi Essie kynsilläkin :)
Kynsille: Kiitoksia vaan! Ilahduttaa kuulla että kynsien muoto näyttää hyvältä :)
eekku: Thanks!
Miracle: Jee, mahtavaa että sain kaverin tähän hommaan mukaan!! Muistamatta nyt sen tarkemmin sun marmorointihistoriaa niin toivotan menestystä yrityksiin! :) Mä olin itse niin fiiliksissä tästä tehtävästä että aloitin kokeilut jo tänään ja postausta seuraa sitten perästä... o_O
Kirsi: No varsinkin jos oot sattunut onnistumaan niin sunhan on suorastaan pakko marmoroida vielä uudestaankin. ;) Onpas ollut hyvää tuuria!
Milba: Juu, itse asiassa kokeilin just marmorointia ja muistinkin lukeneeni tuon vedenkeitin-vinkin jostain; olisiko se voinut olla sun blogista.. Vaikea sanoa auttoiko sen mulla, koska oon joskus "onnistunut" ainakin lakkojen leviämisen suhteen muutenkin. Mutta kiitti vinkistä! Kaipa niissä vesissä on eroja...
Suvi: Sinisen ystäville varmasti mieleinen ja minusta myös ihan nätti. Kiitti tsempistä!
Anni: Mullakin iski postauksen jälkeen into läträilyyn, koska rupesin heti vesimarmoroimaan. :) Ehdottomasti vesimarmoroimaan vaan, jos yhtään siltä tuntuu! Vesimarmorointeja näkyy blogeissa kohtalaisen vähän, eikä se sinänsä oo ihme kun se on niin vaivalloista ja vaikeaa puuhaa... Ja, kiitos! :)
Ihania molemmat lakat! Ja nämä ovat kyllä varsin näyttävät kynnet, tällaiset lakat eivät koristeluja kaipaa. :) Jäin kyllä minäkin harkitsemaan tuota haastetta nyt.
Janna: kiva kuulla! :) Ja lähde ihmeessä mukaan haasteeseen: kerran kuussa kokeilu ei ehkä vaadi liikaa resursseja ja jos oikein hyvä tuuri käy niin ehkä taidot ainakin vuodessa karttuu?! ;)
I Did it! http://miraclesnails.blogspot.fi/2014/01/vesimarmorointihaaste-2014.html
Lähetä kommentti