30. tammikuuta 2014

Pinkkiii, glitteriii...

Tänään on taas lakkailtu kynsiä - jopa kahdesti, sillä ensimmäiset tekeleeni eivät muutaman tunnin koeajan jälkeen miellyttäneet tarpeeksi. Lisäksi huomasin himoavani päästä lakkaamaan OPI:n Gwen lakoilla, joista erityisesti Hey Baby ja In True Stefani Fashion kutittelivat mieltä... Näistä ensin mainittu pääsikin illan toiseen kynsiyritelmääni, josta syntyi pinkki liukuvärjäys glitter-kuorrutuksin. Valitsemani lakkasävyt hönkivät näköjään jo lähenevää ystävänpäivää:


Pahnan pohjimmaisena on OPI:n Princesses Rule! - lakka jonka lopulta päädyin hankkimaan kokoelmiiini pitkällisen harkinnan jälkeen. Nyt se pääsi ensimmäistä kertaa kynsille, ja sanoisin että lakka yksinään on vähän tylsä mutta osana liukuvärjäystä oikein mainio. Liukuun käytin Princessin lisäksi OPI:n Hey Babya sekä Deborah Lippmannin Mermaid's Kissiä. Ja aivan viimeisenä (koska more is more!) töpöttelin vielä koko prinsessaunelman päälle Minnie Stylen glittereitä.


Nyt alan yrittämään perinteistä yövuorojen jälkeistä rytminsiirtoa eli kohtalaisen aikaista nukkumaanmenoa sekä aamuherätystä. Prinsessakynsissäni odotan myös pääseväni huomenna tapaamaan erästä pikku-pikkuprinsessaa, aikojeni sulostuttajaa, ihanaista kummityttöä!

13 kommenttia:

E-S kirjoitti...

Bongaa virhe kuvasta... Jep jep, korjailen myöhemmin tuon ajatushäiriöni tuotoksen.

Sissi kirjoitti...

Ei sitä virhettä kukaa olis huomannut jos et olisi maininnut:D Tosi söpöset kynnet, mii laiks:)

Fani kirjoitti...

Oooih! Nää on todella kauniit :)

eekku kirjoitti...

Söpöt

Enail kirjoitti...

Nätit :)

Dimavarien kirjoitti...

Ihanat kynnet. Herkullisen väriset. :)

Kirsi/Kirsinkynnet kirjoitti...

Mikä virhe? En löydä. :D Tosi ihanat kynnet! Kieltämättä ystävänpäiväksi voisi kehitellä jotain tällaista..

Miracle kirjoitti...

Ihanat prinsessa kynnet! Tykkään! :) P.S Blogissani vesimarmorointihaaste tänään toteutettuna. ;) Saisitkos mulle laitettuu sähköpostia, kun en tiiä miten sut muuten tavoittaisin? nails.miracles@gmail.com

E-S kirjoitti...

Sissi: Kiitos! Ehkä niin, mutta ajattelin itse asian huomattuani kommentoida ensimmäisenä asiasta ajatellen että säästän ehkä jonkun muun samalta vaivalta. :)

Fani: Kiitos!
eekku: Kiitos!
enail: Kiitos!
Dimavarien: Kiitoksia!

Kirsi: Taisi olla juuri ennen kun oot kommentoinut niin korjasin virheen ja vaihdoin kuvan, joten hyvä jos virhettä ei enää löytynyt. Princesses Rule! lakan olin nimennyt aivan joksikin toiseksi OPI:ksi... joka oli kylläkin pinkki myös. ;) Ja, kiitoksia!

Miracle: Kiitos, mukava kuulla! Kävin heti tsekkaamassa vesimarmorointisi sekä laitoin sulle sähkäriä. :)

Drausan kirjoitti...

Kivan näköiset :) ja hienosti sopivat yhteen, vaikka käytit noinkin montaa eri lakkaa. Mulla kun tuntuu aina lopputulos näyttävän sekametelisopalta kun lakkaan useammalla lakalla. Ja ihanaa kun on taas neliöt kynnet! :D Happy happy. Vaikka tietysti minun mielipiteitä ei kannata ottaa tosissaan, tekee vain sellaiset kynnet mistä itse tykkää ;)

E-S kirjoitti...

Drausan: Kiitoksia! Usein liian monesta lakasta saa kyllä sillisalaatin aikaiseksi, mutta tällä kertaa siltä ehkä vältyttiin. Hyvin sattui se sun aiempi kommentti samoihin aikoihin kun tasoittelin kynnet tähän nykyiseen neliömuotoon, joka on kieltämättä helpompi arjessa. Äläkä huoli: en mä sun kommentin takia tarttunut viilaan! ;)

Xalla kirjoitti...

Nämä on kyllä tosi kivat! :)

E-S kirjoitti...

Kiitos, Xalla! :)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...