29. toukokuuta 2016

Kynsi-inspiraationa kesäshortsit

Tuoreimpien lakkauksieni innoittajana toimi Prismasta vastikään ostamani kesäshortsit! Ajatuksena oli näissä kynsissä pukeutua mätsääviin shortseihin tänään Naisten Kympille, joka osaltani peruuntui ikävästi viime hetkellä. Sain taas ylläriylläri jostakin mahtavan vatsataudin, jonka jälkeen ei ollut voimia edes haaveilla lähtevänsä juoksulenkille. Aiemmin en sairastellut tällaisia tyyliin koskaan, mutta nyt vuoden sisällä mahataudit ovat löytäneet luokseni ihmeellisen tiuhaan tahtiin... Noh, mutta kynsistä tuli sentään joka tapauksessa kivat:


Kynsillä on kuutta eri lakkaa ja neljä eri leimakuviota. En tiedä onko tarpeen luetella mikä lakka missäkin järjestyksessä ja leimakuviossa esiintyy - käytetyt lakat ja leimauslaatat näkyvät kuitenkin postauksen viimeisessä kuvassa. Kokonaisuus on nimittäin tässä lakkauksessa se juttu. Nyt kun katselen näitä kuvia niin voisi luulla että olisin laittanut kynsiin matta-päällyslakkaa, vaikka niin ei ole. Päällyslakkana on ihan perinteinen HK Girl Top Coat.


Ihan samanlaista viidakonlehtimeininkiä kuin shortseissa on ei kynsille syntynyt, mutta värit osuivat mielestäni melko hyvin yksiin. Mun oli yllättävän vaikea löytää lakka-arsenaalistani leimaukseen sopivaa harmaata lakkaa... Lopulta muistin että mullahan on miniversiona OPI:n French Quarter for Your Thoughts, joka olikin juuri halutun värinen ja myös leimasi hyvin.


Nää kynnet on ihan mieluisat mutta saavat ehdottomasti lisäpotkua shortsien läheisyydestä. Siksi olisinkin niin halunnut ulkoilla niissä tänään, enkä maata raatona kotona... Shortseja pääsen varmasti käyttämään myöhemminkin, mutta en usko että huvittaa toistamiseen koittaa väsätä samanlaisia kynsiä.

10 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Superhienot! Ja jotenkin ei uskoisi, että on noin useaa eri elementtiä kynsillä kun ei oo siis yhtään liian "överit" tai levottoman näköiset, mitä helposti voi tulla vähemmilläkin elementeillä. Huhhuh on sulla ollut väkertämistä näiden kanssa! :)

Sissi kirjoitti...

Tosi pirtsakat ja kesäiset!

Nanne kirjoitti...

Hyvin kyllä mätsää shortseihin ^.^
Harmi kun et päässyt osallistumaan Naisten Kympille :/

Charming Nails kirjoitti...

Huikeen hienot <3

eekku kirjoitti...

Kauniit

Neilikka kirjoitti...

Tosi upeat kynnet! Oliko tuo Almomd Kiss pohjalla? Kuinka peittävä lakka se on? :)

Sole/nailOxtail kirjoitti...

Eri kesäiset ja erityisesti ihanan väriset kynnet (sekä shortsilot) :)

E-S kirjoitti...

Riikka: Kiitos piristävästä kommentista!:) Ehkäpä noista lakoista niin moni on aika neutraali väriltään, että se auttoi levollisuuden säilymisessä?
Sissi: Kiitos paljon! =)
Nanne: Kiitoksia - erityisesti myötätunnosta, se harmitti kyllä kovasti..
Charming Nails: Kiitos kaunis!

eekku: Kiitos, kiitos!
Neilikka: Kiitoksia! Jep, Almond Kissia on alinna yksi kerros, ja sellaisenaan se ei ollut kovin peittävä. Swatch-tikultakin lakkaa katsellessani se näyttää vähän kuultavan valkoista pohjaa läpi ja tikulla on muistaakseni 2 kerrosta lakkaa.
Sole/nailOxtail: Kiitokseni! =)

Emma kirjoitti...

Aivan ihanat kynnet, ihastelin instassakin näitä jo useamman kerran! Todella kauniit <3

E-S kirjoitti...

Emma: Kaunis kiitos, ilahduttaa kuulla vielä näin pikkuviiveelläkin! :))

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...