14. huhtikuuta 2014

KBShimmer swatcheja

Plop plop.. taas pukkaa swatcheja - tällä kertaa voisi todeta että malkamaanantain kunniaksi. Pääsiäisviikkohan on nyt aluillaan. Näitä lakkaswatcheja lymyää nykyään niin paljon mun kuvakansioissani että tulen aivan varmasti tekemään aina silloin tällöin näitä  "swatch-oksennuksia". Lakka-swatcheista ainoastaan jotkin helmien helmet saatan esitellä yksinään omissa postauksissaan sekä lisäksi samoin myös sellaiset yksiväriset lakkaukset joissa olen muutenkin viettänyt aikaa kuin vain valokuvaushetken. :)

 Tällä kertaa vuorossa on KBShimmeriä:

Kringle All The Way:


Kringle All the Way on viime talvikokoelman lakka ja ensinäkemältä ihastuin tähän isosti pyöreiden, selkeänväristen glittereiden takia. Kuitenkin kynsillä tämä oli minun makuuni jotenkin outo ja onkin jo poistunut helmeristäni.

Will Yule Marry Me?:


Will Yule Marry Me? on 2013 Blogger kokoelman yhteistyölakka The Nail Networkin kanssa. Tämä siniharmaa, nätsäkkä lakka piti hankkimani heti kun mahdollista, mutta enpä sitten kuitenkaan pitänyt siitä loppujen lopuksi niin paljon kuin olisin halunnut. Jotain tylsyyttä kai tässäkin.. :-/

The Grape Beyond:


KBShimmer juhlisti viime syksynä 5-vuotistaivaltaan kahdella juhlalakalla, joista toinen on tämä mattaisaksi kuivuva, shimmerinen The Grape Beyond. Hän on silkkaa laatua kaikin puolin ja myös värinsä puolesta mulle oikein mieluisa lakka.

Rollin' With The Chromies:


Viime talvikokoelmassa ilmestyi muutama voimakas "duo-chromahtava" hologrammilakka, joista yksi on tämä Rollin' With The Chromies. Tykkään!!

Green Hex & Glam:


Green Hex & Glam on kaunis metsänvihreä jelly-pohjainen lakka erikokoisilla hopea-hex-glittereillä. Tämä lakka on mielestäni ehkä pullossa jopa upeampi kuin kynsillä.

Every Nook & Cranberry:


Every Nook & Cranberry on mataksi kuivuva, vadelmainen ja shimmerinen pinkki, joka on taattua laatua alusta loppuun ja johon tykästyin kovasti. Toisen kuin edellinen tämä hehkuu näyttävämmin kynsillä kuin pullossa! ;)

Turbulence:


Turbulence on myös mataksi kuivuva ja shimmerinen tapaus; lakkatyyppi jossa KBShimmer on tehnyt kyllä hyviä yksilöitä.

Watercolor:


On iloni esitellä teille melkein tasalaatuisia ja yhteneväisiä swatch-kuvia...? Nouuu - sorry!!! Tämä Watercolor lakan kuva on jo viime kesänä otettu, ja kuvakoosta päätelle digipokkarillani joka saa zoomattua näin liki. Watercolor on herkullinen, kesäisen sininen lakka runsaalla määrällä sävyyn sopivaa glitteriä. Tämä olisi näyttänyt varmasti eteerisemmältä laittamalla vain kerroksen jonkun yksivärisen lakan päälle, mutta too late now...

Onko näissä KBShimmereissä suosikkeja tai inhokkeja?

Sitten jännityksellä odottelemaan millaisia kynsiä pääsiäisenä loihditaan! En itse mitenkään tapaa viettää kyseistä pyhäpäivien nippua mutta ilolla odottelen silloin taas koittavia vapaapäiviäni, varsinkin kun Foreca on jo vähän ennustellut lämpimiä, aurinkoisia päiviä! Kiirastorstain ja Pitkäperjantain tematiikkaan sopisi kyllä hyvin ottaa tämän kuun osalta vesimarmorointihaaste toteutukseen. ;-)

3 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Näiden kuvien perusteella voisin huolia muutaman mattashimmerin, tosi kivalta näyttää:) Ja sitä vesimarmorontia ootellaan täällä kovasti! Mä tein marmoroinnit eilen, mut ny laahaa blogi niin jälessä, et varmaan saan ne julkasuun vast kuukauden lopussa:D

Unknown kirjoitti...

olenko täysin väärässä, vai on tarkoittaako suede tuollaista mattashimmeriä? :) itse tältä näkemältä haluaisin tuon Rollin' with the Chromies ja Every Nook and Cranberry:n :D

E-S kirjoitti...

Anni: Suosittelen kokeilemaan noita matta-shimmereitä jos yhtään miellyttää silmää! Niillä on niiin miellyttävä lakatakin! Mä odottelen kanssa mielenkiinnolla sun marmorointeja (ja kauhulla omiani. :)

iitu ronsku: Hmm.. Sehän tarkottais suoranaisesti mokka-kangasta, mutta olisikohan niin että joku merkki, olisiko OPI, käyttää omista matta-lakoistaan tuota suede-nimitystä?! Vähän niinkuin joka merkillä on oma nimi tekstuureilleenkin (Liquid Sand, Pixie Dust, ym.)? Mainitsemasi KBShimmerit on kyllä kivoja, itse tykkään varsinkin Every Nook & Cranberrystä. :)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...