Palaan vielä päättyneeseen vuoteen 2016 muistellen nyt omia lempparilakkauksiani. Olen kerännyt kaikki kynsikuvani omaan kansioonsa läppärillä, ja sieltä oli kätevä poimia lempparit tähän postaukseen. Näitä suosikkeja löytyi seitsemän kappaletta. Lakkausten otsikot ovat myös linkkejä postauksiin, joissa kynnet on alunperin esitelty.
Simppeli neon-liukuvärjäys oli ehkä parhaista parhain lakkaukseni viime vuonna. Johtuiko onnistuminen sitten värien kirkkaudesta vai kesälomatunnelmasta... who knows, mutta kyllä minä näitä niin ihailin! ♥
Liukuvärjäys komeilla väreillä on näköjään toimiva resepti, sillä myös tämä lakkaus vangitsi katseeni. Vähäinen glitter-lisäys ja sirot kukkaleimaukset eivät piilottaneet auringon värien hehkua... <3
Unikko-decaileissa oli kova työ, mutta onneksi kärsivällinen väkertäminen oli kerrankin myös palkitsevaa. Lopputulos oli ihanan harmoninen!
Tietynsävyiset pinkit, kuten juuri tämä ILNP-lakka, suorastaan hivelevät silmää. Mustilla kukkaleimauksilla ja pienellä glitter-lisäyksillä ei myöskään voi mennä metsään, joten tämäkin lakkaus oli ihan lempparimateriaalia.
Ranskiksia (ja varsinkin onnistuneita sellaisia) tulee tehtyä hävyttömän harvoin, mutta tämä oli hyvin mieluisa sellainen lakkaus. Essien Leggy Legend on kyllä hätkähdyttävän ihana!
Minähän en ole vähimmissäkään määrin pastelli-ihmisiä, joten yllätin ainakin itseni tekemällä tämän lakkauksen ja vieläpä näin onnistuneesti! Vaaleimmat pastellivärit ovat pohjan kolmivärisessä pohjaliu'ussa ja hieman saturoituneemmat sävyt sen päälle leimatuissa kukissa. Näissä kynsissä on mielestäni edelleen jotain todella mielenkiintoista.
Lumihiutaleleimauksiin on vaikea kyllästyä... Ja vielä jos leimausten alla on vielä yksi omista suosikkilakoista niin mitäpä muuta saisi aikaiseksi kuin ihastelukynnet. :)
Löytyikö näistä myös teidän suosikkinne? Vai onko jollekin teistä kenties jäänyt mieleen jotkin viime vuonna tekemäni lakkaukset, jotka eivät olleet tässä postauksessa?!
22. päivä joulukuuta
6 tuntia sitten
13 kommenttia:
Unikkolakkaus on mun lemppari. :)
Minä ihastuin Leggy Legend -ranskikseen! :)
Sää teet kyllä niin paljon ihania lakkauksia. <3
Unikot on kyllä aivan ihanat! Ja toi pronssikultainen ranskis myös :) eipä sillä, että muissakaan vikaa olisi. Ihania ja värikkäitä lakkauksia sulla :)
Nämä kaikki on kyllä niin ihania :) Unikko-lakkaus on mulla mennyt joskus ohi. Onneksi olit sen tähän nostanut niin pääsin ihastelemaan niitä ♥
Unikkokynnet on ehdottomat lempparit! ^_^
Nuo pastellikukat on menneet multa varmaan ihan ohi, mutta wau kuinka kivat ne onkaan! Niiden lisäksi katse kiinnittyi erityisesti viimesiin lumihiutalekynsiin. En pidä punaisesta, mutta kuinka kivaksi punaisenkin lakan saa lumihiutaleilla! :)
ihania lakkauksia!! tosi vaikeeta valita lempparia, en pysty :)
Kauniita kaikki
Ihania lakkauksia mutta unikot oli kyllä omat lempparini <3
2. ja 6. oli mun suosikit! :)
Yue: Mukava kuulla, kiitos!
Marppa: Kiitos kaunis!
Katarooma: Oi, kiitos tuhannesti!! Toki tämä postaus ei ole se koko totuus mun lakkailuistani, mutta kommenttisi lämmittää kovasti. <3
Kirsi: Kiitos paljon kommentista! :)
Heidi: Kiitos!! Enpä ajatellutkaan aiemmin mutta tämä oli tosiaan oiva tapa nostaa esiin vanhoja lakkauksia, kaikki lukijat eivät ole varmasti nähneet entuudestaan kaikkia. Ja nämä lakkaukset onneksi kestävät myös pari katselukertaa. ;)
Belegwen: Kiitos!
Anni: Kiitos paljon, mukava kuulla että lukijakunta pitää vähän myös muistakin kuin unikko- ja Leggy Legend -kynsistä. ;)
Daniela: No kiitoksia - mairitteleva kommentti!! =))
eekku: Kiitoksia!
Eve: Kiitos!
Kaisa: Kiitos, oikein ilahduttavaa että myös numero 2 sai yhden suosionosoituksen näissä runsaissa kommenteissa! :)
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Kiitos kaikille kommenteista! :))
Mä rakastan just tällä hetkellä kaikkia kirkkaita ja pirteitä sävyjä, joten siksi nostaisin omiksi suosikeiksi ensimmäiset ja toiset näistä! Sulla on kyllä muutenkin ollut mahtava kynsivuosi, koskaan en ole pettynyt kun oon sun blogin avannut kun jatkuvasti täältä löytyy niin kauniita lakkauksia ja inspiraatiota :) ♥
Lähetä kommentti