Aloitin marmoroinnin oikean käden nimettömästä, koska se ei ole yleensä se käsi jonka valokuvaan, joten ajattelin että sen kanssa olisi hyvä ottaa harjoituskierros. Lakat eivät ensin meinanneet levitä veden pinnalla, mutta kun aloin jo keräilemään niitä pois niin joku kohta ikäänkuin tipahti ja alkoikin levitä! Minä sitten vähän vielä sotkin ja lopputuloksesta tuli hyvinkin yksityiskohtainen. Mielestäni siitä tuli ihan hauska, mutta eipä toivoakaan että olisin osannut tehdä samanlaisen uudestaan. Oikean käden teemaväriksi tuli vihreä:
Onnistuneinta tässä lakkauksessa oli nuo kynnet joita en marmoroinut. Color Clubin Daisy Does It ja Crows Toesin Green Thumb Of Doom ovat molemmat keväisen värisiä shimmer-ihanuuksia, joiden takia ihailin kuitenkin näitä kynsiä itse useaan otteeseen muun muassa lenkillä käydessäni. Lähdin näillä kynsillä rohkeasti tänään kevään ensimmäiselle hölkälle, ja yllättävän hyvin askel rullasi pitkästä aikaa! Aikeenani on lähteä toukokuussa Naisten Kympille. Toivon että se tänä vuonna onnistuisi taas paremmin kuin viime vuonna, jolloin edellisillan blogimiitti sabotoi osallistumiseni... ;-)
3 kommenttia:
Hahaa, onpas hauska marmorointi! :D
Lohduttavaa tietää, etten ole ainoa joka on ihan onneton marmoroimaan! :D Miten se voikin olla niin tuskastuttavan vaikeaa, aina vaan...
Suvi: He-hee.. sitä vähintäänkin! :D
Armi: Joo, kyllä meitä marmorointitumpeloita tuntuu löytyvän... Milloin sitä oikein oppii?!
Lähetä kommentti