Sain I Don't Think Twice I Just Do -blogin Jenniltä haasteen reilu viikko sitten ja nyt tuoreeltaan myös Our Little Nail Blogin Little Nail Addictsilta. Kiitos vain kummallekin. Näitä on hauska saada ja tehdä aina silloin tällöin, ja varsinkin henkilökohtaisesti haastetuksi tuleminen ilahduttaa. :)
Totta on että tämä "11 Haaste" on kiertänyt aikaisemmin samanlaisena niinkuin Veera tuoreessa haastevastauksessaan mainitsi, mutta itselläni tämä oli noin puoli vuotta sitten joten antaa mennä nyt uudestaan:
Haasteen säännöt:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
Haasteeseen pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
Ei takaisin haastamista!
11 asiaa minusta:
1. Aamupalani on usein samanlainen: pari ruisleipää joiden päälle juustoa (murhe on suuri, jos juusto on loppunut!) sekä palan painikkeeksi kahvia. Joskus kuvaan kuuluu myös tuoremehu, mutta se ei ole välttämätöntä.
2. Olen varannut kirjastosta internet-aikoja päästäkseni tietokoneelle käymään netissä, mikä ei kotonani 90-luvun loppupuoliskolla vielä onnistunnut. Nyt ajatus tuntuu hassulta :D
3. En ole tänä kesänä uinut vielä kertaakaan. Aikaisempina vuosina on usein tullut viimeistään jussina pulahdettua järveen.
4. Olen lainaillut kirjastosta yhtä hyvää kirjaa jo yli vuoden ajan. On jopa vähän noloa etten meinaa saada kyseistä teosta luetuksi, mutta se on sen verran puhutteleva ja äidinkieli niin ihailtavaa etten yksinkertaisesti salli itselleni jättää lukemista kesken.
5. En ole koskaan käyttänyt fimoja tai water decaleja kynsilläni.. Vielä. :)
6. Mulla on eräs huono tapa (yksi vain, eikä tokikaan yhtään enempää...) nimittäin turhien tavaroiden pitkäaikainen säilyttely. Esimerkiksi lakkalähetyksiä saatuani olen tainnut säästää kaikki pakkauskuoret ja -pehmukkeet. Heittelin niitä tällä viikolla yksi päivä oikein rankalla kädellä roskiin, sillä niitä oli kertynyt häiritsevän järjetön pino.
7. Tykkäisin hirveästi Body Combatista, mutta sitä ei valitettavasti omalla salillani pidetä.
8. RRRakastan auringonpaistetta ja hellettä! Lempipuuhiani auringossa ovat päivän paistattelu ja oluen siemailu. :)
9. Olen sen verran nössö että en varmasti uskaltaisi harrastaa mitään extremeä, esimerkiksi tehdä benji-hyppyä. Nykyään tuntuu jo jotkin huvipuistolaitteetkin liian rankoilta, vaikka 15 vuotta sitten olin vielä ihan fiiliksissä laitteissa.
10. Tää postaus on ollut mulla luonnoksena eli siis työn alla neljä päivää, ja suurinta päänvaivaa aiheuttivat nämä itse keksityt 11 kohtaa.
11. Voisin yrittää pitää heinäkuun lakkalakkoa... Vai voisinkohan? Etten ostaisi uusia lakkoja netistä, enkä kivijalkapuljuista. Saako kannatusta tai jopa mukaanlähtijöitä?! ;)
11 kysymystä Jenniltä:
1. Lakkaatko kynsiäsi ?
- Kyllä vain, todistusaineistoa riittänee sen verran että tätä ei tarvitse perustella enempiä. ;)
2. Millä kameralla kuvailet blogisi kuvat ?
- Pääpaino blogikuvissa on järjestelmäkameralla Canon EOS 450, koska sillä saan ehdottomasti laadukkaimmat kuvat. Muutama blogin kuva on otettu myös digipokkarilla Canon Ixus 75 ja silloin tällöin myös puhelimella (Samsung G S3).
3. Alkoholiton juoma vai holiton ?
- Mulle maistuu kumpainenkin, vastaus riippuu aina tilanteesta. Tällä hetkellä lipittelen alkoholitonta teetä. :)
4. Unelmiesi lomamatka ?
- Mikä lomamatka tahansa olisi ihan unelma, koska haaveilen toistuvasti reissuista. Yksi haave on jo jonkin aikaa ollut New York ja toisaalta myös San Francisco; mahtaisivatkohan nuo "kaksi kärpästä mennä samalla iskulla" joku kerta, kun ovat niin eri puolilla manteretta?
5. Juhannus suunnitelmat / mitä teit juhannuksena ?
- Nökötin kotosalla.
6. Mieleisesi kynsilakka ?
- Voikohan tähän vastata näin yleisesti että hyvin levittyvä ja kivan värinen... eli aika moni on mulle mieleinen. :)
7. Onko sinulla lemmikkejä, jos on mitä jos ei ole niin haluaisitko, minkä ?
- Ei ole lemmikkejä, enkä mitenkään ehdottomasti tarvitsekaan.
8. Lempivärisi ?
- Punainen ehkäpä.
9. Mistä sait ajatuksen blogin kirjoittamiseen ?
- Sekalaista settiä sisältänyt aiempi blogini alkoi viime vuonna saada toistuvasti kynsilakka-aiheista sisältöä, jolloin minulla välähti että lakkaintoilulle pitää ehdottomasti tehdä oma bloginsa! Siitähän se sitten lähti. :)
10. Salaatti vai liha ?
- Tykkään kyllä molemmista, lihan kanssa olen vain nirsompi kuin salaattien.
11. Mistä blogisi nimi sai alkunsa ?
- Äsken jo mainitsemani aiempi blogini alkoi myös Embo-sanalla, joten kynsiblogille luonnollinen nimivalinta oli tietenkin Embosnails! :D
Kysymykset Little Nail Addictsilta:
1. Oletko suomalainen?
- Joo.
2. Onko blogi Littlenailblog hyvä?
-En ole aiemmin seuraillutkaan mutta äkkivilkaisulta ainakin muutama ihan kiinnostavan näköinen kuva löytyy blogista. :)
3. 842567976424 olitko niin laiska ettet jaksanut lukea tuota numerosarjaa?
- Tästä se selviää, jos luet oikein tarkasti: 8711637g. ;)
5. Miksi sinulla on blogi?
- Koska tykkään kovasti blogata, blogista voi tehdä omannäköisensä ja tuoda julki mielipuuhansa tuotoksia ja samalla vähän virtuaalisosialisoidakin. :)
6. Mikä on lempivärisi?
- Punainen useimmiten ehkä.
7. Minkä merkkinen tietokoneesi on?
- Acer.
8. Kuinka monta kynsilakkaa omistat?
- Hui, nyt tuli paha. En ole nyt hyvään aikaan pitänyt lukua, mutta jos joku on innokas niin tuolta "Kynsilakkani" välilehdeltä saa toki laskeskella. Sieltä saattaa joka hetki aina puuttua pari tuoreinta tulokasta vain. :)
9. Kesä vai talvi?
- Kesä.
10. Housut vai hame?
- Housut.
11. Oletko jo kastanut talviturkkisi?
- No en! :( Yleensä aina viimeistään jussina teen sen, joten tämä nyt kyllä vähän kaihertaa... Ja nyt ois niin lämpimät vedetkin varmasti että mäkin uskaltaisin helposti.
+Huomasitko että nelonen puuttu?
- Joo.
Kysymykseni seuraaville haastetuille:
1. Nautitko helteistä?
2. Postaatko tekemäsi kynnet blogiisi heti, kun lakat ovat vielä kynsillä vai vasta myöhemmin (- kuinka paljon)?
3. Seuraatko ulkomaisia kynsiblogeja? (Jos kyllä, niin kerro suosikkisi!)
4. Mihin Suomen kaupunkiin haluaisit tehdä kesäretken ja millainen se olisi?
5. Suosikkiliikuntalajisi?
6. Onko sinulla jotain hokemia?
7. Oletko järjestyksen vai kaaoksen ihminen?
8. Mikä lakka himottaisi eniten saada tällä hetkellä?
9. Haluaisitko joskus naimisiin tai oletko kenties jo?
10. Suosikkielokuvasi? (Saa perustella mutta ei ole pakko.) :)
11. Mitkä olisivat kolme lakkaa omista valikoimistasi, joilla saisi juuri nyt kivat gradientit kynsille?
Haastan seuraavat 11 bloggaajaa:
- ForbiddenNailss
- Nierneja
- Anni
- Xalla
- Iida
- Solja
- Anna
- Masa
- Runotyttö
- Mia
- Airis
Toivottavasti tartutte haasteeseen :)
Loppuneet | Syyskuu 2024
1 päivä sitten
7 kommenttia:
Miten oot onnistunu välttämään water decalseja? :D Äkkiä kokeilemaan!
EliZaaa: No oon ehkä jopa ihmetelly vähän samaa itsekin, kun kaikkialla suitsutetaan niiden helppoutta. Tän postauksen tehtyäni laitoinkin 4 kivaa arkkia tilaukseen Ebaysta, joten onhan niitä nyt kokeiltava! :)
täällä olis kanssa ostolakko enemmän kuin paikallaan :D vähän lakkaähky kun italiasta lähti mukaan ainakin 25 lakkaa... Hups. Vieläkun saisi ne kotiin , sillä matkalaukut päätti jäädä amsterdamiin :s mullakin on muuten tapana hamstrata kaikki kuoret ja kuplamuovit jos joku päivä päätänkin myydä lakkojani :p eipä ole vielä tullut käyttöä :D
Ohoj, June, toivottavasti sun pakaasit tulevat ehjinä kotiin ja vieläpä pian jotta päästään näkemään mitä lakkoja löysit! Ostit sitten kerralla vähän useamman.. ;)
Juu, kyllä periaatteessa ihan vakavissani heitin tuon lakkalakon ilmoille mutta nyt tuli pieni häiriö kuvaan, kun pitäisi käydä Kampissa etsimässä se uusi lakkaliike, jossa myydään muun muassa Golden Rose tekstuuri-lakkojakin...
Onneksi laukut saapui jo iltapäivällä Helsinkiin ja lakat ovat nyt kotona moitteettomassa kunnossa perillä :) Katsoin itsekin kuvia tuosta kaupasta fb-ryhmän puolella, ja ihan hyvä etten asu lähellä Helsinkiä.. :D Onhan noita tekstuurilakkoja onneksi mullakin nyt kokeiltavana, muutama Kikon Sugar Mat tuli ostettua :)
Kiva, että toteutit tämän. :)
Et ole ainoa, joka ei ole vielä decaleita kokeillut ! :P Niitä on muutama tullut ostettua ja muutaman voitin jostakin arvonnasta. ;D
Jenni: No nyt äkkiä kokeilemaan. Mun oli tän haasteen tehtyäni sitten pakko laittaa fimot kynsille, niin nyt on sekin tullut kokeiltua. =D
Lähetä kommentti