24. kesäkuuta 2013

Minun Golden Roseni ja Nubarini

Ai niin, olenkos meinannut unohtaa lakkakokoelmani merkkikohtaiset esittelyt kokonaan..? Junen Essie-kokoelmapostaus hänen blogissaan kävi minulle myös hyvänä muistutuksena tästä  - kiitos vain! :) Vauhdittaakseni esittelypostauksia otin tällä kertaa jopa 2 eri merkkiä esittelyyn. Nyt näytöspariksi pääsivät lakkamerkit Golden Rose ja Nubar!


Ensimmäisenä esittäytyvän Golden Rosen lakkoja mulla löytyy häkellyttävät 19 kappaletta, mistä suurin syy lankeaa tämänvuotisen Jolly Jewels kokoelman hienoudelle. Jollyt ovat sikksikin niin harvinaista herkkua että yleensähän Suomen kauppojen sisäänostajathan haalivat markettien hyllyntäytteiksi vain aneemisia punaharmaita sävyjä... sillä nehän sopii ja riittää naiselle kuin naiselle - right?! No ei todella, eikä edes kiinnosta, ja siksikin mä oon niin ilahtunut näiden indie-vivahteisten ihanuuksien ilmaantumisesta Seppälään. Melkein aina kyseisen putiikin sattuessa kohdalle oon käynyt hankkimassa Jollyn tai pari, vaikka en ole tainnut näillä sitten niin ahkerasti enää lakkailla. Mutta onhan ne komeita!

Otetaanpa tarkempaa katsausta Golden Rosen edustukseen:

Lakat vasemmalta oikealle: 16, 18, 06 ja 32.
Rich Color lakat ovat ensimmäisiä Golden Rosen lakkojani, cremeä ja shimmeriä, jotka kaikessa pigmenttisyydessään olen havainnut nämä hyviksi muun muassa leimailussa. Toivoisin tähän sarjaan ilmestyvän lisää erilaisia creme-sävyjä Seppälän hyllyille!

106, 101, 117 ja 112.
Ensimmäisen Jolly-rivin ykkösenä oma suosikkini koko sarjasta, karnevaali-glitterinen numero 106. Flakies-lakka 106 näyttää myös suorastaan taivaalliselle ainakin pullossaan. Lakan 117 on sanottu olevan dupe Deborah Lippmannin Cleopatra in New York lakalle - ja sehän sopii mulle! "Hätänumero-lakka" 112 on ihan nätti lila glitter-pläjäys, mutta tästä voisin kyllä vaikka luopuakin, sillä liloja glittereita mulla on lisääkin (muun muassa postauksen loppuosan Nubar-lakoissa).

105, 113, 102 ja 123.
Violettipohjaista 105 lakkaa olen lukenut haukuttavan rumaksi. Itse en ole kyseistä sävyä vielä kokeillut, enkä sen pohjalta tuominnutkaan, sen väreistä mulle tulee kuitenkin aina tunnelmallinen mielleyhtymä ala-asteen käsityötunneilla tekemiini säärystimiin. :) 113:sta olen kokeillut ja sen voisin jopa laittaa eteenpäinkin, kuten myös 102:n jolle mulle löytyy Essie-lakoistani ihan käypä kaksonen. Lakkaa numero 123 tuli kokeiltua vastikään, enkä vielä osaa sanoa tykkäänkö tästä lakasta vai en...

110, 114, 122 ja 109.
BBE on Jollyjen maahantuoja ja heiltä olenkin saanut miittilahjoituksena lakan numero 110 (tai oikeastaan sen sai alunperin Upeaolo, mutta vaihdoksen myötä lakka päätyi mulle). Itse en ole tällä ehtinyt vielä lakata mutta tämä on näyttänyt kivalle ainakin jonkin blogin kuvissa. 114 on kokeiltu ja nähty, voin myydä eteenpäin. 122 ja 109 on uusimpia tulokkaita ja testaamattomia vielä.
 
302 ,312 ja 305.
Pahnan pohjimmaisina näyttäytyvät Golden Rose Paris Magic Color kaunokaiset. Tunnustan: en ole vielä lakannut näistä millään, mutta olen kyllä ihaillut lakkoja useastikin! Näillä on siis vähintään suurta koristearvoa. :)

Nyt astuu vuoroon Nubar:


Olen ostanut omat 7 Nubar lakkaani kuluvan vuoden aikana Ebaysta ja Harlow&co:lta. Kaikki Nubarini ovat glitterisiä, holoisia tai vähintään kovasti shimmerisiä, joten kommentoikaa ja kertokaa mulle ihmeessä, jos tiedätte jotain Nubarin creme-lakoista! Näiden lakkojen laadun perusteella voisin hyvinkin hommata myös jonkun cremen, jos löytyy houkuttelevia sävyjä.

Iced Licorice, Gem, Prize ja Emerald.
Gemiä ja Prizea olen tästä nelikosta jo käyttänytkin ja molemmat näistä scattered-hololakoista ovat kerrassaan ihastuttavia! Iced Licorice ja Emerald odottavat vielä vuoroaan, mutta uskon että pidän niistäkin.

Violet Sparkle, Hyacinth Sparkle ja Petunia Sparkle.
Tämä violetti glitterkolmikko näyttää ehkä harkitulta ostokokonaisuudelta, mutta parilla eri ostokerralla minä taisin haalia kasaan tämän mainion trion. Kaikkia on käytetty kertaalleen osana lakkausta, mutta joskus voisi kokeilla lakata pelkästään näillä kolmella.

Se oli siinä! Tällaiset 26 lakkaa tällä kertaa. :)

23. kesäkuuta 2013

Wasting Lifestylen arvonta

Mä oon usein hitaankankea arvointoihin osallistuja, sillä en saa heti aikaiseksi näitä arvontamainospostauksia ja sitä myöten koko homma jääkin unholaan. Nyt olen kuitenkin valpas, sillä hulvaton  Wasting Lifestyle -blogi täyttää vuoden ja synttäriarvonnnan palkinto näyttää siltä että sillä saattaisi saada meikäläisenkin pari vaatimatonta hiushaituvaa kuntoon ja ojennukseen!! Ja lisäksi vielä nuo kynsilakat kesänmarjaisissa sävyissään - oih! Voittoa odottelen itselleni, mutta tiedotan kuitenkin jalomielisesti myös muille arvonnasta:

Klikkaa tästä arvontapostaukseen.

Lilaa liukua ja vähän naukua

Päästyäni eroon edellisistä "lieskakynsistäni" päätin lähestyä uusia lakkauksia helpommalla kaavalla kuin vesimarmoroiden. Liukuvärjäys on minusta kiva menetelmä, joka ei ole kovin vaikeaakaan ja silti kynsille saa nättiä ja näyttävää. Siispä liukuvärjäämään! Pohjalakaksi valikoitui Essien Meet Me At The Altar tämänvuotisesta Bridal -kokoelmasta. Se on aivan superihana pinkin ja liilan pastellinen sekoitus - nam! Tummempia värisävyjä liu'ussa tulivat edustamaan China Glazen That's Shore Bright ja A-Englandin Sleeping Palace, joista jälkimmäinen oli ehkä turhan fiini valinta töpöteltäväksi kynnelle sienellä, sillä liukuvärjäyksessä lakan kaunis hologrammiefekti ei lainkaan pääse oikeuksiinsa.

Valmiin liukuvärjäyksen kuorrutin vielä kerroksella Golden Rosen Jolly Jewels 123:ta.


Mua taitaa vaivata nyt ihan yleinen tyytymättömyys, sillä en ollut tyytyväinen tälläkään kertaa lopputulokseen, vaikka eipä näissä lakkauksissa ole periaatteessa mitään vikaa. Päällimmäinen glitteri saattoi vetää lakkauksen himppusen överiksi, mutta ei nämä nyt silti rumat ole. En silti viihdy näissä...

Mun koristeluinspis on hieman kateissa, vaikka kerrankin olisi aikaa lakkailla oikein ajan kanssa, eikä edes olisi pakko poistella tekeleitä vielä seuraavanakaan päivänä! Höh. :(

Meet Me At The Altar oli perfect match päivän topin kanssa. :)

21. kesäkuuta 2013

Kokkokynnet vesimarmoroiden

Mun juhannustragediani on nyt sellainen että en ole kaikkinaisten olosuhteiden sanelemana näin kauniina Juhannusaattona Saimaan rannassa - haluaisin olla. Siellä se kokko varmaan syttyy paraikaa ja minä vain täällä bloggailen... :( Tuo on ollut perinteinen jussin viettotapani varmasti yli puolet elämäni juhannuksista, ja kyllähän sieltä rantasaunan ikkunasta aukeaa se kesän kaunein maisema!

Haikeana tästä kaikesta aloin eilen illalla suunnittelemaan kokon lieskoja kynsilleni, ja päätin pitkästä aikaa yrittää vesimarmorointia. Olen tainnut tänä vuonna kerran kokeilla tuota vaikeaa lajia ja silloin valitsemieni lakkojen kanssa hommasta ei tullut yhtikäs mitään jo veden pinnalla, eikä niistä tietenkään tullut ikinä mitään kunnollista kynsille saati blogiin asti.

No, tällä kokeilukerralla menestys oli hieman parempi - lakat OPI:n A Definite Moust Have, Fiercely Fiona, Skull & Glossbones sekä China Glazen Aztec Orange ja Happy Go Lucky käyttäytyivät veden päällä oikein mallikkaasti! Kuviointitikun kanssa ensimmäinen yritykseni meni täysin pyllylleen kirosanojen säestämänä, mutta jo toisella yrittämällä sain lakkapintaan vedeltyä viivoja jotka eivät hajottaneet koko kanvaasia. Jei! Kynsille nousi vedestä kuitenkin yllättävän aneemisen näköiset laikut - nämä näyttivät itse asiassa kivemmilta veden päällä:

Koska itse lakkauksissa ei ollut hurraamista (- postinkin ne jo tänään), niin laitoin näihin kynsikuviin vähän juhannustunnelmaa poseeraamalla kynsineni takapihan valkoisen ruusukaunokaisen kanssa sekä liittämällä toiseen kuvaan silmänruoaksi muutaman vuoden takaisen juhannuskokkomme. Eikös olekin komea maisema?!

Loppuun vielä tilanneotos vesimarmorointikuviostani:

Milloin musta tulee yhtä hyvä vesimarmoroija kuin idolini Mucking Fusser?!

Hyvää Juhannusta!!

20. kesäkuuta 2013

Uusimpia lakkoja

Juhannuslakkausten ollessa vielä kesken teon voisin esitellä nyt pitkästä aikaa ostoksia, joita on taas kertynyt ihan kiva liuta. Enemmän mulla on tainnut taas tulla ostettua kuin myytyä, mutta sellaista tää mun touhu nyt vain taitaa olla... :)

OPI: Pirouette My Whistle, China Glaze: Too Yacht To Handle ja That's Shore Bright.
Pirouette My Whistle oli ollut toivelistallani jo pitkään. Se oli helppo ottaa kaveriksi, kun päädyin tilaamaan Ebaysta China Glaze Sunsational -kokoelmasta aluksi vain harkitut ja maltilliset Too Yacht To Handlen sekä That's Shore Brightin.

KBShimmer: It's Razz.ical, Grayscale, Clearly On Top topcoat ja Cult Nails: Let's Get Dirty.
KBShimmerin kesäkokoelmasta tilasin Harlow &co:lta It's Razz-icalin, Grayscalen ja pikakuivattavan päällyslakan sekä palan painikkeeksi vielä minulle ihkauutta merkkiä Cult Nailsia, jonka lakan nimi on Let's Get Dirty.

A-England: Sleeping Palace ja Rose Bower.
Cesarsshopin avoimien ovien päivällä kävin varta vasten hakeamassa uusia ja ihania A-Englandin Burne Jones-sarjan holoja. Ykkösvalintani olivat nuo kuvan Sleeping Palace ja Rose Bower, jotka silloin ainoastaan ostinkin, mutta tällä hetkellä sarjan 2 muutakin on jo matkalla luokseni... :D

ChG: Bottoms Up, Highlight Of My Summer, Essie: Naughty Nautical ja Meet Me At The Altar, OPI: A Definite Moust Have, ChG: Are You Jelly? ja You Drive Me Coconuts.
Saatuani jo ensimmäiset tilaamani 2 China Glazen Sunsational-lakkaa minua poltteli vielä saada muutama muukin sekä kokeilla noita jellyjä (jotka on nyt jo kynsillä olleetkin). No, siinä samalla sitten lievitin tuskaani myös OPI:n Minnie- sekä Essien Summer- ja Bridal-kokoelmien suhteen valiten niistä samaan tilaukseen mukaan vielä tuollaiset "yhdet välttämättömimmät."

Golden Rose Jolly Jewels: 109, 101, 123 ja 122.
Poikkesin tänään Seppälässä todetakseni sieltä löytyvän ensi kertaa minun nähteni näitä kuvassa näkyviä uudempia Jolly Jewelsejä. Ostin ilman mitään mutinoita 4 - eikös se nyt ollut ihan sallittuakin, kun mullahan alkoi sentään tänään kesäloma!!! :D

18. kesäkuuta 2013

KBShimmer: Shipwreck

Mun ollut pakottava tarve päästä lakkailemaan kynsiäni kesken työviikon - sairaalatyö kun on vain sikäli epäkiitollista, että sinne ei voi viedä näytille mestariluomuksia tai uusimpia lakkahankintoja kynsillä... :( Mutta onneksi on jotain mitä tehdä kotona työpäivän päätteeksi: lakata kynnet ihan vain saadakseen levitellä lakkaa kynsille sekä tietenkin ottaa swatch -kuvia!

Eilen swatchasin molemmille käsille eri lakat, ja oikea käsi sai osakseen KBShimmerin Shipwreckin:


Oikea käteni oli melko tunari poseeraamaan vasuriin verrattuna mutta kuvat saatiin, ja ehkä se vielä oppii jos treeniä tulee lisää... Tämä Shipwreck on sinivihreä ('teal') jelly, jossa on kultaista, turkoosia, sinistä ja pienempää oranssia glitteriä. Halusin kokeilla tätä nyt, koska olin alkanut epäillä että tämä on niitä sävyjä josta saattaisin jopa luopuakin, mutta kynsillä tämä herätti taas enemmän ihastusta kuin pullossa... Melko vangitseva sävy sittenkin!


16. kesäkuuta 2013

China Glaze Sunsational -lakkoja

Mulle on tullut vastikään jopa 6 China Glazen Sunsational -kokoelman lakkaa. Ensin tilasin vain ehdottoman pakollisilta tuntuvat That's Shore Brightin ja Too Yacht To Handlen, mutta selailtuani netissä lisää kuvia noista kynsilakkojen hurmosväreistä en voinut olla tilaamatta vielä 4 lisää - siitäkin huolimatta että kyseinen kokoelma on saanut jopa vähän tylytystä muun muassa joidenkin lakkojen levittyvyyden suhteen...


Nämä lakkaukset syntyivät mulle tyypilliseen tapaan taas tuulesta temmaten. Perjantaina ennen Kultahattu -elokuvaan lähtöä mulla oli juuri ja juuri aikaa levitellä kynsille pari kerrosta kultaista (kuinkas muutenkaan?!) Gina Tricotin Luxuriousta. Leffan jälkeen lakkausta piti tietenkin jotenkin jatkaa, sillä vaikka Luxurious nätti lakka onkin niin yksinään se näytti silti hieman orvolta.

En tiedä siivittikö viini ajatukseni puhkeamaan lopulta tällaiseen kukkaan, että keksin sitten kokeilla viivojen ja pisteiden muodossa useampaa eri Sunsational-lakkaa... "Viivat" tein pinkillä Bottoms Upilla ja turkoosilla Too Yacht To Handella, pisteet puolestaan on töpötetty That's Shore Brightilla. Nyt olen sitten käyttänyt näitä kaikkia kolmea lakkaa, vai mitä?! ;)

China Glazen That's Shore Bright, Bottoms Up, Too Yacht To Handle sekä Gina Tricotin Luxurious.

Käytyäni näyttämässä näitä roiskekynsiä eilen lakkatreffeillä Better Nail Dayn Sissillekin sain sittemmin illalla kuningasidean jatkaa samoja lakkauksia vielä Sunsational-jellyillä... Olin tilannut itselleni kokoelman 6 jelly-lakasta peittävimmiksi kehutut tapaukset; violetin Are You Jellyn? ja pinkin You Drive Me Coconutsin, joka meinasi nimensä mukaisesti ajaa minut kookospähkinäksi heti alkuunsa, kun en meinannut saada pulloa auki... Ehdin jo ottaa käyttöön kuuman veden, pihdit, nahkahansikkaat ja miehenkin pullonavausprosessissa - ja aukesihan se lopulta! :)

Are You Jelly? ja You Drive Me Coconuts.
Kumpaakin jellyä taisin lakata kynsille jopa 4 kerrosta ja kuten kuvasta huomaa niin Are You Jelly? kuultaa yhä edelleen hieman läpi. Mutta eipä se haittaa, eikös jellyjen tarkoitus ole olla kuultoisia. Miksiköhän jellylakkojen ultimate-testi on aina se monennellako kerroksella ne peittävät...

Näiden kynsien jälkeen mulla on enää yksi Sunsational-lakka testaamatta - jeij!
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...