Laitetaanpa postaukseen nyt muutama kynsille lakkailtu Picture Polish, kun näitä lakka-swatcheja on taas kertynyt kuva-arkistoihin.
Tuoreimpiin Picture Polish hankintoihini kuuluu loppukesästä julkaistu kaunis violetti Orchid. Levitettävyys oli helppoa, mutta kahden kerroksen peittävyys jäi hieman kyseenalaiseksi; en silti lakannut useampaa. Lakan väri on nytkin kuvaa katsellessani erittäin kaunis, mutta mikä kumma siinä on että tämä väri ei kuitenkaan tunnu niin hyvältä omilla kynsillä kuin mitä sen tahtoisi tuntuvan..?
Orchidin kanssa samaan aikaan julkaistu Holo Sphere on kaunis tummapohjainen glitter-lakka, jota on kynsilläni kaksi kerrosta. Tällaisia tummia glittereitä on nähty ennenkin ja mielestäni vähän samanhenkisiä ihan jopa Picture Polishilta itseltään, mutta jostain syystä ne eivät ole aina minua innostaneet lainkaan - toisin kuin Holo Sphere, johon ihastuin oitis.
Vanhempi lakka Paris tekee neliömuotoisessa valokuvassaan pienen särön postauksen kuvaharmoniaan. Sievä ja laadukas tapaus on tämäkin korallinpunainen tapaus, mutta väri ei Orchidin tapaan edusta kuitenkin parhaiten mieltymyksiäni omilla kynsillä.
21. päivä joulukuuta
12 tuntia sitten
2 kommenttia:
Ihastuttavia lakkoja, etenkin Orchid ja Paris saavat sydämen läpättämään <3
Kiitos kommentista, Sissi! Muistelenkin sulla löytyvän Paris-lakkaa jopa uuden ja vanhan version verran..? ;)
Lähetä kommentti