15. lokakuuta 2016

F.U.N -liukuvärjäys

F.U.N Lacquerin 3 lakan yhteistyössä Rainbow Connectionin kanssa tehty synttärikokoelma ihastutti sen verran että päätin hankkia sen ihan kokonaisuudessaan. Ja tällä viikolla tuo sitten kopsahti postilaatikkoon ( - noin kuvainnollisesti vain sillä tosiasiassa hain paketin postista).


Olen aiemminkin sanonut että jotkut lakat toimivat hyvin yhteen ja kokoelmissa on tiettyä voimaa. Tämän pikkukokoelman Jem, Shana ja Aja piti nyt saamani samanaikaisesti kynsille, joten päädyin liukuvärjäykseen. Violetinsininen Shana liukuvärjäyksen keskellä meinaa kyllä hukkua vadelmanpinkin Jemin ja turkoosinsinisen Ajan väliin, mutta kyllä sekin sentään vähän pilkistelee.


Kävin mukamas ulkona etsimässä päivänvaloa ja kuvailemassa lakkauksia, mutta pah siellä mitään päivänvaloa löytynyt ja paremmat kuvat sainkin otettua valoboksissa. Saturoituneet karkkivärit, kuten tässä lakkakolmikossa, sopivat minusta parhaiten kynsille päivänpaisteessa. Kelmeässä sisävalossa lakkaus ei nimittäin ole yhtä näyttävä kuin mitä päivänvalolampun alla valokuvissa. Jem, Aja ja Shana ovat kuitenkin kaikki oikein mieluisia lakkoja. :)


Hullu kysymys vielä mutta soiko teilläkin päässä joskus F.U.N Lacquer lakkoja ihastellessanne Dead or Aliven kappale (myös Adam Sandlerin laulama) You Spin Me Around?!

 "All I know is that to me you look like you're lots of FUN, open up your loving arms, I want some want some..." ♪  - F.U.N! 

7 kommenttia:

Charming Nails kirjoitti...

Sievä liukuväri! Tästä kokoelmasta en innostunut vaikka nätiltä nuo lakat näyttävät etenkin noin yhdessä :)

eekku kirjoitti...

Kivat

LauraKatarooma kirjoitti...

Tykkään! ^_^

Milba kirjoitti...

Kivat kynnet! :) Lakat iski enemmän ensikuvissa kuin sitten ''todellisuudessa'', joten jäävät väliin minulta.

Tintti kirjoitti...

Kiva liuku ja hyvät värit!

Heli / Tinkerbell's nail diary kirjoitti...

Ihanat värit! :3

Nena Sofia kirjoitti...

Voi jestas miten upeita! ♥ Mulla ei taida budjetti näihin venyä, mutta onneksi saa ihastella sun kynsillä :) Kaunis liuku!

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...