19. maaliskuuta 2013

Unisieppari akryylimaalein - ihana kynsipäivä

Tänään mulla on ollut aivan euforisen ihana kynsienkoristelupäivä; sanoisin jopa että paras ikinä! Tässä on antoisan väkerryspäiväni lopputulos kiitollisessa auringonvalossa kuvattuna:


Tartuin tänään ensi kertaa kynsien koristelussa akryylimaaleihin; Ebaysta ostettuihin Oumaxi-merkkisiin, jotka olivatkin odottaneet käyttöönottoa jo yli kuukauden päivät. Nyt tuntui kerrankin siltä että mulla on aikaa riittävästi alkaa maalailemaan niillä ja Unisieppari-ideakin pyöri myös kiivaasti päässäni, mikä tietysti vauhditti hommaan tarttumista. :)

Olin nähnyt netissä ja Instagramissa jonkin verran Unisieppari-kynsiä, en kylläkään muistanut mitään tiettyjä alkaessani tekemään omiani, mutta aihe oli silti jäänyt kummittelemaan mieleeni... Unisiepparihan on jonkinmoinen kattoon ripustettava koriste, jonka tarkoitus on käsittääkseni kerätä pahat unet pois sen alla nukkuvilta. Googlettelin ennen kynsipuuhia hieman unisieppari-kuvia (ja innostuin itse asiassa niin paljon että aloin harkita unisiepparia makuuhuoneen kattookin):

Kuvassa Googlen antia Dreamcather -haulla.
Pohjavärityksen tämänkertaisille kynsille muodostivat Zoyan Blu ja Models Ownin Indian Ocean. Ihania lakkoja kumpikin, joista ajattelin esitellä omat kuvansa myöhemmin omissa postauksissaan. Noiden hempeän sinisten aluslakkojen jälkeen kaivoin Oumaxit esille ja käyttöön päätyivät 3 eri väriä: musta, pastellioranssi/-pinkki ja liila. Otin valikoimistani löytyvän ohuimman Nail art -siveltimen ja lähdin sutimaan kuvioita kynsille erään Youtube-tutoriaalin viitoittamassa järjestyksessä. Huomasin oitis tykkääväni akryylimaalailusta kynsille kovasti. Ainoa miinuspuoli hommassa tuntui olevan järkyttävän tärisevää kädenjälkeä tuottava vasen käteni! :( Mun ei vain auta kun hyväksyä se että työnjälki on edustuskelpoisempaa oikealla kuin vasemmalla kädellä tehtynä.

Oleellisinta tässäkin tapauksessa on kuitenkin se että lopputulos ilahduttaa ainakin itseäni kovasti! :)



Paitsi lakkaillessa ja maalaillessa mulla oli myös hauskaa takapihalla valokuvatessani henkeni tuotoksia. Vain yöpaita kaulahuivi ja sandaalit yllä menin räpsimään järkkärillä ja kännykällä kuvia sekä kynsistä että käytetyistä tuotteista... :D Eikä edes ollut kylmä (tai sitten en vain ajatellut sitä)!

^Vasen käsi.
^ Oikean käden jäätyneet sormeni...

Mun inspiraationa ja opettajana oli siis MissJenFabulous, joka on taas sarjassamme henkilö jota voisi jaksaessaan alkaa vaikka kadehtimaankin, mutta enpä kyllä jaksa - ihailen ja apinoin vain :)



Löytyykö teillä unisieppareita tai oletteko kokeilleet kynsille? :)

12 kommenttia:

eekku kirjoitti...

Hienot ja ei löydy

Vanquish kirjoitti...

Mielettömän hienot! :)

Bambi kirjoitti...

Siis vau, ootpa loihtinut upea kynnet!

June kirjoitti...

Ihan älyttömän hienot. :)

Lunalii kirjoitti...

Aivan ihanat! Mulla on kotona parikin unisiepparia :)

Teanna kirjoitti...

Tosi upeaa jälkeä! Mulla on kaks unisiepparia, iiiso pinkki ja pienempi ruskea. Ne on ihania, vaikkei ne mun kaikkia painajaisia muistakaan pyydystää:)

E-S kirjoitti...

Ihanaa kun on olette kommentoineet ja ennen kaikkea tykänneet näistä, kun olin itsekin niin mielissäni; kiitos paljon kaikille!! :D

Mun täytyy, Teanna, kertoa toi sun juttu miehellenikin, koska se meni kovin mietteliääksi kun ehdotin meille unisiepparia ja totesi lopulta että hän haluaa kyllä nähdä ne pahatkin unet -ihme tyyppi. :)

Jos löytäisi oikein kivan unisiepparin jostain niin kyllä mä varmaan ostaisin!

hopeasusi kirjoitti...

Taidan päätyä itsekkin kokeilemaan unisieppareita kynsissä jossakin vaiheessa, sen verran söpö mani tuo on :)

Nanne kirjoitti...

Ihanat kynnet! Tykkään tuosta värimaailmasta :)

E-S kirjoitti...

Kiitokset teillekin! :) Kiva jos näistä vallan inspiraatiota irtoaa, tuun sit mielenkiinnolla kurkkimaan sun unisieppareita, hopeasusi.

Jenni kirjoitti...

Nää on kyllä hienot ! :) Pitää kyllä itsekkin kokeilla mitä saan aikaiseksi. :)

E-S kirjoitti...

Kiitosta, Jenni. Tuun mielenkiinnolla kurkkimaan, kun kokeilet :)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...