13. huhtikuuta 2016

piCture pOlish lakkoja

Koska Picture Polish merkin lakka-swatcheja on kertynyt kuva-arkistoihini jo jonkin verran niin ajattelin julkaista niitä nyt useamman kappaleen yhdellä kerralla:

Viime syksyn Picture Polish julkaisusta innostuin hommaamaan useammankin ihastusta herättäneen lakan. New York on marjapuuron värinen lakka hopealla hologlitterillä. Omalla tavallaan hyvin ihana lakka, mutta värisävy ei kuitenkaan ole mulle se kotoisin.

Samassa julkaisussa New Yorkin kanssa ilmestyi myös Big Bang. Tummansinisestä lakasta löytyy hopean holohitulan lisäksi myös erivärisiä glitter-lastuja. On kulunut jo hetki aikaa kun tällä lakkasin oletettavasti 2 kerrosta kynsille ja nyt kuvaa katsellessani näyttää siltä että peittävyyden ja lakan syvyysvaikutelman lisäämiseksi 3. kerros olisi ollut jees..?

Instinct on jo vanhempi Picture Polish julkaisu mutta mun kokoelmissa se suht' uusi tulokas, joka oli itse asiassa vastikään lakkauksessakin pöllökynsien pohjavärinä. Lakka loistaa käsittääkseni myös UV-valossa, mutta sitä ei nyt tullut testattua. Muuten kyllä ihastuin Instictin sävyyn ja laatuun aivan päättömästi.

Picture Polishin viime vuoden joulunalusjulkaisusta poimin itselleni jälleen kerran ne eniten silmiä hivelevät ja (a)live oli yksi niistä. Sanoisin myös tätä lakkaa marjapuuron väriseksi kuten New Yorkiakin, mutta tummempana tapauksena on siis selkeästi mustikkaisempi versio. (A)liven violetinpunainen pohja sisältää lakkamerkin perinteisen hopeahitulan lisäksi pinkkiä ja violettia vähän isompaakin glitteriä.

Pari viimeistä lakkaa olen swatchannut jo about pari vuotta sitten mökillä lakkalaiturilla mutta kuvat ovat jääneet julkaisematta. Electric Dream on mehevä pinkki lakka kultaisella glitterillä ja Twinkle puolestaan pastellinen sekoitus vaaleanpunaisesta ja violetista. Twinklen pullossa näkyy hienoista hopeaa scatter-holoa joka kynnellä kyllä tuntuu katoavan.

5 kommenttia:

Charming Nails kirjoitti...

Onpa kivoja, puolet löytyy itseltä. a(live) ja New York ovat ihania 😊 Twinkle näyttää söpöltä lakalta!

Enail kirjoitti...

Ihania :)

Riikka kirjoitti...

Mä oon ihastellut kanssa tuota New Yorkia. Tavallaan ei oo mullekaan ihan se omin sävy, mut sit samalla semmoinen että uskon että sille tulis varmaan paljonkin käyttöä. :) Twinkle on mulla itellä kanssa ja se on kyllä söpö, mutta shimmer sais kyllä näkyä kynsillä paremmin.

Tintti kirjoitti...

PP:n lakat on vaan niin ihania! Näistä osa löytyy itseltä mutta osaa ei. Vähän alkoi tuo (a)live nyt kutkuttaa, se näyttää tosi makeelta :). Ehkä mun pitää hankkia se lähiaikoina.

E-S kirjoitti...

Charming Nails: Eikös olekin! :)

Enail: Kyllä vain. =)

Riikka: Näissä lakoissa on tietty jo merkin puolesta se etu että ovat mukavia käyttää ja sikäli totutella vaikka vähän ei-niin-kotoisiinkin sävyihin, jos intoa piisaa... Että siinä mielessä voit tietysti vaikka hommatakin NY:n. ;)

Tintti: Picture Polishilla on kyllä monta upeaa lakkaa. <3

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...