26. heinäkuuta 2015

Festivaalikynnet herkkuväreissä

Eilinen lauantai oli mun tämän kesän ensimmäinen ja kuka tietää samalla ehkä ainut festaripäivä. Menimme työkaveriporukalla Vantaan Tikkurilafestivaaleille, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten ja täten tänä viikonloppuna nyt siis toistamiseen. Keli sattui ihme kyllä kohdilleen, ja iltapäivä oli vielä jopa aurinkoinen kun pyöräiltiin Hiekkaharjun festivaalikentälle, missä Antti Tuisku jo raikasi. Pyörähdeltiin alkuilta kuulostelemassa sivukorvalla artisteja, syötiin ruokakojuilta ja tuettiin siinä välillä aina myös anniskelualueiden toimintaa. Illan viimeiset esiintyjät Haloo Helsinki ja Apulanta olivat ehdottomasti omat suosikkini, ja ensin mainittua kuunneltiin koko setti ihan yleisömeressä heiluen. :)


Mun festarilakkukset olivat edellisiltana pikaisesti väkertämäni pystyliukuvärjäykset. Oikeassa käden kynsien värilakat ovat Essien In The Cab-anan ja KBShimmerin Bahama Drama. Vasurissa In The Cab-anan kanssa yhteen sulautuu puolestaan Essien Splash Of Grenadine. Loppusilauksena laitoin päälle vielä OPI:n hopeaglitteriä In True Stefani Fashion.


Näistä tuli oikein kivat ja ulkoilmatapahtumaan passelisti sopivat lakkaukset. Täytyy vielä hehkuttaa että nuo kaikki kolme käytössä ollutta värilakkaa on herkkuja, jotka voisivat helposti päästä suosikkilistalleni... Mistä tulikin mieleeni että pitääpä koittaa minunkin saada valittua omat tämän hetken Top10 -lakkani, kuten moni kynsibloggaaja onkin jo listannut blogissaan omansa lähiaikoina Belegwenin aloitettua homman.



13 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Ihanan pirteät kynnet! :)

Emmi kirjoitti...

Oih, aivan ihanat kynnet! Noi värit sopii täydellisesti yhteen!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kynnet ❤ Millä tekniikalla teet liukuvärjäykset ja miten saat niistä niin siistit? :)

Satu kirjoitti...

Oioi ihanat! <3

eekku kirjoitti...

Kauniit

E-S kirjoitti...

Anni, Emmi, Satsuli ja eekku: Kiitos! :)

Anonyymi: Kiitos paljon!! Nyt kun nuo liu'ut ovat pystysuuntaiset, niin tein ihan ensimmäisenä vain kaksi eriväristä raitaa/värialuetta kynsiin. Tämä siis siksi että sain jo valmiiksi peittävyyden lakoilla. Sitten töpöttelin vielä ihan pienellä pesusienen palasella värialueiden saumakohtaan lisää väriä niin että ne näyttävät sekoittuvan keskenään. Poimin sieneen väriä muovialustalle sipaistuista "lakkaraidoista," joita pitäisi tietysti oikeaoppisesti vähän sekoitella hammastikulla keskenään ennen kynnelle tupsuttelua (mutta mä en nyt tehnyt sitä)...
Saikohan tästä mun selostuksesta mitään tolkkua? ;)

Heli / Tinkerbell's nail diary kirjoitti...

Ihanat liukuvärit<3

Anonyymi kirjoitti...

Sai tolkkua :) Kiitos paljon!

Unknown kirjoitti...

ompa herkut <3

Nena Sofia kirjoitti...

Oi miten ihana kesäinen lakkaus! Ihan täydellinen festareille, niin pirteä :) ♥

E-S kirjoitti...

Kiitoksia Tinkerbell, kahden tytön kynnet ja Nena Sofia! :)
Anonyymi: Hyvä juttu. :)

LauraKatarooma kirjoitti...

Mahtavat kynnet!

E-S kirjoitti...

Kiitos, Katarooma! :)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...