1. helmikuuta 2015

Haastetrio 2015 / Helmikuu: Asu & kynnet

Vuoden toinen kuukausi käynnistyi tänään, ja samalla alkoi myös Haastetrio 2015:n "kakkoskierros" eli nyt odotellaan innolla kaikilta osallistumiskynsiä kehiin vähintään yhteen haastepaketin kolmesta teemasta. Vaikka itse käynnistäni kirjalakkaus-teema onkin minulle mieluisa niin on kyllä helpotus että sitä ei tarvitse toteuttaa joka kuukausi! Tällä kertaa mun teki mieli pompata Fanin aloittamaan Asu & Kynnet -teemaan.


Näihin kuviokynsiin mätsäävä paituli on yksi lemppareistani! Paidan ohut kangas sopii hyvin kaltaiselleni kuuma-kallelle ja kuviointi viehättää kovasti silmää. Tuodessani tämän joskus taannoin kotiin kaupasta mies totesi ykskantaan vain että "eikös tuollaisia samanlaisia paitoja ole sulla vaikka kuinka monta?" Juu.. ei kyllä ole. Yksi, vielä tätäkin lempparimpi paita, on kieltämättä vähän samankaltainen mutta kuitenkin selkeästi aivan erilainen kuin tämä. Ehkäpä teen sitten siihen sopivat kynnet seuraavaksi Asu & kynnet -teemaan? ;)


Alempi lakka kynsillä on The Body Shopin Gorgeous Grey, jonka sävy näyttää nyt paitani rinnalla nimestään huolimatta jopa vähän rusehtavalta. Leimakuvio löytyi pitkästä aikaa vanhasta kunnon DRK-A laatasta, ja sen leimailin kynsille Color Clubin Silver Lake lakalla.

Osallistumiskynsiä voi linkittää omasta blogistaan alle helmikuun ajan (- myöhemmin myös Annin ja Fanin postauksiin):

14 kommenttia:

Charming Nails kirjoitti...

Voi mitenkä ovat hienot!!! Tykkään <3

Kynsille /(kynsille.wordpress.com) kirjoitti...

Tosi ihanat ja teemaan sopivat!==)

Sole/nailOxtail kirjoitti...

Tuo DRK-A laatta on kyllä aikas takuuvarma onnistuminen, toimii hyvin ja nää näyttää kivalle :)

Johanna kirjoitti...

Hienot kynnet ja sopii hyvin paitaan :) onko nyt jo helmikuu o.O voinko vielä osallistua julkaisemalla tammikuun kynnet? Tää lukuloma saa menemään ihan sekaisin päivistä :D

E-S kirjoitti...

Charming Nails: Kiitti paljon ♥
Kynsille: Mukava kuulla että tykkäät!
nailOxtail: Kiitos paljon! Kommenttisi luettuani klikkasin omaa DRK-A tunnistettani ja selasin postauksia pitkälle taaksepäin... Näin ollen on pakko vastata että onnistuminen ko. laatan kanssa ei ole automaatio, mutta toki kun on oppinut kunnolla leimaamaam niin sillä on ainakin helppo onnistua. ;)
Johanna: Kiitos! Tottakai voi muuten osallistua tammikuuhunkin, mutta tuo tammikuun linkkikokoelma on kyllä jo sulkeutunut. Ei se mitään, jos ei joka kuukausi ennätä mukaan, mutta osallistu aina niihin kuukausiin kun ehdit? :)

Anni kirjoitti...

Onpas ihana lakkaus! Mun täytyy kans tehdä jotkut asukynnet, kunhan saan eka mun kuivamarmoroinnin tehtyä:D

eekku kirjoitti...

Kauniit

LauraKatarooma kirjoitti...

Mätsää hyvin ja niin kaunis lakkaus onkin! <3

Latania kirjoitti...

Ihanat kynnet :)

Fani kirjoitti...

Nää on aivan täydelliset<3!

Nanne kirjoitti...

Todella kauniit kynnet ^.^

E-S kirjoitti...

Anni: Propsit sulle, jos saat tehtyä molemmat yhden kuun aikana! Ja kiitti :)
eekku: Kiitos paljon!
Katarooma: Oi, kiva kuulla - kiitos!!
Latania: Thanks!
Fani: Kiiiitoss! :)
Nanne: Kiitti! )=

Nena Sofia kirjoitti...

Oi vautsi, tosi upeet kynnet! Sopii äärettömän hyvin tuon paidan kanssa :) <3

E-S kirjoitti...

Nena Sofia: Kiitos kaunis!!<3

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...