Näytetään tekstit, joissa on tunniste MoYou Kaleidoscope 06. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MoYou Kaleidoscope 06. Näytä kaikki tekstit

21. huhtikuuta 2015

Neon -kesänodotuskynnet!

Eilisen vapaapäivän kynteni olivat aurinkoiset, kuten oli kelikin. Paritin liukuvärjäyksessä kaksi neon-lakkaa keskenään: Color Clubin hehkuvan persikkaisen East Austinin ja Picture Polishin sähäkänpinkin Sizzlen. Halusin ehdottomasti leimata jotakin liukuvärjäyksen päälle, mutta yllättäen kuvion valitseminen oli hankalaa ja siihen jopa kului huomattavasti enemmän aikaa kuin lakkojen valintaan. Päädyin lopulta MoYou Londonin Kaleidoscope 06 laatan kuvioon, jota iskin kynsille Golden Rosen mustalla Rich Color 35:lla.


Leimaukset ei ehkä menneet kohdistustarkkuuden kantilta katsoen niinkuin kuuluisalla Strömsön saarella ja leimajälkikin on muutamalla kynnellä hieman "hetkuvaa," mutta sepä ei nyt tällä kertaa ollut niin justiinsa. Lopputulos miellytti heti alusta lähtien omia silmiäni ja ihme kyllä myös myöhemmin kynteni kohdanneen meikkosenkin silmiä. Etenkin päivänvalossa, kun värisävyt pääsivät hehkumaan, niin nämä lakkaukset tuntuivat onnistuneen mahtavasti. :)


Tästä lopputuloksesta inspiroituneena voisin lakkailla kynsille jotain yhtä pirteää ensi viikonlopun Väriestejuoksuun ja ensi viikon Vapun rientoihinkin..? ;)

25. maaliskuuta 2015

Beauty Just Lanai Eternal

Arkivapaapäivän iloksi tarrasin yhteen viidestä viimeisimmästä OPI:stani, jotka eivät mahdu Helmerin viralliseen OPI-laatikkoon, vaan kököttelevät orpona laatikoston päällä. Mikäs neuvoksi?


Hawaii -kokoelman purppuranvioletti Just Lanai-ing Around oli silkkaa rakkautta ensi levityksellä! Just mun värinen tapaus, ja sutiminen oli juuri niin mukavaa kuin parhaimmilla lakoilla voi olla. Kerroksia laitoin jopa 3, mutta ehkä kaksikin olisi välttänyt. Pullossa muuten näyttää kuin lakassa olisi hienonhienoa hopeista shimmeriä, mutta kynnellä en enää huomannut moista. Lanai kuivui mielestäni hieman mattaiseksi, vähän nahkean näköiseksi, mutta kuitenkin siististi. Ihanaihana lakka! Kaunokki!

Korkkasin sitten MoYou Londonin Kaleidoscope 06 laatan, josta leimasin yhden kivan kiemurankuvion kynsille Color Clubin hololla Eternal Beauty.


Tuulen suunnat muuttuu aina ennalta arvaamatta. Viimeks oli niin vaikeaa ja nyt taas niin helppoa lakkailla. Mitähän seuraavaksi? Uskallanko tarttua siihen kuivamarmorointiin..?!
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...