Ruis-kynnet ja pitkä rock-postaus

Kuten aina ennen jotain spesiaalitilaisuutta mietin jälleen viime viikolla pääni puhki että mitä laittaisin kynsille Ruisrockiin... Tuo pähkäily ei ole koskaan ollut kovin hedelmällistä, vaan loppujen lopuksi alan vain viime hetkellä sutia jotain lakkoja. Valintakriteerit kohdistuvat yleensä viime hetkellä parhaimmalta tuntuviin väreihin. Ja Ruisrock-kynnet toteutuivat juuri tällä kaavalla:

Käytössä olleet värilakat olivat Essien Naughty Nautical ja OPI:n Don't Know... Beets Me! Nimettömät ja keskarit koristelin H&M:n mustilla tähdillä, mihin olin hyvin tyytyväinen. Muihin sormiin leimasin eräästä Pueenin laatasta pitsikuvioita, jotka heti perään vetäisin tyylipuhtaasti Essien mattalakalla ihan piloille. Laiskan naisen korjausmetodina lakkasin levinneiden leimausten päälle Golden Rose Holiday 54:lla tekstuuripinnat. Näillä mentiin! :)

Kynsistä siirrytäänkin sitten itse Ruisrockiin. Mukavaa kun kommentoitte edelliseen postaukseen että festarikokemukseni kiinnostaa. Ja, mikä jottei myös itsestäni on varmasti kiva myöhemmin palata näihin kesäisiin ja musiikillisiin hetkiin... Nykyään kun ei tule juuri mitään päiväkirjoja kirjoiteltua, niin hyvä että tulee tallennettua itsellekin kivoja fiiliksiä. :)

Mulla ja miekkosellani oli siis 3 päivän Ruisrock-liput poltelleet jo nelisen kuukautta takataskuissa, joten odottavin mielin lähdettiin ajelemaan Turkua kohti perjantaina. Majoituksemme oli Aurajoessa sijaitsevassa Bore-laivassa, jonne sitten jätettiin pikapikaa tavarat ja jatkettiin matkaa kävellen kohti Ruissaloa. Pari kilsaa käveltyämme päästiin mukaan ihan kunnon "ihmisvirtaukseen", joten eipä tarvinnut arvuuteella että mihin suuntaan kulkisi. Eipä heti vielä arvattukaan miten paljon tulisi loppujen lopuksi käveltyä festareiden aikana...

Perjantai oli festareiden ainut pilvinen päivä. Minusta se oli tunnelmia kuvaavaa, sillä koin perjantain ihan alkulämmittelynä odotellessani lauantaita ja sunnuntaita... Käytiin kuulemmassa sen illan esiintyjistä Samuli Putroa, Hurtsia ja Michael Monroeta - paria viimeisintä jopa ihan varsinaisessa yleisömeressä, joskaan ei mitenkään lähellä lavaa. Meillä ei oo suurta hinkua sinne pahimpaan tungokseen, vaikka olisihan jotain artisteja kiva nähdä läheltäkin - mutta mukavuus ja pieni oma tila ennen kaikkea! :)

Lauantaiaamuna taivaalla liikahteli muutama pilvi, mutta niiden suunta oli onneksi jonnekin poispäin ja koko loppupäivä menikin oikein lämpimässä auringonpaisteessa.

Saatiin lauantaille mukavaa seuravahvistusta poikaystäväni veljestä ja hänen tyttöystävästään, joiden kanssa käytiin alkuillasta syömässä Hans Välimäen Midhill ravintolateltassa. Se oli kyllä todella tragikoominen ruokailu kaikkinensa - ei voi muuta sanoa!! Oltiin luettu Ruisroskin nettisivuilta että Välimäki haluaa tarjoilla gourmet-ruokaa perinteiseen festariruokaan kyllästyneille juhlijoille, ja että yleisön pyynnöstä tänä vuonna saatavilla on myös kasvisburgereita. Myös pitkä jono ravintolaan antoi ymmärtää että siellä olisi jotain todella tähdellistä, mitä odottaa.

Noh, mitään kasvisburgereita ei näkynyt Midhillin listalla; meistä ehkä ainakin yhdelle olisi sellainen maistunutkin, mutta hänen piti sitten valita muuta. Terassipöytään istuuduttuamme tarjoilija antoi suosituksen entrecote-pihveistä, ja niitähän sitten tilattiinkin pöytäämme kaksin kappalein. Saimme kaikki annoksemme samaan aikaan, mutta tilatut entrecote-pihvit olivat huomattavan erikokoisia, mistä tietysti huomautettiin henkilökunnalle. Vajavaisempaan annokseen luvattiin tuoda lisää lihaa. Mainitsimme samalla että pyydetyt lisuke-tilauksemme puuttuivat ja nekin luvattiin tuoda pian. Aloimme tietysti täydennyksiä odotellessamme jo syödä, koska melkein tunnin(!) jonotettuamme kyseiseen paikkaan nälkä oli toki jo kasvanut ja eihän ruokien sopinut antaa jäähtyä. Kun lautasemme olivat jo melkein tyhjät meille lopulta tuotiin yksi lautanen, jolle oli heitetty samaan settiin se puuttuva entrecote-lisäys sekä eri henkilöille tilatut lisuke-pekonit sekä mukillinen majoneesiraastetta!!!, jota ei kukaan ollut ikinä tilannutkaan, mutta se oli oletettavasti minulle, koska tilaamiani Pikantteja Perunoita ei edelleenkään näkynyt missään. Huomautettuani tästäkin olisi ollut kohtuullista että raaste olisi jätetty minulle hyvityksenä jälkiruoaksi, mutta se otettiin pois.

Me ei todella tiedetty että itkeä vai nauraa koko farssille. Lisäpihvin saanut henkilö totesi siinä vielä pisteenä i:n päälle että liha oli hänestä melkeimpä kypsää, vaikka ruokalistassa luki että ilman eri pyyntöä kaikki pihvit tulevat mediumina. Että näin! Jäätiin enää kaipaamaan itse Hans Välimäkeä paikan päälle kuulemaan palautta, ja hän olisi varmasti paristakin suusta saanut tällä kertaa hylätyn arvosanan. Niitä 'hylättyjä' kun hän itse kuulemma jossain kokkiohjelmassa jakelee. Mutta eihän tätä ruokailua voinut ottaa muuta kuin huumorilla, ja olihan sentään viini hyvää! Pientä hyvitystä saimme sentään myös laskussa. Mainostettiin kyllä silti poislähtiessämme muutamalle tietämättömälle jonottajalle, että it's not worth it... Ihmiset eivät tienneet minkä takia jonottivat!

Ruokashow söi oman aikansa, mutta ehdimme sen jälkeen juuri sopivasti Niittylavalle näkemään ikilempparini PMMP:n koko show:n. Tanssia ja laulua... ♥

PMMP:n jälkeen käyskenneltiin rannan puolelle, missä saatettiin hakea Niemennokan kojuista vähän lämmikettä, koska auringonlaskun jälkeen ilma ei enää ollut niin lämmin... Puolen yön maissa palattiin Niittylavalle tunnelmoimaan (etenkin seurueemme veljesten odottamaa) HIM:iä. Onhan kyseisellä yhtyeellä jotain ihan hyviä kappaleita, mutta täytyy sanoa että herra Valo jätti nyt kyllä henkilökohtaisesti minut ihan kylmäksi. Hän ei ottanut mitään kontaktia yleisöön ja keikka tuntui minusta suorituksenomaiselta, mutta oikeita fanejahan varmaan lämmitti jo pelkkä yhtyeen lavalle astuminen. Mitäpä niistä muista välittämäänkään...

Sunnuntai valkeni meidän osaltamme vähän väsyneesti ja jouduin käydä yksikseni laiva-aamiaisellakin, mutta sittenpä vain muutaman tunnin levänneet koivet taas liikkeelle ja mars mars Ruissalon suuntaan! Telttalavalla heti saavuttuamme esiintynyt Haloo Helsinki virkisti reippaudellaan ja etenkin laulaja-Ellin suhtautuminen yleisöön oli täysin vastakohtaista Ville Valon edellisiltaiselle. Mä tykkään kovasti Haloo Helsingin kappaleista ja oltiin nyt jopa niin lähellä että nähtiin ihan esiintyjien ilmeitäkin! Näin yhtyeen ekaa kertaa livenä ja meno oli vakuuttavaa. :)

Sitten siirryttiin Rantalavan tuntumaan kuulostelemaan Cheekiä. Siellä oli niiin paljon porukkaa että mentiin suosiolla yleisömeren sijaan puun alle kuuntelemaan ja syömään samalla viikonlopun herkullisinta annosta: Kebab-ranskis-herkkulautasta!! Ravitsemuksen jälkeen ja Cheekin lopetettua suunnistettiin Niittylavalle kuuntelemaan mun yhtä suosikkia: The Soundsia. Festareiden yksittäinen huippuhetki oli aivan ehdottomasti Living in America -biisi, jossa täysin yllärinä Maja Ivarsson kutsui lavalle kanssaan Michael Monroen, ja koko yleisö oli hyppien ja laulaen mukana. Viimeistään siinä kohtaa hiekkapohjainen maa pölisi niin paljon että ottamissani valokuvissa lavalle päin ei näy enää juuri muuta kuin hiekkaa ilmassa...

The Soundsin lopetettua siskoni hyökkäsi niskaani; se olikin ainut kerta kun törmättiin ihan sattumalta siellä väenpaljoudessa. Hän kulki kaverinsa kanssa omia reittejään ja päivittäin aina törmättiin jossain ahkeran viestittelyn tai soittelun tuloksena. He taisivat vain käydä ahkerammin kuuntelemassa bändejä (ja vähän erilaisia) kuin me. Hassua katsoa nyt kotona kuvia Ruisrockin esiintyjistä, joita ei ole oikeastaan edes nähnyt paikan päällä ollessaan. Huvittaa muun muassa se että mekin niin oltiin menossa lauantaina Kaija Koota katsomaan, mutta loppujen lopuksi vain kuunneltiin sitä oluiden ääressä anniskelualueella. Se on se festarifiilis, joka on oleellisinta! :D

Sunnuntai-illan viimeisimpänä elämyksenä käytiin tähyilemässä telttalavalla esiintynyttä Pet Shop Boysia. En ole mikään heidän erityinen fani ja tiedän yhtyeeltä vain muutamia biisejä, mutta persoonalliset asusteet ja elektrovivahteiset taustat olivat kyllä jännää nähtävää! Kotiin tultuamme oon nyt intoutunut kuuntelemaan vähän Youtubesta tätä bändiä. :D


Tykkäsin Ruisrockista kovasti ja voisin varmasti lähteä joku vuosi uudestaankin. Majoituksen ja festarialueen välistä matkaa sai dallata karkean arvioni mukaan yhteensä noin 35-40 kilometriä kolmen päivän aikana, joten suokaa anteeksi pari vesirakkulaa jalkapohjissani... Siinähän tuo kuitenkin meni ilman enempiä ruikuttamisia, ja huomasin myös jotenkin tottuvani nopeasti "nuorison örvellykseen" (jota taisi esiintyä eniten perjantai-iltana), koska alkuun vähän pöyristelin hirveää ölömölöä ja muuta nykypäivän nuorisoon liittyvää, mutta loppuvaiheilla en enää huomannut mitään. Niin se vanhakin sopeutui joukkoon, sillä itsehän en käy enää teini-ikäisestä oikein mitenkään päin! Hauska oli viikonloppu ja erittäin ihana irtautuminen kotoa, koska meillä ei ole tänä kesänä mitään tämän isompia reissuja ainakaan viritteillä.