2. syyskuuta 2015

Haastetrio 2015 /syyskuu: Kirjalakkaus - Lasimaalaus

Eipä ole tullut minusta lukutoukkaa tänäkään vuonna, vaikka niin vähän toivoinkin aloittaessani tammikuussa tohinan kanssa Kirjalakkaus-aihettani Haastetrio2015:ssa. En ole sittemmin lukenut kirjan kirjaa, enkä sen puoleen ole tehnyt kirjakynsiäkään - ennenkuin taas nyt. Kirjakynnethän eivät tässä haasteessa edellyttäneet lukemista, vaan inspiraatioksi oli sallittua ottaa vaikkapa vanha suosikkikirja!

Poimin kirjahyllystäni Aila Meriluodon Lasimaalauksen, ja tein siihen sopivat kynnet:


Keskisormessa on leivinpaperille tekemäni siirtokuva, jossa yritin jäljitellä Lasimaalaus-teoksen kansikuvaa. Tuhersin lintusen mustalla Nail art -kynällä ja värittelin sen jälkeen usealla eri kynsilakalla. Yksityiskohdista oli pakko tinkiä, mutta mielestäni onnistuin kohtuullisesti jäljittelemään alkuperäistä kuvaa. Nimettömän ja etusormen kynsien harmaa lakka on The Body Shopin Big Smoke ja pikkurillissa valkoisen kuvion alla piileksii OPI:n DS Titanium. Valkoiset leimakuviot löytyvät MoYou London Scholar 02 -laatasta.


Jos näin vähän kirjoja lukevalla kuin minä on soveliasta olla kirjailijasuosikkia, niin se on ehdottomasti Aila Meriluoto. Innostuin hänen tuotannostaan jo vuosia sitten, ja siinä riittääkin koluamista sillä ensimmäinen julkaistu teos Lasimaalaus-runokirja on vuodelta 1946, viimeisin kirja puolestaan on julkaistu 2011 ja näiden vuosien välille mahtuu montamonta muuta teosta! Olen itse lukenut suurimmalla mielenkiinnolla Meriluodon elämänkerrallisia, päiväkirjamaisia kirjojaan. Löydän kirjailijan ajatusmaailmasta paljon samastumispinta-alaa; tykkään kovasti siitä miten hän asettelee sanansa pyörittellessään asioita - päätymättä niissä erityisesti mihinkään. Meriluodon runokirjoja on ollut sitten mukava lukea vielä päiväkirjojen lisukkeeksi; kun on ensin tiennyt vähän taustaa kirjailijan elämäntilanteesta niin on huomattavasti helpompi päästä sisälle runoihinkin. :)


Lasimaalaus on siis Aila Meriluodon esikoisteos, joka sai suurta suosiota osakseen pian sodan jälkeen julkaistuttuaan. Kirja ei välttämättä ole monille tuttu mutta tuo yksi sieltä löytyvä runo, jota käytetään paljon muistokirjoituksissa on varmaan jo tutumpi?
Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuli soi.
- Aila Meriluoto -

11 kommenttia:

Enail kirjoitti...

Kaunis lakkaus :) sopii hyvin teemaan!

Fani kirjoitti...

Hyvin oot onnistunut! :)

LauraKatarooma kirjoitti...

Minä en oo Meriluotoon tutustunutkaan vielä! Saima Harmaja oli se runoilija, joka kulki mun sydämeen teininä.
Ps: Lakkaus on nätti ja mätsää hyvin!

Kosmetiikkamatkalla kirjoitti...

Upea lakkaus joka mätsää mahtavasti kirjaan! :)

Sissi kirjoitti...

Todella onnistunut toteutus!

Milja kirjoitti...

Mahtava toteutus! Tosi nätit kynnet muutenkin :)

Nanne kirjoitti...

Kauniit kynnet, sopii hyvin teemaan ^.^

E-S kirjoitti...

Enail: Kiitoksia!
Fani: Jee - kiitti!

Katarooma: Harmajan yhtä teosta oon lueskellut myös, eikä hänkään huono ole.. Suosittelen kyllä tutustumaan Meriluotoonkin! Itse olen aivan ihastunut häneen. :)
Kosmetiikkamatkalla: Kiitos!=)

Sissi: Kiitos!
Milja: Kiitoksia!
Nanne: Kiitoksia!

:)

Anni kirjoitti...

Kauniit kynnet, ovat oikein onnistuneet! :)

Unknown kirjoitti...

Hienot kynnet, hyvin oot onnistunut jäljittelemään tuota kuvaa! Mä en oo viime aikoina lukenut ollenkaan runoja, mutta tämä runo oli todella kaunis. Täytyypä tutustua Meriluotoon!

E-S kirjoitti...

Anni: Kiitos paljon! :)
Helmi TPT: Kiitoksia. Mahtavaa, jos tämä yhtään innoitti Meriluodon pariin! :))

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...