Itse aloittamiani Kirja-aiheisia kynsiä tein vuoden aikana "huikeat" 3 kappaletta. Lakkausten onnistumisten suhteen ei ole valittamista. Omat lempparini kirjakynsistä ovat joulukuiset dotting toolilla täplitetyt kynnet. Lukuinspiraation löytymiseen tämä kirja-teema kuitenkaan valitettavasti auttanut piirun vertaa. Nolona kuriositeettina kerrottakoon että tammikuun lakkauksissa esiintynyt Järjestäjä-kirja on mulla edelleenkin lainassa, ja siitä tuli Joulun vapailla eräällä kyläreissulla puhe kirjan lainaajan kanssa. Muistin kyllä että mulla on häneltä lainassa joku kirja, ja koitimme yhdessä pähkäillä että mikä hiton kirja se olikaan kyseessä... Kirjan nimeä ei muistettu mutta kirjailijan nimi lopulta pähkäilyn jälkeen sentään keksittiin. :D
Asu & Kynnet oli Fanin aihealue, johon minäkin kotiuduin niin hyvin että jopa puolet kaikista haastelakkauksistani olivat Asu-kynsiä. Otin tekijän vapauden pudottaa tämän postauksen asukynsien kollaasista pois toukokuun lakkauksen, joka oli niin surkea "asu-mätsäys" ettei mitään rajaa... Toukokuun kynsien poisjääntiä paikkaamaan nostin asukynsien joukkoon elokuiset hääkynteni, jotka oikeasti mätsäsivät myös kyseisessä postauksessakin näkyneeseen mekkooni. Asukynsistä kesä-, elo- ja marraskuisiin liittyy kaikkiin jokin kiva muisto tapahtumasta, jossa olin kyseisillä kynsillä ja ehkä siksikin kaikki miellyttävät kovasti itseäni näin jälkikäteen ihastellenkin. Niiden lisäksi myös helmikuun lakkaus oli todella mieluisa.
Annin aiheen eli kuivamarmoroinnin parissa olin kuin kala kuivalla maalla eli en osannut, mutta rohkeasti kokeilin tekniikkaa vuoden mittaan jopa 3 kertaa. Huhtikuun punertavat suherrukset näyttävät itse asiassa ihan kivoilta ja mikä ettei marraskuiset sinisetkin. Mutta kyllä silmät sairastaa kun katsoo noita heinäkuisia merileväoksennuksia... Saa rohkeasti ilmoittautua kommentointi-osiossa, jos kenenkään mielestä jokin muu lakkaus tässä postauksessa on rumempi kuin mun heinäkuiset kuivamarmoroinnit! Sen jälkeen voi sitten käydä Annin The Yellow Nails -blogissa lepuuttamassa silmiään oikeasti onnistuneiden kuivamarmorointien parissa, niin ei tarvitse nähdä painajaisia noista mun heinäkuun tekeleistä... :)
Olipas kiva laittaa kaikki haastekynnet nippuun ja katsastaa vielä mitä sitä tuli tehtyä haasteen parissa! Tämän tekeminen sopi hyvin tähän aina vuoden viimeisten päivien nostalgiaan, joka liittyy kuluneen vuoden niputtamiseen omassa mielessä ja uudistumisen suunnitteluun televana vuonna...
Paljon kiitoksia Annille ja Fanille hyvästä seurasta ja kannustuksesta haasteen parissa!! Ja kiitoksia myös Haastetrion etenemisen seuraajille ja osallistujille, joita alkuvuodesta vielä oli useampikin meidän kolmen lisäksi. :)
















