Näytetään tekstit, joissa on tunniste Live.Love.Carnaval. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Live.Love.Carnaval. Näytä kaikki tekstit

31. elokuuta 2019

Gone with the Flow

Gone with the Flow -otsikko viittaa kahteen asiaan: nyt esittelyssä oleviin Flow-kynsiini sekä siihen tosiasiaan että kesäni on mennä hurahtanut kuin virraten vain. Mulla oli tänä vuonna tällainen myöhäisempi kesäloma ja ensi viikolla palaan töihin. Etukäteen mietin mahtaako kivoja kelejä enää riittää näin elokuun loppuun, mutta mitä vielä: tällä viikollahan on ollut aivan loistavia, aurinkoisia päiviä.


Flow järjestettiin 3 viikkoa sitten Helsingissä ja minulle osallistuminen näille festareille oli ihkaensimmäinen. Kesälomani alkoi sopivasti näistä festareista, joihin aikani oli lopultakin kypsä osallistua. Tykkäsin kovasti tapahtuman yleisestä tunnelmasta ja laajasta, kivasti somistetusta alueesta, muutamista itselleni uusista artistilöydöistä ja luulenpa hyvinkin meneväni pian uudestaan näille festivaaleille. :)


Festarikynsistä tuli sellaiset millaiset niistä sattui edellisiltana tulemaan. Punaisen ja violetin liukuvärjäystä ja pitkästä aikaa esiin kaivetuilla Oumaxi-akryylivärein tehtyjä keltaisia kukkasia. Festarirannekkeenvaihtaja vallan kehaisi lakkauksiani, joten kyllähän näillä kelpasi mennä. :)

Olitteko te Flow-festivaaleilla? Onko teidänkin kesänne mennä hurahtanut liian nopeasti?

1. toukokuuta 2016

Vappukynsillä karkkivärien kimara

Oi mikä ihana kesäsää näin Vappupäivän kunniaksi... Nyt taitaa olla kesä alkamaisillaan. Lukemani blogilistakaan ei ole tänään juuri päivittynyt ja syy on kyllä aika arvattavissa. ☀


Mun Vappu on poikennut radikaalisti totutusta karnevaalijuhlan vietosta, sillä pitkän perinteen omanneita vappuaaton grillikemuja ei tänä vuonna järjestetty. Täten myös tyypillinen Vappupäivän väsymys ei kuulunut ohjelmistoon, ja näin ollen olemmekin tänään miekkosen kanssa viettäneet oikein loistavaa päivää ravintolabrunssilla ja kevätkukkaostoksilla. Vappuaattona oli ilmoilla hieman matalapainetta, kun sen kyseisen päivän suunnitelmat (ja viime hetken varasuunnitelmatkin) menivät erinäisistä syistä lyttyyn. Mutta keskimäärin viikonlopun fiilis on ollut reippaasti plussan puolella. Mä halusin ehdottomasti itselleni Vappupallonkin - eipä mulla ole varmaan yli 15 vuoteen sellaista ollutkaan. ✌


Mun vappukynnet ovat olleet värikäs skittle-lakkaus kesäisen kirkkailla lakoilla. Peukaloilla on OPI:n Live.Love.Carnaval. KBShimmerin lakkoja oli käytössä useampi: Bahama Drama on etusormien kynsillä, For Sail By Owner keskareilla ja Rum Me The Right Way nimettömillä. Pikkurillien pastellivioletti on puolestaan Color Clubin Wicker Park. Pallerolakka KBShimmerin Upside Round viimeistelee vallattoman lopputuloksen.


Vappuaattona sutaisin naamalle iloisen värikkäät meikit, jotka eivät loppu viimein oikein istuneet juuri kyseisen päivän tunnelmiin mutta sopivathan ne tietysti noin muuten Vappuun... Huulilla oleva turkoosin vihreä huulipuna on Melt Cosmeticsin Blitzed. Luomien punainen väri on Urban Decayn Electric -paletin sävy Slowburn - siinä meillä on kyllä niin raikulin värinen luomiväripaletti että onneksi edes Vappuisin pystyn sitä käyttämään...
😆

Mites teidän muiden Vappu on sujunut? Onko ollut Vappupalloja tai muuten värikästä menoa..?! 🎈

18. joulukuuta 2015

Haastetrio 2015 / Kirjalakkaus: joulukuu

Mua suorastaan vähän naurattaa tämä tammikuussa vuoden 2015 haastesarjaan keksimäni Kirjalakkaus -aihe. Se on yksi kolmesta Haastetrio 2015:n aiheista ja itse halusin alustaa tässä vuosihaasteessa kirja-teemaa, koska halusin löytää vuosia sitten kadonneen sisäisen lukutoukkani uudelleen. No eipä sitä löytynyt! :(


Näin aiheelliseksi tehdä tämän vuoden viimeiset haastekynnet vielä omalle teemalleni, koska Kirjalakkaus oli kuitenkin se minun aloittamani aihealue (- Fanin blogissahan aloitettiin Asu & kynnet -teema ja Annin blogissa Kuivamarmorointi).

Lakkaukseen yhdistyväksi kirjaksi valikoitui Jussi Valtosen He Eivät Tiedä Mitä Tekevät, joka on viime vuoden Finlandia -voittaja. En ole lukenut kirjaa (- kuinkas muutenkaan) vielä. Olimme ilmeisesti puhuneet kirjasta kaverini kanssa mutta en asiaa muistanut kunnes yhtäkkiä viime viikolla sain sen häneltä "sovitusti" lainaan. :) Tämä yllättävä lainakirjan saapuminen muistutti minua juuri sopivasti haastekynsien väsäämisestä, ja samalla myös huvittikin, koska olin varmasti aiemmin kirjasta jutellessamme ollut hyvinkin kiinnostunut teoksesta, mutta tämä todellinen lukuintoni kun nyt on mitä on niin pelkään pahoin että mielenkiintoni jää vain pinnalliseksi innostukseksi.. :/


Kirjan kansilehtinen oli poikkeuksellisen inspiroiva kynsienkoristelun suhteen ja tiesin samantien että nyt menee pilkkutikku-hommiksi. En ole pilkkutikkua eli dotting toolia hirveästi käyttänyt, mutta nyt se oli jokseenkin mukavaa puuhaa. Pilkkukynsille tein vihertävt täplät Essien Maximillian Strasse Her ja In The Cab-ana lakoilla ja punertavat täplät Essien Stones n' Roses sekä OPI:n Live.Love.Carnaval lakoilla. Kirjan kansien punaisiin täpliin mätsääviä lakkoja oli huomattavasti vaikeampi keksiä kuin vihertäviä sävyjä... Mulla ei mielestäni edes ole täydellisesti kirjan ylimpiin palleroihin täsmäävää lakkaväriä - voiko olla mahdollista tällä lakkamäärällä?!

Pikkurillin ja nimettömän kynnet jäivät ulkonäöltään vähän aneemisiksi, mutta niiden tarkoituksena onkin korostaa keskiosan värikästä kulpintaa. Valkoinan lakka on Gina Tricot White ja musta puolestaan Golden Rose Rich Color 35.  

Oletteko te lukeneet tänä vuonna paljon kirjoja? Oletteko pitäneet jostain kirjasta aivan erityisen paljon?


 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...