21. huhtikuuta 2015

Neon -kesänodotuskynnet!

Eilisen vapaapäivän kynteni olivat aurinkoiset, kuten oli kelikin. Paritin liukuvärjäyksessä kaksi neon-lakkaa keskenään: Color Clubin hehkuvan persikkaisen East Austinin ja Picture Polishin sähäkänpinkin Sizzlen. Halusin ehdottomasti leimata jotakin liukuvärjäyksen päälle, mutta yllättäen kuvion valitseminen oli hankalaa ja siihen jopa kului huomattavasti enemmän aikaa kuin lakkojen valintaan. Päädyin lopulta MoYou Londonin Kaleidoscope 06 laatan kuvioon, jota iskin kynsille Golden Rosen mustalla Rich Color 35:lla.


Leimaukset ei ehkä menneet kohdistustarkkuuden kantilta katsoen niinkuin kuuluisalla Strömsön saarella ja leimajälkikin on muutamalla kynnellä hieman "hetkuvaa," mutta sepä ei nyt tällä kertaa ollut niin justiinsa. Lopputulos miellytti heti alusta lähtien omia silmiäni ja ihme kyllä myös myöhemmin kynteni kohdanneen meikkosenkin silmiä. Etenkin päivänvalossa, kun värisävyt pääsivät hehkumaan, niin nämä lakkaukset tuntuivat onnistuneen mahtavasti. :)


Tästä lopputuloksesta inspiroituneena voisin lakkailla kynsille jotain yhtä pirteää ensi viikonlopun Väriestejuoksuun ja ensi viikon Vapun rientoihinkin..? ;)

16 kommenttia:

Charming Nails kirjoitti...

Ihanan keväiset ja värit on just passelit :)

Emmi kirjoitti...

Oih, aivan upeat! :) ja ihanan keväiset ja pirteät!

Tintti kirjoitti...

Tosi hyvä väriyhdistelmä tossa liukuvärissä! Kiva lakkaus :).

Fani kirjoitti...

On kyllä kauniit jälleen. :)

Belegwen kirjoitti...

Todellakin kesänodotuskynnet! Ihanat värit! :)

Johanna kirjoitti...

Ihanan kesäiset :3

LauraKatarooma kirjoitti...

Hauskat ja piristävät! <3

Kynsille /(kynsille.wordpress.com) kirjoitti...

Ääää nää on ihan älyttömän söpöt ja just kevääseen sopivat!!:)

eekku kirjoitti...

Ihanat

Nanne kirjoitti...

Ei kyllä haittaa yhtään vaikka leimat on mennyt miten on mennyt, nää on upeat kynnet! ^.^

Sole/nailOxtail kirjoitti...

Ihanat ja upeet värit!!!

Kosmetiikkamatkalla kirjoitti...

Aewan herkut! Niin kesäiset - värit on spot on! ^_^

Emma kirjoitti...

Jesssss neonia! Ihanat!

E-S kirjoitti...

Charming Nails, Emmi, Tintti & Fani: Lämmin kiitos! :)

Belegwen, Johanna, Katarooma &Kynsille: Paljon kiitoksia! =)

eekku, Nanne, Sole/nailOxtail, Kosmetiikkamatkalla & Emma: Kiitos kaunis kaikille! :D

Nena Sofia kirjoitti...

Ooh, upea väriyhdistelmä! Kokonaisuus on muutenkin kaunis, upean pirteä mutta leiman ansiosta kuitenkin tarpeeksi rauhallisen oloinen :) <3

E-S kirjoitti...

Nena Sofia: Kiitoksia paljon ,ilahduttavaa kuulla että muiden mielestä kokonaisuus on osunut nappiin. :)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...