3. syyskuuta 2015

Syksyn houkutus /Autumn Allure

Nyt sattui syntymään niin lakkojen nimien mukaiset kynnet että en kerta kaikkiaan voi olla nimeämättä lakkausta Syksyn houkutukseksi. Syyskuun käynnistyttyä sekä kelien puolesta ollaan jo hyvinkin syksyyn päin kallellaan, joten mikäpä olisi sopivampaa. Syksyn houkutus -lakkauksen lakat ovat uusimpia Picture Polisheja, nimeltään tietenkin Autumn ja Allure. :)


Tein ensin kynsille liukuvärjäyksen Autumn ja Allure -lakoilla, ja hittovie että mä tykkään noista lakkoejen väreistä; yhdessä ne vielä jotenkin tehostavat toisinaan! Oon ihaillut näitä jo aiemmin muiden blogeissa ja Picture Polishilta voi luonnollisesti aina odottaa hyvää, mutta lakkailukokemus näillä oli lopullinen sinetti rakastumiselleni lakkoihin.♡

Kynsien ulkosivulla töpöttelin hienovaraisesti China Glazen Stellar -lakkaa, joka on bytheway omissa kokoelmissani hyvinkin tuore lakkatulokas, ja tämä olikin ensikäyttö kyseiselle glitter-herkulle. Stellar-töpsäyksien päälle iskin vielä kukkaleimat Golden Rosen Rich Color 35:lla, joka on luottomustani leimauksia tehdessä. Kukkakuvio on peräisin Konadin m26 -laatasta.


Kynsistä tuli niin mieluisat että saatan hyvinkin viihtyä niissä jopa koko loppuviikon. Mulla kun alkoi jo tänään yövuorojen loputtua viikonloppu, ja olin ajatellut lakata tänään yhdet ja lauantaina vielä mahdollisesti toiset kynnet - kun kerrankin ehtii. Mutta enhän mä nyt raaski poistaa näitä... :D


Vaikka olenkin enemmän kesä- kuin syksyihmisiä, niin näen joskus jopa hyviä puolia pimenevissä ja vetisissä illoissa. Silloin laiskottelu telkkarin edessä tai hyvän biisilistan äärellä (esim. Sophie Ellis Bextorin Wanderlust) punaviinilasi kourassa on the-thing-to-do ja parasta mahdollista rentoutumista. ;)

11 kommenttia:

LauraKatarooma kirjoitti...

Ihanat nämät! <3

Enail kirjoitti...

Vau! Upeat väriyhdistelmä tosiaan. Kaunis liuku on myös liuku ja koko kokonaisuus :)

Fani kirjoitti...

Vitsi miten hyvin ne muuten sopiikin yhteen! Upeat kynnet. :)

Charming Nails kirjoitti...

Osuvasti nimetyt, todella kauniit :)

Nanne kirjoitti...

Oih, kauniit kynnet ^.^
Mieki hurahdin tuohon Autumn:iin ja tilasin sen itselleni, se on ihana! ♡

Unknown kirjoitti...

Nämä on kyllä tosi ihanat kynnet, kaunis liuku! Mä alun perin ajattelin, etten tarvii näistä lakoista kumpaakaan, mutta jotenkin kummasti houkuttaa tuo Autumn kuitenkin... Tosin just ostin Zoyan viimesyksyisen Autumnin mut kaipa sitä voi saman nimisiä lakkoja hankkia useampiakin :)

Anni kirjoitti...

Kauniit kynnet! :>

Daniela kirjoitti...

Tosi hyvä yhdistelmä kynsilakkoja! Kivat kynnet :)

eekku kirjoitti...

Nätit

Heli / Tinkerbell's nail diary kirjoitti...

Tosi upee liukuväri (:

E-S kirjoitti...

Kiitos kaunis kaikille kynsikehuista! <3

Helmi: kyllä nyt aina kaksi samannimistä lakkaa voi olla! Itsekin harkitsin taannoin myös Zoyan Autumnia, mutta se jäi hankkimatta vaikka on tosi nätti myöskin. :)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...