8. syyskuuta 2015

Orly: High On Hope & What's The Password?

Jatkan laiturilakkausten esittelylinjalla, koska niitä löytyy pieni liuta ja toivon etteivät ne jää vain kansioihini lojumaan. Tällä kertaa julkaisen pari epämieluisinta lakkaa, joilta odotin enemmän. Molemmat lakat ovat Orly -merkiltä: High On Hope kevään 2013 Hope & Freedom -kokoelmasta sekä What's The Password? saman vuoden Secret Society -kokoelmasta.


High On Hope oli ennakkoon nimensä mukainen, kuvittelin sen olevan todella näyttävä kynsillä, kuten se on pullossa. Väri ei kuitenkaan tuntunut ihan omalta ja jälkikäteen huomasin että pari kerrosta ei riittänyt hyvään peittävyyteen, mutta ilmeisesti asia ei taannoin päivänpaisteen kirkkaudessa näyttänyt häiritsevän.


What's The Passwordin sävy on puolestaan ihan mieluisa, mutta lakka kärsii tässä tapauksessa ehkä hieman huolettomasta lakkailustani, eikä esteettistä silmääni hivele nyt kuvia katsellessa nuo muutaman kynnen kulmikkaat muodot.. True-swatchaaja olisi tietenkin vaivautunut peittelemään paremmin luonnollisen kynnen raitaisuuden, mutta nyt kävi näin. :)


Huh huh.. nyt pääsin näistäkin kuvista eteenpäin, ja lakkalaiturin julkaisemattomissa on tämän jälkeen enää sievempiä yksilöitä kuin nämä Orlyt. :D

Oletteko kokeilleet näitä lakkoja, ja jos kyllä niin te oletteko tykänneet?

6 kommenttia:

eekku kirjoitti...

Kauniita molemmat

Sole/nailOxtail kirjoitti...

Alempi on miun maun mukkaan :)

Roosa ScratchMeWithYourNails kirjoitti...

Ihana tuo sininen :)

Enail kirjoitti...

High on hope mielyttää omaa silmää varsin paljon ja Whats my passwordilla taas on hauska nimi :) Ensiksi mainitun voisin kuvitella omaan lakkakokoelmaan.

Tintti kirjoitti...

High on Hope löytyy myös täältä ja se on hieno lakka! Myös tuo alempi lakka on tosi nätti, mutta HoH vetää kyllä mun silmään pidemmän korren :).

E-S kirjoitti...

eekku: Kiva kuulla että miellyttää!
Sole: Niin minunkin ;)
Roosa: Kiva kuulla, vaikka se ei itse niin säväyttänyt :)
Enail: HOH siis miellyttää enempikin, ainakin Roosaa ja sinua.. :) Mikä jottei!
Tintti: Se siis nauttii enempikin suosiosta! En tiedä pitäisikö antaa sille vielä toinen mahdollisuus, mutta mulla ei vaan ollut kotoisa olo tuon sinisen kanssa.

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...