6. huhtikuuta 2015

Pääsiäiskynnet sittenkin

Easter Beaster strikes!

Halusin eilen illalla vielä ehdottomasti tehdä yhdet oikeat pääsiäiskynnet. Tänään on toki jo 2. Pääsiäispäivä, mutta hyvin nämä kynnet ehtii vielä juhlaan mukaan. Mun inspiraatioksi riitti se että olin ihaillut laajalti jo muiden kynsiharrastajien käsimaalailtuja tipuja, pupuja ja munia, ja ajattelin että no miksipä en minäkin kokeilisi suhertaa jotain vapaalla kädellä... :-P


Ensimmäisenä tein kynnen, jossa on pupu, ja siitä tuli mielestäni kiva. En tiedä esiintyykö siinä mahdollisesti lapsuuden pehmoleluni Rupukka..? Se oli joskus pienenä rakkain leluni joka kulki matkassani monet paikat, mutta teki jossain vaiheessa ikävän katoamistempun. Vaikka pehmoleluja löytyi kotona enemmänkin niin muut eivät lunastaneet pienen pupu-Rupukan paikkaa. Olisin halunnut löytää sen. :'(

Näissä kynsissä oli sen verran monta lakkaa käytössä että en tällä kertaa luettele niitä nimi nimeltä. Ainoa mainittava on ensi kertaa kynsille päässyt Jindie Nailsin Candy Land Remix, jota jouduin oikein etsimään Helmereistäni. Se kun on merkkinsä ainut edustaja, eikä puteli mitenkään "hypi silmille". Eriväriset neon-glitterit on ihan hauskannäköisiä, mutta tämä lakka vaatii -paitsi valkoisen aluslakan- niin myös oikeanlaisen tunnelman meikäläisittäin lakata tällä.


Tällä lakkauksella sain myös osallistuttua Ablecs15 -lakkaushaasteeseen, johon niin kovasti haluaisin osallistua useamminkin... Mutta en oo pystynyt. Nyt on kuitenkin viime viikon (8) 'Happy Easter' -teema nokitettu. :)


9 kommenttia:

eekku kirjoitti...

Suloinen tuo pupu =)

LauraKatarooma kirjoitti...

Toi pupu on ihana... <3

Amppu kirjoitti...

Hienot pääsiäiskynnet! :)

Heidi kirjoitti...

Pupu on varsin veikeän näköinen kaveri! Ja nuo valkopohjaiset neonglitterlakat sopii paremmin kuin hyvin näin pääsiäiseen! :)

Tiina kirjoitti...

Voi, miten söpöt kynnet! :)

Satu kirjoitti...

Avv miten ihanat! :3

Nena Sofia kirjoitti...

Hah, tulihan ne sieltä! Meinattiin molemmat jättää pääsiäiskynnet väliin, ja kuitenkin molemmat ne tehtiin :D Ja aivan ihanat näistä tulikin hei! Tuo Rupukan muotokuva on mahtava <3

SΔRΔGΔLΔXY kirjoitti...

Ihanat pääsiäiskynnet! :3

Voi, pieni Rupukka, ymmärrän tuskasi! :(

E-S kirjoitti...

eekku, Katarooma ja Amppu: Kiitos kaunis kaikille!
Heidi: Kiitti kovasti! No en mä ollut sitten yhtään hakoteillä, jos joku muukin ajattelee samoin neon-glittereistä. :)

Tiina ja Satsuli: Kiitos paljon!
Nena Sofia: Hih hii, niin tulivatkin... nyt oli sisäinen tarve väsätä pääsiäiskynnet, vaikken kärsinytkään inspiraation ylitarjonnasta niinkuin sinä. ;) Kiitos paljon! <3
SaraGalaxy: Oi, kiitos Sara! <3

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...