21. syyskuuta 2014

Korkeasaarikynnet

Tänä viikonloppuna askaroin pitkästä aikaa decaleja kynsille. Siirtokuvat olin väsännyt valmiiksi leivinpaperille jo viikkoja sitten, joten nyt vain lakkailin pohjavärin ja kiinnitin siirtikset parhaan kykyni mukaan kynsille.


OPI:n vuosi sitten julkaisemasta San Francisco kokoelmasta lakka nimeltä Peace & Love & OPI pääsi nyt ensi kertaa kynsilleni. Ihan kiva duochrome-tapaus, mutta tämän kauneus näyttäytyy ehkä paremmin reippaan kuperassa lakkapullossa kuin tasapintaisilla kynsilläni...

Tekemistäni siirtiksistä olisi kyllä riittänyt jokaiselle kynnelle, mutta koska tuntuma oli nyt vähän sellainen että ruttua tuli ja reunat meinasivat repsottaa niin päädyin laittamaan vasuriin vain 2 ja oikeaan käteen 3 decalia. Kuvio on peräisin MoYou Pro xl 12 -laatasta. Näistä siirtokuvista ei tullut ihan mun lemppareita, joten heitin ylijääneet roskiin ja teen seuraavalle decal-kierrokselle jotain uutta ja kivaa! :)


Näissä kynsissä kävin eilen piiitkästä pitkästä aikaa Helsingin Korkeasaaressa vilkuttelemassa eri eläimille. Viime kerrasta olikin varmasti yli 10 vuotta, ja nyt eläintarhan 125-vuotisjuhlavuonna oli yllättävän hauska käydä taas eläinkierroksella. Sää ja seura olivat loistavia, ja melkein tekis mieli lähteä pian uudestaan! =D


Lisää kauniita syyspäiviä, kiitos!

10 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Kauniit kynnet olet tehnyt :)
Mäkin kävin alkukesästä Korkeasaaressa, edelliskerta oli ollut lapsena. Oli tosi hauska reissu!

eekku kirjoitti...

Ihanat kynnet

LauraKatarooma kirjoitti...

Tykkään noista siirtiksistä kovasti...

Fani kirjoitti...

Olisi ihana päästä itsekin pitkästä aikaa käymään korkeasaaressa. Viime käynnistä taitaa olla jo lähemmäs 15 vuotta? :o :D

Kynnet on tosi nätit !

Liisa kirjoitti...

Alkoi heti soimaan PMMP:n Korkeasaari päässä <3

Nanne kirjoitti...

Oih, ihanat kynnet ^_^

Jenni kirjoitti...

Mä olisin tänä kesänä halunnut Korkeasaareen, koska en oo ikinä käynyt ! :D Mutta ihanat kynnet kyllä teit, nuo siirtikset on hienot ! :)

Sissi kirjoitti...

Mullakin soi päässä nyt "huomenna mennään korkeasaareen" :D ihastuttavat decalit jälleen:)

Tiina kirjoitti...

Kauniit kynnet. :)

Haluaisin ite kans käydä Korkeasaaressa pitkästä aikaa, ehkä joskus lapsena viimeks käyny. Matkaa vaan on aika paljon ja Hesan reissut yleensä on niin lyhkäsiä, ettei kerkii. Jos ens kesänä. :D

E-S kirjoitti...

Maiju: Korkeasaari hävisi aina lapsena Lintsille, mutta nyt sen näkee jo vähän eri silmin.. ;) Kiitti!
eekku: Kiitos!
Katarooma: Kiva kuulla! :)

Fani: Mä en siis sittenkään ollu ainoa, jonka viime kerrasta Korkeasaaressa on vierähtäny noin kauan aikaa... =D Ja kiitos!
Liisa: Mulla soi postauksen julkaistuani kanssa - ja kun sun kommentin niin heti taas astetta korkeammalla voluumilla. Hieno biisi! :)
Nanne: Kiitän! :)

Jenni: Kiitos paljon! Toivottavasti vielä pääset.. tän vuoden puolella on ehkä otollisimmat ajankohdat jo takanapäin, mutta ehkä ens vuonna. Siellähän on joskus jotain pientä extraohjelmaakin, Art Meets Sand -patsaita ja Kissojen Yötä...
Sissi: Kiitos! Asiaankuuluvat teemalaulut löytävät aina tiensä päähän soimaan.. ♪♪
Tiina: Kiitoksia! Jospa ensi kesänä pääsisit sinäkin... Lautta Kauppatorilta suoraan Korkeasaareen on varmasti kannattava menopelivalinta. :)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...