25. elokuuta 2013

Näytä mulle sun tikut!

Onko joku muukin joskus huomannut vapaapäivän hujahtavan kynsilakkojen parissa kuin hetkessä? Mulla taisi tänään käydä juuri niin; innostuin ihastelemaan ihanaista lakkakokoelmaani, kun ei sen kummallisempaa muutakaan tekemistä ollut. ;D

Olen vähitellen saanut swatchattua melkein kaikki lakkani valkoisille tikuille. Olen sujauttanut tikut merkeittäin Ebaysta ostamiini hopeisiin rinkuloihin, joita olen bongannut blogeissa muillakin "alan hörhöillä". Tikut ovat siis renkaissa merkeittäin ainakin toistaiseksi, mutta olen ajatellut että kun kokoelmani vakiintuu ja hidastan hieman lakkojen alituista vaihtuvuutta (yeah, right..), niin sitten voisin järjestää lakat renkaisiin värien mukaan.

Innoista pihisten valokuvasin tikkujen tämän hetkisen statuksen. Yhden renkaan tikut on jaettu kahteen peräkkäiseen valokuvaan:


Päädyin mustaan tussiin lakkojen nimien kirjailussa tikkuihin, vaikka printattu tekstitarra olisi tietysti hivellyt enemmän esteettistä silmääni. Tajusin kuitenkin koko tikutusurakan sen verran massiiviseksi operaatioksi omalla kohdallani että halusin tinkiä jostain.

Nyt kun suurin osa kokoelmasta alkaa olla swatchattu, olen huomannut tikuilta entistä kätevämmin kokoelmastani löytyviä dupe-ehdokkaita. Niistä voisi alkaa hieman karsia kokoelmaa, sillä tämä nykyinen lakkamäärä kyllä periaatteessa riittäisi minulle vallan mainiosti, mutta miksi ihmeessä niitä uusia ihanuuksia pitää koko ajan putkahdella markkinoille...?! Aion nyt kyllä karsia hieman näitä nykyisiäni, jotta voin oikeuttaa itseni tilaamaan lisää. Itse asiassa jo tänään lakkojen ihailun lomassa onnistuin laittamaan jokusia lakkoja kirppis-laatikkoon! :)


Näitä on kyllä huima määrä... ei voi muuta todeta. Että terveisiä vaan parantoloihin: meikäläisiä liikkuu ihan vapaalla jalalla! ;D


Näyttääkäähän tekin tikkunne tai kiekkonne! :D

9 kommenttia:

Papu kirjoitti...

Kiitti! Näytän tämän äidille, niin se ehkä vihdoin uskoo, että minä en todellakaan ole niin pahasti hurahtanut kuin moni muu ;D

Sissi kirjoitti...

Hahaa, onhan noita jokunen sullekin siunaantunut :)
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=246592328798812&set=a.195011057290273.20384.103049543153092&type=3&theater

Xalla kirjoitti...

Voi morjesta, sulla on näköjään ihan muutama lakka kertynyt =D Just tänään sain oman tikutukseni saateltua loppuun :) Onneksi ei ihan noin montaa lakkaa tarvinnut tikuttaa =D Vielä pitäisi vain järjestellä lakat värien mukaiseen jäjestykseen, ja ostaa noita pyöreitä renkaita, on vain suorat pidikkeet tällä hetkellä.

E-S kirjoitti...

Papu: Hah, ole hyvä vaan, mä oon mielissäni jos saat osakkeitasi nousuun jonkun silmissä tämän postauksen takia - sehän tarkoittaa vain sitä että tämäkään hulluttelu ei ollut lainkaan turhaa. ;) Samaan aikaan tässä toivon että toivottavasti omat vanhempani eivät tule ihan heti nyt blogivierailulle...

Sissi: Näin on, mutta kiitos linkistä; onhan noita muutama sinullakin. :D

Xalla: Juu, mun piti nyt ihan rehellisesti tällä tavalla tuoda julki koko hulluus, kun noi merkkikohtaiset kokoelmapostaukset ei kerro koko totuutta... :) Renkaat kannattaa kyllä ehdottomasti hankkia tikuille.

Katja kirjoitti...

Mulla on meneillään tikutus, monen monta lakkaa on lähtenyt jo myyntiin. Ja monta tulee vieläkin luultavasti menemään. :) Suunnitteilla on laittaa ne renkuloihin värien mukaan, mutta saa nähdä.. :D Miestä pyysin jo avuksi ja suostui mielellään. :D Ehkä joskus saan tikutukseni loppuun ja pääsen itekkin esittelemään ne. :)

Ja hyvältä näyttää sinun kokoelma!:)

June kirjoitti...

Oot kyllä aika ison työn noiden tikutuksessa tehnyt! :D Mäkin oon päälle parisataa lakkaa tikuttanut, mutta päädyin nyt siihen tulokseen että tykkään paljon enemmän kynsikiekoista.. Joten niihin swatchaan nyt uudet lakat. Meni hermot siihen miten kaikki tikut sai asetella uudestaan kun halusi yhden lakan jonnekkin väliin ja tarrojen leikkaamiseen ja ylipäätänsä koko touhuun. Hyvä että toiset jaksaa :D

Fani kirjoitti...

No jooooo. Onhan niitä muutama :D

Riikka / LA LA LAND kirjoitti...

Mun pitäis kanssa tikuttaa noin kuukauden aikana ostetut lakat ja samalla poistaa myytyjen lakkojen tikut. Tuo tosiaan on ikuisuusprojekti, huoh.

Laitoin tikutusprojektin yhdessä vaiheessa kuvan Facebookiin ja ei ne siellä ymmärtäny! Kysyivät vaan, että mitä ihmettä nuo on ja mitä me oikein teen :)
Ja yksi päivä kaveri tuli käymään (olin tuolloin laittamassa tikkuja renkaisiin) ja ihasteli tikkuja. Se luuli, että oon muuten vaan ostanut sellasia kynsilakkaviuhkoja ja sitten se silmiään pyöritellen ihmetteli, että onko mulla kaikki ne lakat.
En sitten kehdannut korjata, että siinä oli vain murto-osa ^_^

E-S kirjoitti...

Katja: Kiitti kehuista! Sikäli tikutus on tosiaan jopa vähän järkevääkin että itse tulee oikeastaan paremmin tajuttua oman kokoelman suuruus jo sävyjen määrässä. Oottelen että säkin pääset esittelemään tikkurivejäsi! :=)

June: Onhan tuossa ollut tosiaan hommaa, mutta mä oon tehnyt sitä vähin erin... Aloitin aikoinaan China Glazeista, joita mulla on eniten ja nekin taisin jakaa vähän eri päiville. Kiekotkin on kyllä ihan kivoja, jos laittaa lakat niihin vaikka väreittäin - itselläni ne vain tuppasi menemään niin ettei niissä ollut mitään rotia, vaan ne oli aivan sekalaisessa järjestyksessä.

Fani: Kjeh kjeh... ja lisää uhkaa tulla! :D

Riikka: Hah-haa, kaikki ei näitä juttuja ihan ymmärrä. Voi olla että nyt jos työkaveri tulis selän taakse kattelee ja kysyis että mitäs noi on, niin toteaisin vaan ympäripyöreästi et "jollain on jotain tollasia ihme tikkuja hirvee määrä"! :D Tsemppiä tikutuspuuhiin!

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...