19. huhtikuuta 2015

En tarvitse enempää multi-chromeja...

Oon nyt ihastellut silmät kiiluen KBShimmerin tulevia kesälakkoja, joissa yksi kolmesta kokoelmasta pitää sisällään herkullisia duochrome- ja metalli-flakies-lakkoja. Ihan kuin mä niitä tarvitsisin lisää, joo en, mutta houkutuksen syntyyn ei tunnetusti tarvita kuin pari kaunista pullokuvaa tai kynsi-swatchia netin syövereissä. Välttelen nyt siis kiusausta hankkia itselleni noita KBShimuja - vaikka kyseinen merkki onkin aivan lempparini, joten kaivoin muistin virkistykseksi esiin jo olemassa olevat vastineeni ILNP-merkiltä. (Ne metallisemmat vastinesävyt löytyvät mulla puolestaan F.U.N Lacquer-merkiltä.)


Mä hommasin näitä ILNP Ultra Chrome Flakies lakkoja 6 kappaletta, joista kahdella (Neon Rosebud ja Elecric Carnival) oon jo lakkaillut aiemmin. Nyt sitten kynsille ihasteltaviksi päätyivät vielä kokeilemattomat yksilöt: Rapture, Success, Supernova ja Cold Fusion. Kutakin lakkaa on kynsillä kolme kerrosta, ja taitojeni mukaisesti lakkakerrokset ovat hieman vaihtelevan paksuisia... ;-)


Näitä on hankala vertailla keskenään järkevästi, koska lakat ovat lähtökohdiltaan samantyylisiä, mutta värit ovat vain erilaisia. Kultainen Rapture näyttäytyi ehkä yllättäen ehkä tylsimmäksi tapaukseksi omissa silmissäni. Sen väri ei juurikaan vaihdu, vaan pysyttelee tuollaisena "likaisen kultaisena" koko ajan. Etusormen sininen Cold Fusion yllätti ehkä juuri päinvastoin säväyttäen makeudellaan, vaikka senkin väri vaihtelee vain hieman shiftaillen välillä kevyesti turkoosiin. Sen sävy on kuitenkin niin mieluisa että se saattaa olla jopa suosikkini näistä neljästä. Keskisormen violetinvihreä Supernova ja nimettömän vihertävänvaaleanpunainen Success jäävät kilpailemaan keskinäisestä paremmuudesta. Äkkiseltään ja pullossa Supernova on hyvin vakuuttava tapaus violetin shiftinsä kera mutta kynsillä lakka jääkin useimmiten vain tuiman vihreäksi, kun taas Success heijastelee kaunista vaaleanpunaista ja näyttäytyykin vierustoveriaan heleämpänä.


Uppoaako teihin nämä multichrome flakies-lakat, joita joko merkiltä nyt pukkaa?

8 kommenttia:

Papu kirjoitti...

Hienojahan ne ovat mutta mulle ei kolahda, koska niiden käyttö on musta kauhean hankalaa.

eekku kirjoitti...

Kauniita

Sannu kirjoitti...

Muutama on ollut, mutta ei tule käytettyä :/. Näistä Supernova on suosikkini :)

salla kirjoitti...

Mä päädyin lopulta ostamaan Glam Polishin flakieita, jotka nyt on aika samalla linjalla näiden kanssa. Huomasin, että ne flakiet hengaili ehdottomasti pisimpäään mulla testaamattomissa, koska ne melkein vaativat sitä mustaa / tummaa pohjaa ja muutenkin olivat vähän vaikeasti käytettävissä niin kuin aiemmat kommentoijat ovat maininneet.

(Siitä huolimatta huomaan haaveilevani noiden KBShimmereiden perään, himputti :D)

Charming Nails kirjoitti...

En varmaan osta koska flakiesia on jo Color Clubilta ja Nfu Ohlta. En tarvitse enempää kun niin harvoin käyttää ;)

Fani kirjoitti...

Tällä hetkellä mua himottais muutama Glamin Flakie <3

Tintti kirjoitti...

Ihania multichromeflakieslakkoja :)! Ja kyllähän noi multichromeflamiesit himottaa mutta olen toistaiseksi onnistunut pidättäytymään niiden tilaamiselta. Saapi nähdä kuinka kauan tahdonvoima riittää.

E-S kirjoitti...

Papu: Ymmärrän käytön vaikeuden.. En keksinyt itsekään äkkihätään tämän koristeellisempia tekeleitä. ;)
eekku: Jo vain. :)
Sannu: Miksi niiden pitääkin olla niin hirmuisen kauniita?! Ja käyttö sitten niin hankalaa...
salla: Nyt ei kyllä osteta niistä KBShimmereistä multichromeista yhtäkään, eikö?! Sullakin jo kuitenkin jokunen löytyy. :)
Fani: No minäkin oon niitä silmäillyt, mutta välttynyt sentään niiltä. Hienojahan nekin on.. :)
Tintti: Pidän peukkuja sulle että pysyt linjassasi. Nää on oudon koukuttavia, mutta kuten kommenteistakin ilmenee niin käyttöarvoltaan kuitenkin huonompia kuin "perus-lakoilla"...

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...