26. joulukuuta 2013

Joululahjamagneetteja

Joulun pyhät alkavat pikkuhiljaa olla takanapäin, ja voin todeta että oma jouluni on sujunut varsin mukavasti tänä vuonna. Mulla on ollut joskus sellainen "suvantovaihe" joulujen suhteen että ne eivät ole oikein lämmittäneet mieltä tunnelmansa puolesta, vaikka ainahan nyt muun muassa lahjat on vähän piristäneet... Mutta tänä vuonna oli taas sellaista joulun taikaa ilmassa! Rauhallinen, lämmin tunnelma ja joulupukkikin vieraili meidän perheessä useamman vuoden tauon jälkeen. ;)

Mä en saanut joulupukilta mitään lakkajuttuja mutta muuta kivaa kylläkin, enkä siis jäänyt kaipaamaan mitään kynsiaiheisia lahjoja. Itse sen sijaan annoin muille kynsilakka-aiheisia jouluyllätyksiä - nimittäin kynsilakoin koristeltuja lasimagneetteja:


Dimavarien postasi taannoin omista lakkamagneeteistaan, ja postauksen huomattuani hurahdin oitis hommaamaan tarvikkeita tehdäkseni itse myös omia lasikoristeita. Näiden lasihelmien myötä tuli nyt siis tehtyä ensimmäinen ikinä tilaukseni Etsyyn! Sain tilaamani 3 eri malliset lasinpalaset sopivasti joulua edeltäväksi viikonlopuksi, joten ehdin askarrella "aattoposselle" (including me) kaikille omat nimimagneettinsa. Eilen jatkoin askartelujani vielä miehen sukulaisille, joiden luona vierailemme vielä tänään Tapaninpäivänä.


Tämä lasinpalasten lakkailu on ollut superhauskaa; siinä saa lakkailla just sen verran kuin huvittaa ja kokeilla erilaisia yhdistelmiä. Pääsee kokeilemaan lakkojakin ihan eri tavalla kuin kynsille! Haasteena on vain lakata siinä järjestyksessä että ensin alin kerros ja viimeisimpänä pohjakerros, lisäksi nimien kirjoittaminen väärinpäin kynsilakalla on ollut tarkkuuta ja hermoja vaativaa.

 Tässä postauksessa näkyy nyt mun ihkaensimmäisiä magneettitekeleitäni, jotka olen tehnyt ihan vain randomisti kokeillen ilman erityisiä suunnitelmia. Olen tähän asti käyttänyt vain näita pyöristettyjä neliöitä, mutta ehkä voisi seuraavaksi ottaa jotain muita kuvioita työn alle.


Oletteko te yhtä innostuneita kynsilakkamagneeteista kuin minä?! ;D

11 kommenttia:

Passion for Nails/Suvi kirjoitti...

Ihan mahtava idea! Pitäisköhän sitä itekin askarrella. 8)

Kaisa kirjoitti...

Mä olen tehnyt kaulakoruja ja sormuksia, mutta magneetteja en vielä. Näyttää hauskalta!

Kirsi/Kirsinkynnet kirjoitti...

Tosi kiva idea personoida noi nimillä, enpä tollaseen ollutkaan törmännyt!

eekku kirjoitti...

Tosi kivoja =)

E-S kirjoitti...

Suvi: Jos yhtään tuntuu siltä niin ehdottomasti kantsii kokeilla! ;)
Kaisa: Korutkin on kyllä tosi kiva idea, itsellä ne ei ehkä tullut mieleen siksi että itse käytän koruja melko vähän.

Kirsi: Minustakin siitä tuli mukava "henkilökohtainen sävy" tällaisiin pikkujouluylläreihin. :D
eekku: Eikös vaan, tällainen näpertely on kivaa!

Fani kirjoitti...

Mä kanssa silloin tilasin Etsystä noita ja kyllä on tullu muutama jo tehtyä :) Hauskaa puuhaa!

Tuhlari kirjoitti...

Kivan näköisiä :) Miulla kans jostain pälkähti päähän joku aika sitten, että haluan kokeilla korujen tekoa. En vaan ole vielä saanut aikaiseksi tilata tarvikkeita.

E-S kirjoitti...

Fani: Hauskaa todellakin! Ootko sä esitellyt tekeleitäsi blogissasi? Olisi mielenkiintoista nähdä :)
Tuhlari: Thanks! :) Koruaskartelukin on varmasti kivaa kynsilakoilla; itse en ole siihen puuhaan ryhtynyt kun tulee niin vähän käytettyä koruja ja tuntuu että lähipiirissäkään ei ihan hirveästi käytetä koruja...

Dimavarien kirjoitti...

Ihania nämäkin, itekin lätkin omat magneetit vain ottamalla eri lakkoja käteen. Mulle tuli myös uudet tarvikkeet, tosin en ole vielä tehnyt kuin pari joululahjaksi.

SaraCupCakez kirjoitti...

Ihania magneetteja, hauskaa kun niissä lukee nimet :)

E-S kirjoitti...

Dimavarien: Kiitos! Ne sun "vain lakatut" on supernättejä kuitenkin; ajattelin itse tehdä vielä sellaisiakin. :)

Sara: Kiitos! Eikö vain, musta ne lahjana sellasen henkilökohtaisemman olemuksen nimien kera ;-)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...