23. lokakuuta 2013

Violetit lakkaihanuudet (+ teitittely-shokki)

Tämän viikon alkajaisiksi tein niin kivat lakkaukset että oikein silmiä ainakin, omia ainakin. (No nyt on kyllä tullut sellainen lausejalokivi että eihän tuota raaski näin jälkikäteen edes korjata..!) Päätekijä silmien hivelylle lienee China Glazen Electric Lilac - siitäkin huolimatta että se oli tämän violetin trion alimmainen lakka:


Ensimmäisenä lakkasin siis iiihanalla Electric Lilacilla, johon lankesin Ebayssä selattuani muutamana yönä Sonnelaa jossa kyseinen lakka teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Lakan mahtavuudesta huolimatta en tajunnut lainkaan kuvata sitä yksinään, mutta alimmassa kuvassa se näkyy kuorrutettuna ainoastaan OPI:n Significant Other Colorilla. Mikä kekseliäs violettien yhdistelmä - vaikka itse sanonkin! ;) Leimaukset lakkaukseen tein päälle Golden Rose Matte 08 :lla, joka toimi täydellisesti valitsemani MoYou Pro 14 laatan xl-kuvion kanssa.


Tähän loppuun en voi olla kertomatta tapahtumaa, joka näissä kynsissä kulkiessani sattui HKL:n linjaliikenteessä. Istuin bussissa käytävänpuoleisella paikalla ja vieressäni oli itseäni vähintään 5 vuotta nuorempi nuori nainen. Pysäkkini lähestyi ja laitoin jo takkini vetskaria kiinni ja huivin kaulaan. Tyttökin elehti siihen malliin että aikoi jäädä samalla pysäkillä pois, ja hän sitten kysyikin multa asiaankuuluvasti että "Jäättekö te seuraavalla pysäkillä pois?" TE?? Ketkä te?! Me vai vain pelkkä minä?!! Kaikesta äimistyksestäni huolimatta onnistuin vastaamaan että kyllä jään, mutta enpä meinannut hetkeen tajuta että minua teititeltiin kun vanhusta konsanaan! Eikä sovi nyt ymmärtää väärin; kyllähän minä teitittelyä ymmärrän ja osaan jopa kohtalaisen hyvin itse harrastaa sitä, mutta kyllä jonkinlaista pelisilmää saisi olla sitä harrastettaessa. Olisin saattanut jopa pahastua tässä tilanteessa ellei teitittelijästä olisi loistanut ystävällisyys ja vilpitön halu yrittää olla kohtelias... Minä jäin vain miettimään että miten vanhaksi pitää ihmisen tulla että häntä aletaan tällä tavoin teitittelemään?

10 kommenttia:

Kata kirjoitti...

Hahaa, ma olin 14-vuotias kun olin lahdossa ratsastamaan, ja tallin pihassa notkuva aiti-ihminen sanoi lapselleen etta "varo kun TATI lahtee.." Siis tati? 14-vuotias? Sain ikuisen trauman. :D Ja se lapsikaan ei kuitenkaan ollut mikaan vaippaikainen, jolle mika tahansa yli metrin mittainen ihminen on AIKUINEN.

eekku kirjoitti...

Hienot kynnet

Annie kirjoitti...

Osaan näköjään sujuvasti lukea noinkin hienot aloituslauseet korjaamalla ne itse oikeanlaisiksi ja huomaamatta mitään.. :D Piti ihan tuon sulkuhuomautuksen jälkeen palata lukemaan uudestaan tuo alku, eli täydestä ois menny, jos et ois sanonu mitään! :D

Teittittelyn lisäksi minuakin kauhistuttaa aina tuo Shopaholicinkin mainitsema tädittely, minusta on kyllä vähän outoa, että lapsille sanotaan vieraita tyttöjä tai nuoria naisia tädeiksi.. Vielä kun usein sanoja saattaa olla tätä täditeltyä nuorempi ja lapsetkaan ei välttämättä ole niin kovin pieniä... En vaan tajua! Itselläni on reilun vuoden ikäinen (superylisöpö) kummityttö, joka aina ulkona ollessa osoittaa kaikkea, jolloin hänelle pitää sanoa mitä ne ovat. Tyyliin "auto" tai "koira" jne. Jos vastaan tulee oman ikäiseni nainen tai nuorempi tyttö, niin ei kyllä tule mieleenkään sanoa että "no siinä menee joku täti"... Huoh, mulla on näköjään tullu tuosta tädittelystä joku patouma! :D Jos joku tuolla tavalla teittittelisi minua en ees välttämättä muuten heti ymmärtäisi, että se tarkoittaa nimenomaan minua...

Niiiiiin, voisihan sitä tietysti kynsiblogissa kommentoida niitä varsinaisia kynsiäkin, krhm. Todella nätit ovat ja tuo Electric Lilac on kyllä varsin upean näköinen tapaus! Multa on se jääny jotenkin ihan huomioimatta aiemmin.. :O

Sissi kirjoitti...

Mulle kävi koomisesti kun esikoinen oli vauva. Minähän en mennyt mihinkään ilman vauvaa ja kerran sitten olikin yksin liikkeellä ja tilasin sujuvasti kiskalta "meille tulisi ...."
Vähänkö se myyjä ihmetteli ja kurkki luukusta että missä loput porukasta on. Menee kai äityisdementian piikkiin mutta oon monesti nauranut tolle jälkeenpäin.

Mähän olen jo täti-ikäinen joten en oikein osaa pahastua tädittelystä, ainakaan, jos on pieniä lapsia paikalla. Teitittelyynkin huomaan suhtautuvani ihan luontevasti:)

Tätä electric lilacia on moni hehkuttanut, nyt vasta näen sen kunnolla kun mulla on mennyt sonnen postaus ihan ohi.

E-S kirjoitti...

Shopaholic: No joo, ei tuo tätittelykään ihan joka tapauksessa aina ylennä mieltä ja sitä oon tainnu minäkin pari kertaa kohdata, mutta oon koittanu hyväksyä sen sitä kautta että pikkulapsi ei osaa mieltää kovin korkeita ihmisiä 'tyttöinä' tai 'poikina' ja 'nainen' saattaa olla sanojan mielestä liian sukupuolta korostavaa. Mutta kamalaa kun oot 14-vuotiaana joutunut tolleen "tätittelyn" uhriksi... ;)

eekku: Kiitoksia taasen! :)

Annie: Hauska kuulla että toi mun virheellinen lauseeni olisi mennyt suhun ihan täydestä. Niinhän se teki itsellenikin vähän ennen julkaisua, kun totesin tekstin olevan kohdillaan... :D
Mä en kanssa erityisemmin välitä tulla täditellyksi - paitsi että tietenkin supersöpöt kummilapset ovat poikkeus! Ehkä olisi kuitenkin kivempi tulla tituleeratukseni tuntemattomien puolelta naisena... Mutta usein se asiayhteys vaikuttaa muutenkin, että mitä ja kenelle ollaan sanomassa kun täditellään, että miten pahalta se sitten kuulostaa.
Kiitti kynsikehuista - ja Electic Lilac kannatta kyllä noteerata! :)

Sissi: Myyjä tietenkin ihmetteli että miksi sä "meitittelet" itseäsi... No, vähemmästäkin! =D Omilla harmittomille sanailumokille on kyllä hauska nauraa; kun mäkin huomasin pian julkaisun jälkeen tän postauksen ensimmäisen lauseen niin meinasin tikahtua nauruun, enkä meinannut saada luetuksi lausetta bf:lle. :)
Tuota Electriciä on sopinut kyllä hehkutellakin, musta se on äkkiarviolta China Glazen Speciality kokoelman parhaimmistoa.

Fani kirjoitti...

Voi eih, tosi nätit ja upea tuo lakka.. pitääkö tuo nyt hankkia itselle myös!

Suvi kirjoitti...

Mustakin ois kiva jos äiti-ihmiset vaikka käyttäisi neiti/rouva-sanaa mieluummin, ihmisen iästä riippuen. jos se ihminen on kuitenkin vieras sekä lapselle että äidille.

E-S kirjoitti...

Fani: Voin vastata kummin vain... ja haluat ehkä sen silti itsellesikin?! ;)

Suvi: Nimenomaan! On tehnyt kerrankin mieleni sanoa että "en mä sun lapselles mikään täti ole" mutta olihan se asiallisempaa olla sanomatta; ei kai ne sitä pahalla...

Hanna kirjoitti...

Noi kynnet on kyllä ihanat!

Mulla kanssa särähtää korvaan aina kun joku kutsuu mua tädiks. Ikää ei kuitenkaan ole kun vasta reilu parikymmentä. Mutta eräs kerta olin kaupasta ostamassa tupakkaa, tästä on noin vuosi. Ja kaupan kassa tokaisi että meillä ei kyllä millekkään pikku tytöille myydä. Tunnollisesti kaivoin henkkarit esiin. Mutta kylläpä loukkasi. Vaikka on kiva näyttää nuorelta, mutta olen kyllä mielestäni ihan selkeästi yli 18-vuotiaan näköinen. Eikä mielestäni ollut kovinkaan asiallista käytöstä kassahenkilöltä. Että kai se on sitten joko täti tai pikku tyttö, ei mitään siitä väliltä :D

E-S kirjoitti...

Kiitti, Hanna! Tytöttely ei oo musta yleensä ollenkaan paha, mutta tossa sun esimerkissä voin hyvin aistia sen äänenpainon mitä kassa on käyttänyt... Vanha slogan tulee mieleen: It's not what you say but the way you say it, ja sehän pätee yllättävän usein!

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...