16. lokakuuta 2013

China Glaze kokoelman esittelyvideo

Nyt tulee uusi yritys julkaista ensimmäinen video blogissa, ja tänään paremmalla menestyksellä kuin eilen. Anteeksi vain eilisestä - poistan kyseisen postauksen nyt kun sain onnistuneesti liitettyä videon tähän postaukseen. Eilenhän latasin 10 minuuttisen videoni Bloggeriin 'Lisää kuva' painikkeen kautta koska videonlisäyspainikkeesta en saanut hommaa toimimaan; puolentoista tunnin kuluttua sain lopulta blogiini kuvasarjan ilman ääntä - murrr!! Tänään sitten päätin ladata videoni Youtubeen ja linkittää sen sieltä blogiini. Pitkä oli latausaika tälläkin kerralla, mutta tällä kertaa video näkyy niinkuin pitää. WIN!!! :D

Minut siis valtasi toissapäivänä yllättävä mielihalu kuvata videolle lakkojani, joten eipä muuta kuin sitä sitten toteuttamaan. Julkaisemista piti vielä kuvaamisen jälkeen harkita hetken aikaa, koska oma yksinpuhelu lakkalaatikon äärellä kuulostaa vähän... no, hassulta vähintäänkin! Eikä asiasisältöä ole oikein nimeksikään. Mutta monen tunnin latailun jälkeen ja koska videota oli niin hauska kuvata niin tässä nyt on:




Minulla on videolla syynissä siis Helmerini ylimmäisen laatikon sisältö. Oikeastaan kyseessä on China Glaze katsaus, vaikka löytyyhän tuolta lisäksi muutama muukin lakka. Digipokkarini muistikortti tuli täyteen kesken videoinnin ja siitä syystä video loppuu ihan vähän kesken kaiken ja ainakin Hare Polishin lakat jäivät esittelemättä.

Noh, mitä mieltä olette... Kiinnostaako tällaiset videot? Ainakin tätä oli kiva tehdä! :D

6 kommenttia:

eekku kirjoitti...

Tosi kiva video ja lisää vain tulemaan =)

June kirjoitti...

Mä olen sellainen ihminen, joka ei oikeen missään blogeissa tai muissa innostu videoista, en oikeen tiedä mikä siinä on mutta videot ei vaan iske. Tämän kuitenkin jaksoin katsoa ihan loppuun asti, oli oikein kiva :)

Fani kirjoitti...

Oli kyllä mukava video :) Näitä lisää !

E-S kirjoitti...

eekku: Mukava kuulla että tykkäät; katsotaan josko joku kerta tulisi vielä lisää videoita, ja kiitos myös kommentista siihen aiempaan postaukseeni jonka jo poistin... :)

June: Tosi kiva kuulla että juuri mun videoni sai kunnian olla tällainen poikkeus! =)

Fani: Mahtavaa, jos oli mieleen. Kiva kuulla! :)

Drausan kirjoitti...

Oli tosiaankin kiva video ;) Ei kyllästynyt katsomiseen. Vaikka koska kauniiden lakkojen katselemiseen muka kyllästyisi? :'D

E-S kirjoitti...

Drausan, ilo kuulla etten oo suotta tehnyt videota tänne! Siitähän se ajatus nimenomaan lähti että kun noita puteleita on niin mukava aina ihan vain katsellakin... :D

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...