18. huhtikuuta 2013

Flormar Duo Chrome 06

Mulla on työmatkan varrella jopa kaksi Seppälän myymälää, joten poikkean helpostikin noin pari kertaa viikossa tsekkaamaan tarjonnan. Useimmiten tarkistan ainoastaan kynsilakat, joiden tilanne on turhan usein hyvinkin ennallaan edelliskäyntiin verraten... On toki kukkaroni etu että osaan jättää useat Seppälä-visiitit pelkiksi katselmuksiksi.

Uusimpana hullutuksena Seppälään rantautuivat Nails -merkkiset lakat, joita itsekin odotin kuin nousevaa kuuta, mutta jotka lopulta saavuttuaan eivät säväyttäneetkään millään tavalla. Vanhat lakkavalikoimat sen sijaan alkoivat tässä kohdassa näyttämään entistä huokuttelevimmilta, ja niinpä ostinkin kuluvalla viikolla 2 Flormarin Duo Chromea ja yhden Wet n Wildin lakan. Muistelisin että näitä Duo Chrome -lakkoja osteltiin eurot sauhuten noin puoli vuotta sitten, mutta into lässähti pian. En tiedä eikö lakoista sitten niin pidetty vai unohtuivatko ne vain muiden uutuuksien alle...?

Violettiin taipuvainen Flormarin DC 06 pääsi heti kättelyssä testiin, ja tykkäsin tästä lakasta kyllä.


Peittävyyteen tarvitsi 3 kerrosta, mutta ne sudittuani lopputulos oli juuri sellainen kuin tältä lakalta halusinkin. Kunniaa vanhan valikoiman Flormareille!!! :)

Tämä DuoChrome kokoelma lienee halpisvastine muun muassa China Glazen Bohemian -kokoelmalle, josta itselläni kun ei ole muita kuin Rare & Radiant. Nämä Flormarit olivat siis aivan passeli lisä kokoelmiini. ;)

5 kommenttia:

June kirjoitti...

Mulla on melkein kaikki noista Flormarin duochromeista(peridotin kaltainen ja sininen puuttuu koska omistin jo muilta merkeiltä vastaavanlaiset), ja tykkään tosi paljon! Muutenkin oon kyseisen merkin fani. Värit on mun mieleen, laatu useimmiten hyvä ja hintakin vielä niin halpa.

Nanne kirjoitti...

Enpä muuten muistanutkaan omistavani näitä lakkoja :D
Miusta tuntuu, että nää jäi silloin buumin aikaan muiden uutuuksien varjoon, ehkäpä ne nyt alkaa nostaan päätä taas ;)
Pitänee siis kaivaa lakat laatikon pohjalta, kiitos muistutuksesta! :)

Dimavarien kirjoitti...

Itse vielä tykkään paljonkin Duochromeistani, tänään teinkin ekan frankenin DC01:ellä ja Color Clubin Gift of Sparklella. Lisäsin vielä hitusen tumman violettia, niin pääsin hyvin lähelle pitkään himotuslistalla ollutta Dandy Nailsin Bathed in Lightia. <3

Duot ovat kyllä ihania levittävyydeltään ja väreiltään monien muiden Flormareiden tapaan. ^^

E-S kirjoitti...

Jes, kiva että tekin ootte tykänneet, June, Nanne ja Dimavarien! :)

Flormarit on myös mulla säilytyksessä siellä alimmaisena ja takimmaisena, mutta eipä siltikään kannata jättää hyviä lakkoja käyttämättä, näin nättejä vieläpä.

Dimavarien: kuvia odotellessa frankenistasi... Gift of Sparkle jo tietää hyvää! :)

eekku kirjoitti...

Täytyski kaivaa omat taas esille kai ne unohtuu ku tulee nii paljon uutta ja itellä kauhee varasto =)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...