27. syyskuuta 2014

Sinisen liu'un värimyrsky

Mulla on jostain luonnonoikusta ollut viime aikoina ilmeellisen paljon toimistotyöläisen työaikoja eli milteipä pelkkää arkiaamuvuoroa, ja en ole jaksanut iltaisin intoutua kynsien lakkailuun. Olen kuitenkin odottanut vapaapäiviä kuin kuuta nousevaa, enkä yhtään vähiten siksi että lakkahommillekin siunaantuu kerrankin kunnolla aikaa. Tälle viikonlopulle väsäsin eilen tällaiset kynnet:


Rrrakastan liukuvärjäystä kynsillä! Se on sekä mukavaa tehdä että aina myöskin ilo silmille, ja aina voi keksiä uusia väriyhdistelmiä. En oikeastaan edes ymmärrä miksi vaikkapa vesimarmoroida kun voi sen sijaan liukuvärjätä! ;) Liukuväri on tehty KBShimmerin harmaalla My Life's Porpoisella, Kikon pinkillä 501:llä ja sinisellä 465:lla. Nämä Kikot olivat nyt muuten ensimmäinen kosketukseni kyseiseen merkkiin, eikä mulla ainakaan tämän käytön perustella ole moitteen sanaa sanottavani niistä.


Päällimmäinen glitter-lakka kynsillä on piCture pOlish merkin Color Storm, joka sopii mielestäni näihin kynsiin kuin nenä päähän!


21. syyskuuta 2014

Korkeasaarikynnet

Tänä viikonloppuna askaroin pitkästä aikaa decaleja kynsille. Siirtokuvat olin väsännyt valmiiksi leivinpaperille jo viikkoja sitten, joten nyt vain lakkailin pohjavärin ja kiinnitin siirtikset parhaan kykyni mukaan kynsille.


OPI:n vuosi sitten julkaisemasta San Francisco kokoelmasta lakka nimeltä Peace & Love & OPI pääsi nyt ensi kertaa kynsilleni. Ihan kiva duochrome-tapaus, mutta tämän kauneus näyttäytyy ehkä paremmin reippaan kuperassa lakkapullossa kuin tasapintaisilla kynsilläni...

Tekemistäni siirtiksistä olisi kyllä riittänyt jokaiselle kynnelle, mutta koska tuntuma oli nyt vähän sellainen että ruttua tuli ja reunat meinasivat repsottaa niin päädyin laittamaan vasuriin vain 2 ja oikeaan käteen 3 decalia. Kuvio on peräisin MoYou Pro xl 12 -laatasta. Näistä siirtokuvista ei tullut ihan mun lemppareita, joten heitin ylijääneet roskiin ja teen seuraavalle decal-kierrokselle jotain uutta ja kivaa! :)


Näissä kynsissä kävin eilen piiitkästä pitkästä aikaa Helsingin Korkeasaaressa vilkuttelemassa eri eläimille. Viime kerrasta olikin varmasti yli 10 vuotta, ja nyt eläintarhan 125-vuotisjuhlavuonna oli yllättävän hauska käydä taas eläinkierroksella. Sää ja seura olivat loistavia, ja melkein tekis mieli lähteä pian uudestaan! =D


Lisää kauniita syyspäiviä, kiitos!

20. syyskuuta 2014

Deborah Lippmann: Glitter And Be Gay

Meillä oli viikko sitten työporukan illanistujaiset, jotka starttasivat käytännössä suoraan töiden jälkeen joten en näin ollen ehtinyt lakata kynsiäni kemuihin. Varustauduin kuitenkin tilanteeseen ottamalla laukkuuni mukaan Deborah Lippmannin Glitter And Be Gayn, jonka jo etukäteen tiesin haluavani kynsille jos vain tilaisuus lakata tulee illan mittaan eteen. Ja tulihan se tilaisuus... ;-)


Isot kullankimaltaiset holo-glitterit on vain niin näyttäviä, että tästä lakasta en voi muuta kuin tykätä isosti! Lakan pohja on periaatteessa kirkas mutta käytännössä kyllä hieman kellertävä, mikä valokuvissa näkyy hyvin mutta todellisuudessa ei häirinnyt itseäni lainkaan.


15. syyskuuta 2014

OPI spam no. 2

Olen huomannut kynsille swatchatuista lakoistani sellaisen trendin että iso osa niistä muuttaa swatchauksen jälkeen uuteen kotiin. Toisin sanoen lakat, joista uskon tykkääväni aivan suunnattomasti, eivät aivan niin usein pääse swatchattaviksi. Eikös sellainen ole vähän epäreilua niitä suosikkilakkoja kohtaan?! Tällä kertaa kuvapläjäys sisältää sekalaisen seurakunnallisen OPI:n lakkoja.

Flashbulb Fuchsia:
Flashbulb Fuchsia on tiukka ja moitteeton pinkki shimmerillä, joka peitti parilla kerroksella. Minun makuuni tämä on ehkä hivenen kylmä sävy ja olen alkanut pohtia lakan seuraajaksi lämpimämpää sisartaan Señorita Rose-alitaa..?

Sparrow Me The Drama:
OPI:n Pirates Of The Caribbean kokoelma on periaatteessa hyvin houkutteleva, ja melkeinpä kuulen Jack Sparrown äänen lakkojen taustalla kyselemässä jotain rommin loppumisesta... Mutta jos lakkojen leviteltävyys on joka lakassa sama kuin tässä Sparrow Me The Dramassa niin olkoot minun puolestani koko kokoelma. Ei kiinnosta sitten! Tönkkö leviteltävä, vaikka onkin söpö väri. :(

Purple With A purpose:
Kuprut kynnellä johtunevat alla olevasta Peel Off -lakasta, eivätkä kuuluneet lainkaan muuten mukavaan Purple With A Purpose lakkaan itseensä. Pari kerrosta muistaakseni riitti peittävyyteen ja lakassa on aika komeaa moniväristä shimmeriä seassa, mikä ei mun kuvassa aivan pääse näkyviin.

Significant Other Color:
Significant Other Color on kaunis, läpikuultava shimmer, jonka olen lakannut yksistään kynsille (kolmisen kerrosta), vaikka lakan nimikin sen jo kertoo kuinka tätä pitäisi oikeaoppisesti käyttää. Mikähän olisi upein sävy tämän alla..?!

I'm Not Really A Waitress:
Vuosi sitten intouduin keräämään itselleni kaikki maailman punaiset, mukaan lukien I'm Not Really A Waitress, joka on OPI:n ehkä kulttimaineisimpia punaisia sävyjä. Kelpo lakkahan tämä on - jos ken tykkää väristä. ;)

Sit Under The Apple Tree:
Sit Under The Apple Tree on jo vanhempaa OPI-tuotantoa. Mun oli pakko ostaa tämä Vanquishilta törmättyäni hänen kirppislakkaansa miitissä, koska olin aivan vastikään haeskellut kuumeisesti netistä OPI:n Creme De Menthe -lakkaa (joka lienee 'vhtf') ja sitten löysin tämän armonpalavinkin, miten voi parilla eri lakalla luoda Creme De Menthe -illuusion. Nyt mulla on enää sovittelematta Apple Tree -lakan alle se täydellisin vaaleanvihreä jotta unelman toteutus olisi valmis. ;-D

Orange You Fantastic!:
Tämä kesän Coca-Cola kokoelmasta en innostunut hirveästi, vaikka Cokista kyllä lipittelenkin silloin tällöin - muun muassa yötöissä ollessani. Tämä glitterinen Orange You Fantastic! kiinnosti kuitenkin ottaa kokeiluun. Se on periaatteessa ihan kiva, mutta satuin kesälomalla saamaan tälle melko lailla osuvan dupen, joten molemmille ei ollut tarvetta.

Green On The Runway:
Limuviboja samaisesta Cola-kokoelmasta tuo myös Green On The Runway lakka, josta tulee mieleen myöskin satujen taikametsät. Kuvassani lakka on ainostaan vihreä, mutta se shiftailee kyllä jonnekin ruskean suuntaan myös.. Peitti muistaakseni parilla kerroksella.

Chasing Rainbows:
Tänä keväänä julkaistusta Spotlight On Glitter -kokoelmasta hommasin pari yksilöä, muun muassa Chasing Rainbows lakan (joka vissiin on olevinaan jotain jälkikasvua merkin taannoiselle Rainbow Connection lakalle). Tää on mielestäni tällainen "ihan kiva" perus-glitter.

Italian Love Affair:
Viime vuonna tuli joku mielenhäiriö kiinnostua OPI:n vanhoista vaaleanpunaisista lakoista, vaikka koostumuksista saattoikin arvella jotain googlauksien perusteella. No pitihän sitä päästä itse kokeilemaan... Onkohan italialaiset romanssit vaikeasti leviteltäviä ja lyhytkestoisia; Italian Love Affair lakka-kokeiluni perusteella jään ainakin siihen oletukseen.

Edellisestä OPI-späm postauksesta on vierähtänyt jo yli puoli vuotta, joten hyvä että tämä tuli nyt esiin. :)

14. syyskuuta 2014

Samankaltaisia, ei samanlaisia!

Aina ennenkuin tilaan uusia lakkoja katselen netistä swatchit, ja mietiskelen mielessäni lakkavarastoni etten ostaisi ihan suoranaista dupea millekään jo omistamalleni lakalle.. Noh, joskus saattaa kuitenkin tulla hommattua melko samankaltaisia lakkoja. Kuten kerran eräästäkin Llarowen paketista kuoritui nämä kolme Picture Polishin 'LE' -kokoelman lakkaa: Illusionist, Gravity ja Aurora:


Siinä valaistuksessa, jossa ensimmäisen kerran näin nämä lakat, olin suorastaan äimistynyt että tilasinko oikeasti 3 keskenään samannäköistä lakkaa. Naureskelin epäuskon vallassa että miten kokoelmassa jossa on vain 5 lakkaa ylipäänsä löytyy 3 samanlaista yksilöä. =D Mun piti tietenkin ottaa lakoistani tarkemmin selvää, ja myöhemmin paremmassa valaistuksessa sävy- ja rakenne-eroja alkoi onneksi löytyä.

Gravity eri valonsuunnista katsottuna:
Illusionist eri valonsuunnista katsottuna:

Ylläolevissa kuvissa näkyy Gravity- ja Illusionist lakkojen multichrome-ominaisuudet eli eri näyttäytymissävyt katselukulmasta ja valontulosuunnasta riippuen. (Auroraa en ole vielä lakannut vastaavasti.) Lakkasin kolmisen kerrosta ja omat kynnet kuultavat hieman läpi, mutta olen lukenut näiden lakkojen olevan parhaimmillaan kerrosteltuna värilakan päälle.


Lakkasin OPI:n AmazON..AmazOFF:in päälle (=turkoosin sininen lakka) jokaisella näistä Picture Polish kaunokaisista yhden kynnen, kuten postauksen alimmissa kuvissa näkyy. Illusionist ja Gravity ovat koostumukseltaan keskenään samankaltaiset lakat, toisin kuin Aurora josta löytyy myös aavistuksen verran isompaa, violettia glitteriä. Illusionist on enempi vihertävä ja Gravity puolestaan sinertävä, molemmissa on seassa hienojakoista hopeaa hologlitteriä.


Hienoja lakkojan nämä ovat, mutta totesin kokeiltuani että ehkä aivan kaikkia 3 ei ehkä ole pakko omistaa - Gravity löysikin sittemmin uuden kodin itselleen. Mutta koska piCture pOlishin "LE Collection" on vieläpä 'limited edition' niin tottahan on hienoa omistaa kuitenkin edes pari näistä! ;-)

11. syyskuuta 2014

Paistaa se aurinko joskus huonommallekin vesimarmoroijalle

Koska mun elokuun vesimarmorointi (= haaste) nolosti unohtui, niin nyt kunnostauduin ja toteutin syyskuun vesimarmoinnit jo tässä vaiheessa kuuta. Onnistuminen oli tällä kertaa niin poikkeuksillisen mahtavaa että ei tainnut yksikään kirosana siivittää tätä tapahtumaa. Bravo! =)


Marmoroinnissa käytin KBShimmerin oranssia 24 Carrot Boldia ja W7:n keltaista Fluffy Duck lakkaa. Ne levisivät kerta toisensa jälkeen ihmeellisen kivasti vesiastiaani. Kuvioista tuli puolestaan kerta toisensa jälkeen hieman erilaisia keskenään, mutta vasuriin peukaloon sain aivan super-onnistuneen jäljen. Onnistuisipa sellainen aina!!


Jotta kynsienlaittotuokioni säilyi mukavana, niin en halunnut marmoroida aivan kaikkia kynsiä. Kolmelle kynnelle pääsi komeilemaan Dance Legendin upeaupeaupea Beautiful Lie (Wow Prism sarjasta) sekä yhdelle kynnelle vasurin nimettömään China Glazen Stone Cold. Stone Coldin hienous oli jo mulle tuttu juttu, mutta Beautiful Lien järjetön hopeaholo-kimallus yllätti mut - positiivisesti, kuinkas muuten!


Nyt on iloinen mieli kun sain tämän homman pois kalenterista syyskuun osalta. Viikonloppua odotellen, jotain illanistujaisia on mulla ainakin edessä.. :)


9. syyskuuta 2014

Hare Polish spam

Taas on aika späm-pläjäyksen, sillä Hare Polish swatcheja on jo mulla kertynyt sellainen määrä että nyt on hyvä hetki julkaista ne. 

Damn Fine Coffee:
Damn Fine Coffee ihastutti kovasti kauniilla kahvinpaahteisella olemuksellaan ja peitti parilla kerroksella.

Rococo Grandeur:
Vaaleansininen Rococo Grandeur vaaleanpunaisilla mattaglitterillä ja pienemmällä kultaisella näyttää ihanan herkältä erityisesti pullossa. Kynsillä tämä ei ehkä ollut sittenkään se kotoisin sävyni, vaikka muutoin ihana onkin. Mulla on Rococon alla valkoista lakkaa, sillä ohut jelly-pohja olisi muuten varmasti kuultanut läpi useamman kerroksen jälkeekin.

Dancing Bird Of Paradise:
Voi rakkaus... Vaikka en ole punaisten lakkojen suurin ystävä, niin tässä on yksi poikkeus sääntöön: Dancing Bird Of Paradise! <3 Lakkasin 3 kerrosta, ja olin aivan fiiliksissä lakan hurmaavuudesta.

Own Your Opulence:
Vaaleanharmaan kynsilakan päälle levitelty Own You Opulence on melko uniikki yksilö mun kokoelmissani. Lakan mustat, erimuotoiset glitterit yhdistettynä maltillisisesti erivärisiin muihin glittereihin toimivat jopa yllättävänkin kivasti minun makuuni!

From The Balcony Of The Chateau Marmont:
Helposti muistettava nimi From The Balcony Of The Chateau Marmont on vähän erityylinen kuin monet Hare-ystävänsä, sillä glitter on kaikkinensa yhtä ja samaa pientä kokoluokkaa - joskin eri väreissä. Viininpunaiset, valkoiset, mustat ja kultaiset täplät vaaleansinisessa lakkapohjassa on tavallaan ihan hauska yhdistelmä, mutta ei mun "suosikki-teemukillinen".

Oceans Of Alloys:
Oceans Of Alloys lakan pohja on mun silmiinin sinertävä mutta muuntui mun kynsillä (ja kuvissa) mielestäni enemmän vihreän suuntaan. Kynsieni keltaisuus varmaan muuntaa lakan sävyä?! Lakkasin tätä 3 kerrosta ja silti tuntui että omat kynnet kuulsivat läpi. Periaatteessa tykkään lakasta, koska kultaista glitteriä ei voi kuin rakastaa, mutta ensi kerralla voisi kokeilla tätä jonkin creme-lakan päälle.

Perfect Storm:
Luulin Perfect Stormin olevan pohjaväriltään musta mutta se osoittautukin mökkilaiturilla tummansiniseksi, mikä kuvastaa näkyneekin. Pari kerrosta toi peittävyyden, ja lakka ihastutti minua kovasti! <3

Anemone Gardens:
Anemone Gargens on kaunis violetti lakka pinkillä ja limenvihreällä erilaisella glitterillä. Pari kerrosta riitti jonkinmoiseen peittävyyteen, itse taisin laittaa kuviin kolmannenkin. Tämä tapaus yllätti kuivumalla mattapintaiseksi.

Onkos pupu-lakat kiemurrelleet jo teidänkin sydämiinne? ;)
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...