23. joulukuuta 2017

Joulukynsien vanhoja suosikkeja

Mulla on nyt loppuvuodesta ollut vähän kynsi-inspiraation vajetta ja lakkaushomma on hakenut aikaansa. Uskon että se aika koittaa jälleen, mutta kun nyt en ole kunnollisia joulukynsiäkään tullut tehneeksi niin halusin muistella hieman aiempien vuosien joululakkauksiani! Kaivoin esiin vanhoja kynsikuvia kovalevyltä, ja tässäpä olisi 5 omaa lempparia omista joululakkauksistani menneiden 5 vuoden ajalta.

 Joulukuusikynnet 2012:
Ihmettelen edelleen kuinka jo aivan kynsiharrastelun alkuvaiheilla keksin näin kivan koristeluidean. Joulukuusikynnet jouluna 2012 tein leimaamalla vihreät kuusikuviot punaiselle pohjalle ja koristelemalla kuusen glitter-lakalla sekä tähtileimauksin. Tuo kaunis punainen pohjalakka alla on OPI:n The Spy Who Loved Me, joka on sittemmin lukeutunut HTF-lakaksi ja minä reppana menin myymään sen pois..

 Jouluinen skittle 2013:
Vähän ennen joulua 2013 tein ihanan skittle-lakkauksen usealla eri lakalla, joiden kaikkien värit varsinkin yhdessä henkivät joulutunnelmaa. Nimettömän kuusi on hieman kotikutoisen näköinen, mutta se ei pilaa hyvää tunnelmaa. :) Lakkoja oli käytössä monta, ne löytyvät tarkemmin listattuna kynsien alkuperäisestä postauksesta.

 Pikkujoululakkaus 2015:
Pikkujoulukynteni vuonna 2015 olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan jäätävän upeat. Kynnet olivat muutoinkin tuolloin kunnossa ja pituutta oli näyttävästi, joten Zoyan Jade pariin eri hopea-glitter-lakkaan yhdistettynä oli valehtelematta täystyrmäys onnistumisen saralla.

 Joulun värit -lakkaus 2015:
Jouluna 2015 tehtyyn skittle-lakkaukseen onnistuin taas löytämään usean jouluisen lakkavärin onnistuneen yhdistelmän. Ja mukana menossa on jälleen kerran pikkurillin kynnellä ilahduttava ikilempparini KBShimmerin Wrappers Delight glitter-lakka. <3

 Jouluiset kiehkurat 2016:
Vuosi sitten eli joulun 2016 kynsissä oli tuolloin vasta ostettu Emily De Mollyn Understatement, upea punainen glitter-lakka, jonka koristelin itselleni ominaisen reippaasti moninaisin kuvioin.. Lakkauksesta tuli mukavan iloinen ja ehdottomasti myös jouluinen!

Oletteko te ehtineet ehtineet tehdä mieluisat joululakkaukset tänä vuonna vai löytyykö minun laillani omat lempparit takavuosien tekeleistä?

 Rauhallista Joulua!

2 kommenttia:

Anniina kirjoitti...

Jouluiset kiehkura-lakkaukset on kyllä näistä mun ehdottomat lempparit! Aivan ihanat. ♥.♥
Olen kyllä tehnyt tänäkin vuonna joululakkaukset aatolle, mutta itsellänikin ne onnistuneimmat joulukynnet ovat aiemmilta vuosilta. :)

E-S kirjoitti...

Anniina: Kiitos paljon!! Kiva kuulla sun suosikki näistä, se ehkä jopa hieman yllätti mut. :))

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...