24. kesäkuuta 2015

Safarikasvillisuuskynnet The Body Shopin uusilla lakoilla

Koleaa kesäviikkoani ilahdutti suuresti eilen The Body Shopilta esiteltäväksi saamani lakkapaketti, josta löytyi komea kirjo erivärisiä creme-ihanuuksia. <3


Uudet Colour Crush -lakat pääsivät saman tien käyttöön, ja uskokaa tai älkää niin mulle iski palava halu vesimarmoroida. Ihmettelin itsekin outoa mielihalua mutta kyllä: vesimarmoroida! Tämä johtui kai siitä että olen kerran milteipä onnistunut kyseisessä koristelutekniikassa juurikin The Body Shopin lakoilla. Lisäksi ehkä kuvittelin että puolen vuoden tauko marmorointihommissa olisi kasvattanut mun skillsejä... Juu eipä ollut. Vesimarmoroin kaksi kynttä ja vaikka itse lakat toimivat kuin unelma, niin lakkaaja oli edelleen yhtä surkea kuin aina ennenkin. Vielä vesikipossa kivalta näyttänyt kuvio oli kynsillä enää ihmeellinen ruskearaitainen rusina... ja tästä epäonnistumisesta minulla ei ole enempää kerrottavaa.


Jatkoin lakkaustuohujani varmemman onnistumisen tekniikoilla eli liukuvärjäyksen ja leimauksen parissa, ja heti rupesi lyyti kirjoittamaan. Lopputulos hönkäilee mielestäni jotain safariteemaa tai kuivan maan kasvillisuutta. :)

Liukuvärjäyksen keltaiset kynsilakat A Sunny Affair ja Apricot Kiss kuuluvat tämän vuoden keväänä julkaistuihin Spring Trend sävyihin. Näistä kynsille ensimmäisenä lakkaamani A Sunny Affair oli jo yksinään oikein mukavasti käyttäytyvä ja peittävä keltainen lakka, jonka oma sävy jää nyt kyllä näissä kynsissä vähän pimentoon. Apricot Kissin hieman oranssimpi sävy otti vallan lopputuloksessa ja sininen Got The Blues vain hieman sävyttää sitä. Musta lakka Smoky Rose puolestaan sopi oikein hyvin leimaukseen, ja käyttämäni kuvio löytyy laatasta MoYou Pro XL 10.


Loppuun vielä kuva kaikista nyt saamistani The Body Shop lakoista, koska näyttäväthän ne aika vaikuttavalta yhdessä. Minkähän värikombon näistä kehittelisin seuraavaksi? ;)


11 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Aivan ihanat värit ja kokonaisuudessaan kaunis lakkaus! :)

eekku kirjoitti...

Nätit

Enail kirjoitti...

Kaunis lakkaus ja upeita lakkoja :)

Fani kirjoitti...

Onpas herkullisen värisiä lakkoja ja nätit kynnet oot tehnyt. :)

Tiina kirjoitti...

Ooh, nää on tosi nätit kynnet! :)

Kosmetiikkamatkalla kirjoitti...

Kauniit kynnet olet tehnyt ja lakatkin vaikuttavat lupaavilta! :)

Heli / Tinkerbell's nail diary kirjoitti...

Upee lakkaus :) Toi leima on ihana!

Anni kirjoitti...

Kuinka kauniit värit ja lakkaukset <3

Emmi kirjoitti...

Oih, ihanat kynnet! <3 Ja aivan ihanan värisiä lakkoja!

E-S kirjoitti...

Kiitos kaunis kaikille teille kommentoineille, mukava kuulla että miellyttää teitinkin silmiä!♥ :)

Unknown kirjoitti...

tykkään! hyvin onnistunut liuku ja kauniit värit <3

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...