28. maaliskuuta 2015

Valkeanhopea leimailukeimailu

Toissapäivänä koristelin kynnet hopeanharmaan ja valkoisen välimaastoon sijoittuvalla värimaailmalla, ja onnistuin tekeleissäni niin hyvin että ihmettelin oikein. Kuva kertoo varmasti parhaiten millainen lakkaus oli:


Alin värilakka on Powder Perfectin Secret Passageway (jonka esittelin blogissa jo toissapäivänä, koska tässä lakkauksessa se ei pääse erityisemmin esille). Passagewayn kärkiin töpöttelin hopeista OPI DS Radiancea, joka on bytheway yksi vanhimpia OPI-lakkojani - aplodit sille!! B-)

Hopeoituani ensin harmaiden kynsieni kärjet aloin leimauspuuhiin. MoYou Pro xl 03 laatasta löytyi passeli kuvio sikäli että siinä oli juuri sopiva paikka I Snow You Love Me glitter-pyöryläisille. Leimasin kuviot Konadin valkoisella lakalla.


Näistä tuli jotenkin hurrrjan kivannäköiset!! Musta tuntui että lakkaus sopi hyvin yksiin kaikennäköisen pukeutumisenikin kanssa, mikä ei välttämättä aina toteudu ihan kaikkien muuten kivannäköistenkään kynsien kohdalla... Olisikohan tämä koristelutyyli versioitavissa yhtä menestyksekkäästi erivärisillä lakoilla? Täytynee pitää nämä kynnet mielessä ja kokeilla joskus vaikkapa kultaista versioita, koska tykkäsin näistä pitkästä aikaa ihan sikana. Nöfnöf! :)

p.s. Viimeinen kuva oli pakko lisätä postaukseen vielä tunnelmakuvana siitä hetkestä, kun sitä on juuri poistanut lakat... ;)

14 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Kivat ja toimii toi jälkeenkin versio :D ainesta ablecs something simpleen ;)

nailOxtail kirjoitti...

Kaunis lakkaus! Ihana tuo leima ja viimeinen kuva :D

Katarooma kirjoitti...

Upeat! Ja mää ehkä sain aamun naurut tosta vikasta kuvasta... :D Kyllä nuo glitterpyörylät passaa nakuilleki kynsille... :D

Maiju kirjoitti...

Tosi upeat! Mulla tulee näistä mieleen jääkuningatar tai jokin sellainen :)

eekku kirjoitti...

Kauniit

Anna kirjoitti...

Oi tää on tosi kaunis!

Nena Sofia kirjoitti...

Aivan mielettömän kauniit! :o <3 Sulaa rakkautta tämmöiset lakkaukset, oih <3 Repesin kyllä nauramaan viimeisen kuvan kohdalla, tuo on niin tuttua kuinka ISYLMin pallerot jää viimeisenä kynsille poistettaessa :D

Sissi kirjoitti...

Todella tyylikäs yhdistelmä <3

Xalla kirjoitti...

Ooo, niin kauniit lakkaukset! :)

Enail kirjoitti...

Todella kaunis lakkaus :)

Fani kirjoitti...

On kyllä kauniit. :) Tykkään kovasti*

Vanquish kirjoitti...

Nuo on niin kauniit! En meinannut instassa saada silmiä irti niistä :D

Nanne kirjoitti...

Ihan mielettömän kauniit lakkaukset! ♡
Miulle käy aina samoin kuin siulle tuossa viimeisessä kuvassa I Snow You Love Me:n kanssa :D

E-S kirjoitti...

Johanna: Hah hah, ehken ihan kehtaa noilla osallistua mutta olishan ne kyllä teemaan sopivat... ;-P
nailOxtail: Kiitti! =)
Katarooma: Hih hih... mukava kuulla!
Maiju: That's me! Kiitos kiitos, eiks jääkuningatar oo ainakin sellainen hyytävän tyylikäs.. ;D

eekku: Kiitti!
Anna: Kiitti!
Nena Sofia: Oi, kiitoksia kauniista kehuista!! Mä vähän arvelinkin että tuo poistovaiheen glitter-jämähdys on varmaankin tuttua saman lakan omistajille... :)
Sissi: Suuret kiitokseni!
Xalla: Thanks :))

Enail: Kiitos!
Fani: Kiva kuulla että tykkäät!
Vanquish: Oi, kiitos - oon imarreltu! :))
Nanne: Haa - vertaistukikuva selkeästi!! :D Kiitos kaunis!

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...