16. heinäkuuta 2014

Levämeren kilpikonnat

Pitkästä aikaa löytyy kynsiltäni omia taiteiluja! Lakkauksien lähtökohtana oli halu sekä liukuvärjätä että leimata, ja lopputuloksena syntyi sitten tällaiset merelliset kilpparit:


Mulla on usein (ikäänkuin sisustuselementtinä) vähintään yksi Helmerin lakkalaatikko sisältöineen keskellä huoneen lattiaa... Nyt siinä lojui Essie-Color Club-laatikkoni, jota katsellessani päivittelin itsekseni kuinka Essien eri sävyt vieretysten osaavatkin olla niin syötävän söpöjä!! Ja niistä sitten päädyin valitsemaan tämäkertaisten kynsieni liukuvärjäys-trion joka on: In Tha Cab-ana, Naughty Nautical ja The More The Merrier.

Mainituilla Essien lakoilla loihdin sitten alkajaisiksi kynsilleni kauniin turkoosin meriveden, jossa nähtävillä on myös runsas sinileväkerros vai mitä?! :D


Ennen liukuvärjäystä olin muuten lakannut kynsienympäryksen ihon OPI:n Glitter Off Natural Nail Base Coat lakalla. Sitä ei siis ole tarkoitettu lakattavaksi iholle, vaan glitterin alle poistamisen helpottamiseksi, mutta päätin vähän soveltaa ja lakata siellä kynsinauhojen vierukset. Ja olipa kyllä mukava lopuksi riipaista enimmät sotkut kynsinauhoilta liuskoina pois liukuvärjäämisen ja leimaamisen jälkeen! Sen jälkeen siistittävää jäi enää todella vähän. :)

Leimasin kilpikonnakuviot kynsille xl-laatalta '12-49' käyttäen Color Clubin mustaa hologrammi-lakkaa Beyond.

Lopputuloksesta tuli mielestäni aika hauska! Kilpparikuvion tunnistaa helposti läheltä katsomalla ja leimajäljen holo näkyy auringonvalossa hyvin. Myös kauempaa katsottuna kynnet on ihan hallitun näköiset - värikkyydestä huolimatta.


Valitsin topin poikkeuksellisesti mätsäämään kynsiin, joten otin myös asianmukaiset asu- ja posekuvat! :)

15 kommenttia:

Katjamaria kirjoitti...

Onpa kaunis liukuväri pohjalla :) oikein kesäinen ja raikas!

Roosa ScratchMeWithYourNails kirjoitti...

Ui, tosi kivat! :)

SaraCupCakez kirjoitti...

Oiii, söpöt kynnet! ^__^

Viveka Laaksonen kirjoitti...

Oi vitsi, ihanat!

Nanne kirjoitti...

Onpa söpsöt kilpparit ^_^

Fani kirjoitti...

Ihanat, siis voi että miten upeat<3

eekku kirjoitti...

Ihanat

Enail kirjoitti...

Ihanat :) Kesäiset ja kauniit värit ja kilpparit on söpöt!

Katarooma kirjoitti...

Nää on upeat! Wou!

Tiina kirjoitti...

Oi vitsi, onpas upeat kynnet! :)

Sannu kirjoitti...

Voi miten suloiset kilpparit :)! Ihanan pirteä lakkaus.

Anni kirjoitti...

Onpas kaunis lakkaus! ihanat lakat ja leimat, sopii kesään 8)

iitu ronsku kirjoitti...

söpöläiset ! :)

Emma kirjoitti...

aivan ihanat!! todella sympaattiset :)

E-S kirjoitti...

Voi kiitoksia paljon, kaikki kommentoineet, ilahduttaa kuulla että tykkäsitte! <3

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...