25. maaliskuuta 2017

Sininen shimmer-ranskis

Ihasteltuani ensin Anniina Julia's -blogin kauniin keväistä ja hillittyä ranskis-lakkausta päätin itsekin eilen tehdä pitkästä aikaa ranskalaisen lakkauksen. Nähtäväksi jäi vain enää kuinka hillittynä osaisin pitää oman ranskikseni, kun taipumuksia kynsikoristeluövereihin on ollut. ;)


Jep: ja kuten kuvista näkyy niin ihan hyvin pysyttiin maltissa noin meikäläisittäin!
Siniset kärjet lakkailin tippitarroja apuna käyttäen. Peittävänä alusvärinä on OPI:n No Room For The Blues, koska en uskonut Deborah Lippmannin Xanadu lakan peittävän helposti yksinään. Valkoiset kukkakuviot ovat MoYou London Kitty 10 laatasta ja leimauksien päälle nostelin vielä lisukkeiksi yksittäisiä valkoisia ja hopeisia glittereitä parista lakasta.


Lakkaus onnistui mielestäni hyvin. Tuo sinistä mikroglitteriä ja violettia shimmeriä sisältävä Xanadu näyttää suorastaan hohtavalta päivänpaisteessa, jossa onnekseni sainkin eilen valokuvata kynnet. Oikean käden parille kynnelle kävi kuitenkin sittemmin huonosti ja ne ruttaantuivat rumasti, kun eivät olleetkaan vielä täydellisesti kuivat kun menin tekemään jotain. Koitin kuitenkin pärjäillä illan lakkauksilla; "edustuskäsi" eli vasuri oli kuitenkin yhä kunnossa. :D

9 kommenttia:

Diana A kirjoitti...

Onpa kivan värinen lakka! :D Sopii ranskikseksi hyvin. Kasvaispa omat kynnet edes siihen mittaan että voi taas ranskalaiset tehdä :(

Charming Nails kirjoitti...

Todella sievät kynnet <3

Kaisa kirjoitti...

Herkät ja kauniit <3

Mä olen jostain syystä nyt karttanut itse tosi, tosi pitkään ranskiksia, en tiedä miksi!

Sissi kirjoitti...

Ihanat! Kaunis sävy ja onnistunut toteutus <3

Marppa kirjoitti...

Nämä on nätit! :)

Anniina kirjoitti...

Ompas ihanat lakkaukset eivätkä yhtään överit! :)

Neilikka kirjoitti...

Uskomattoman kauniit kynnet! :)

Nanne kirjoitti...

Ihanat ranskikset! ♥

E-S kirjoitti...

♥ ♥ ♥
Diana A: Kiitos paljon! Pidän peukkuja että saat kynsiisi tarpeeksi mittaa ranskikseen. Mä en pidä omia kynsiäni kovin pitkinä, mutta saa niihin jonkinmoiset ranskalaiset väsättyä :)
♥ ♥ ♥
Kaisa: Suurkiitokset! Joskus sitä vain tuntuu vierastavan jotain väriä tai lajia... Sun kynsiin kyllä niin hyvin sopii ranskikset, että toivottavasti into niihin joskus vielä palaa. ;)
♥ ♥ ♥
Charming Nails, Sissi, Marppa, Anniina, Neilikka & Nanne: Kiitos paljon, naiset!
♥ ♥ ♥

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...